Katsaus vuoteen 2015

Hyvää vuoden viimeistä päivää kaikille!

Tänään on siis uudenvuodenaatto ja hyvä aika muistella viimeisen vuoden aikana tapahtuneita asioita. Vaikka tuntuu välillä, että vuodessa ei ole tapahtunut paljoakaan asiaa miettiessä, tapahtumia tulee mieleen. Aion nyt siis muistella kuluneen vuoden hyviä ja huonoja hetkiä.

Tammikuussa elämä taisi pyöriä aika lailla vanhojentanssiharjoitusten merkeissä, sillä kyseinen päivä oli silloin edessä helmikuussa. Samaan aikaan olisi pitänyt myös lukea historian yo-kirjoituksiin, mutta niinhän siinä kävi, että tuli pari muuttujaa ja lukeminen jäi olemattomaksi.
Niin, helmikuussa oli tuo ikimuistoinen päivä, eli perjantai 13, vanhojenpäivä. Päivä jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: aamupäivä oli mahtava, mutta ruokailun jälkeen onnistuin sairastumaan ja loppupäivä meni vähän pilalle tämän takia. Mutta ainakaan en oksentanut kesken tanssien ja pystyin kuitenkin osallistumaan päivään. Kyseisen päivän jälkeen jouduinkin sitten sairaalaan ensimmäisen kerran. Pääsin sieltä tyypillisesti jo maanantaina pois ja jouduin saman vaivan takia uudestaan sinne jo torstaina. Upeaa toimintaa Poks, kiitos tästä. Jouduinkin tällä kertaa viettämään viikon sairaalassa- melkein koko hiihtoloman. Sen lisäksi pelkäsin epäonneni jatkuvan enkä sen takia pääsisi mukaan vanhojen risteilylle. Onneksi kuitenkin pääsin. Siitä reissusta on riittänyt paljon puhuttavaa jälkikäteen, enkä olisi todellakaan halunnut jättää reissua väliin.
Sitten olikin maaliskuu siinä vaiheessa, että vanhenin taas yhden vuoden. 18vuotta mittarissa, ei sillä että se olisi mikään merkittävä juttu ollut elämässäni. Oli myös aika osallistua ensimmäistä kertaa yo-kirjoituksiin, ei tämäkään kokemus ollut sellainen, joka nyt olisi erityisesti jäänyt mieleen, mutta mainitaan nyt kuitenkin.

Sitten ei ollutkaan mitään erityisen mainittavia asioita, muuta kuin se, että aika alkoi kulua mielestäni paljon aiempaa nopeammin. Nopeasti kului koko lukion toisen vuoden kevät ja yhtäkkiä olikin jo toukokuu. Olin myös ilmoittautunut autokouluun ja se alkoi muistaakseni toukokuun puolivälissä. Auton rattiin pääsin ensimmäistä kertaa toukokuun lopussa. Tämä kokemus ei varmasti unohdu ikinä, oli sen verran pelottava reissu. Sitten olikin aika lähteä kesälaitumille- tai siis kesälukioon opiskelemaan ja lukemaan yo-kokeisiin. Kesän aikana ehdin myös ajelemaan autolla ja sain suoritettua kaikki autokoulun teoriatunnit sekä myös pääsin teoriakokeesta läpi. Elokuun lopussa oli sovittuna ensimmäinen inssi ja eihän se läpi mennyt.
Vuorossa oli aika lailla mielenterveyttä turmeleva syyskuu. Stressiä, stressiä ja stressiä. Kirjoitukset ja muutama inssin uusinta. Pettymyksiä ja lisää pettymyksiä. Jos pitää valita vuoden kamalin kuukausi, niin se oli kyllä syyskuu.
Lokakuussa oli kuitenkin valonpilkahduksia: inssi meni läpi ja olin avustajana Teit meistä kauniin-elokuvassa. Molemmat ikimuistoisia tapahtumia ja erityisesti inssin läpäiseminen toi suuren helpotuksen, sillä en ollut stressannut varmaan mitään ikinä yhtä paljon.

Marraskuussa tuli taas hieman paskaa niskaan, mutta pelkkää pahaa makua siitä ei jäänyt kuitenkaan. Omaa typeryyttäni ajoin mutkaan liian kovaa ja lensin ilmassa, en tiedä kuinka pitkään, mutta pitkältä se aika tuntui. Oli varmaan kyseessä ihan kohtalainen matka, sillä ehdin mennä ympäri ja auto meni lunastukseen. Itse selvisin kuitenkin melkein naarmuitta. Oli marraskuussa kuitenkin hyvääkin tai ainakin mielialani parani huomattavasti kuukauden lopussa.

Joulukuu jatkaa aika samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin eli hyvä fiilis jatkuu. Yhden asian olen kuitenkin huomannut muuttuneen radikaalisti vuoden aikana: koulumotivaatio on laskenut sadasta lähes nollaan. Tuntuu, että ei millään jaksaisi enää opiskella, vaikka koulua ei tosiaankaan ole paljon jäljellä. Toisaalta tämä on ehkä hyväkin: ei tule ainakaan vaikeuksia irroittautua lukioelämästä, kun oppii inhoamaan sitä.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille parempaa ensi vuotta, myös itselleni. Onnea tulevalle vuodelle 2016!

Joulu ohi (onneksi)

Moi,
Ylimääräisestä vapaa-ajasta huolimatta en ole kirjoittanut tänne mitään hetkeen, joten nyt päätin taas muistuttaa olemassaolostani. Täällä sitä ollaan taas yhden joulun verran vanhempana. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa, sillä useammin en kestäisi. Loma on parasta joulussa, mutta ei sitäkään jaksa loputtomasti. Alkaa nimittäin jossain vaiheessa ottaa päähän jatkuva kotona oleminen ja haluaisi nähdä jo kavereita. Koulu alkaa kuitenkin vasta 4.päivä tammikuuta, eli ennätyksellisen myöhään. Yleensä kouluun on menty heti uudenvuoden jälkeen, mutta nyt viikonloppu siirtää sitäkin tapahtumaa eteenpäin.

Voisin käyttää aikaani täällä siihen, että kertoisin millaisia joululahjoja sain, mutta uskon, että ketään ei kiinnosta. Joten, antaa sen asian olla.

Lunta ei tänä vuonna saatu jouluksi, mutta eipä tuo nyt itseäni mitenkään haitannut. Opin vihaamaan jouluaaton lumisateita ihan pienestä pitäen, sillä jonkunhan on aina pakko olla tekemässä lumitöitä. Silloin tuo kyseinen henkilö oli minun isäni. Muistan monta joulua, kun puhelin on soinut ja käsky käynyt auraamaan teitä ja se siitä koko perheeen yhteisestä joulunvietosta. Ainakaan tätä ongelmaa ei ollut kenelläkään tänä jouluna täällä Etelä-Suomessa.

Mitäköhän vielä kertoisi joulusta? Lyö jotenkin tyhjää koko ajan. Ai niin, ei tullut mantelia puurosta tänä vuonna. Viime vuonna sellaisen sain, enkä olisi tänä vuonna sellaista tarvinnutkaan, sillä viime vuonna toivomani mantelitoive on toteutunut. Enkä aio edelleenkään paljastaa mistä asiasta mahtoi olla kyse.

Mutta eiköhän tässä ollut kaikki tällä kertaa. Jatkan joululoman viettoa Haloo Helsinkiä kuunnellen.

Autokoulua ja Apulantaa

Moi,
Eli tosiaan, aivan kuin viimekertaisessa tekstissä kerroin, tällä viikolla oli vielä muutama autokoulujuttu eli ns harjoitteluvaihe. Kyseiseen vaiheeseen kuului yksi ajotunti eli palauttava ajo ja lisäksi ryhmäajo. Palauttavan ajon tarkoitus oli kartoittaa niitä asioita, joita ei vielä osaa ja pystyi niitä harjoittelemaan. Ryhmäajossa taas oli tarkoitus suunnitella ja toteuttaa matka toiselle paikkakunnalle. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt nämä molemmat ovat takanapäin. Edessä olisi vielä syventävä vaihe, johon menen varmaan tammi- helmikuussa. Sen jälkeen autokoulu olisi sitten käyty ja taskussa kortti, jonka turvin saa ajella seuraavan 15vuoden ajan.

Tekis mieli taas vähän paasata aiheesta kolmivaiheinen autokoulu, mutta taidan säästää lukijat siltä -ainakin tällä kertaa.

Niin jos ei nyt  puhuta autokoulusta, niin mistä sitten? Lukio-opiskelustakin olen tainnut täällä jo paasata liian monta kertaa. Hän, joka ei ole vielä kyllästynyt lukemaan aiheesta, voi ilmoittautua allekirjoittaneelle.

Lopuksi voisin linkata tänne vähän Apulannan musiikkia. Kaikki seuraavat kappaleet löytyvät vuonna 2000 julkaistulta "Plastik"-nimiseltä levyltä.
Tervetuloa
Käännä se pois
Turvallista matkaa helvettiin
Odotus
Ei yhtään todistajaa
Maanantai
Terä
Noidanmetsästäjä
Tyhjää ikkunassa
Maailmanpyörä

Viikkoraportti

Niin, päätin nyt kirjoittaa hieman viime viikosta, koska, no.. ei ole muutakaan. Maanantai: Ei kai tapahtunut mitään erityistä.
Tiistai: Sama meininki jatkuu
Keskiviikko: Lähdin kouluun liian aikaisin, mikä ei kyllä haitannut yhtään. Sainpahan jotain tehtyä.
Torstai: Autokoulu, siis harjoitteluvaiheen palautejakson oppitunti tai jotain sinne päin. Tällä viikolla olisi edessä myös ajotunti ja ryhmäajo, jossa siis lähdetään porukalla ajelemaan ennalta sovittuun kohteeseen.
Perjantai: Perjantai on aina perjantai. Päivä oli kai ihan jees. Ei kun, tekstitaidon vastaustekstin kirjoittaminen- tuskaa ja kyyneleitä.
Lauantai: Siivoaminen on kivaa... Ne jotka tuntevat minut, tietävät kyseessä olevan sarkasmin. Tunti ajan tappamista betonihelvetissä. (Ei sentään monistehelvetissä, joka löytyy joka ikisen kirjan välistä.)
Sunnuntai: Lisää siivoamista ja lisäksi ruuan laittoa. Illemmalla oli vuorossa James Bond-elokuvan katsomista. Siis ihan oikeasti elokuvateatterissa. :D Sunnuntai oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvä päivä.

Täytyy sanoa, että on kyllä harvinaisen järkevä teksti, kun katsoo tätä jälkikäteen, mutta olkoon. Kiitos, anteeksi ja näkemiin tällä kertaa.

En tiedä yhtään mistä kirjoittaisin, mutta se ei ole syy olla kirjoittamatta

Moi,
Tekstini otsikko on kuin otsikko uutisessa: kertoo kaiken oleellisen tiedon. Eli, jos tässä vaiheessa voin antaa neuvon, se menee näin: "Älä lue, jos et halua lukea tyhjänpäiväistä selittelyä". Tosiaankin, on ollut hankala viime päivinä keksiä aiheita teksteihin, joten en ole mitään tännekään kirjoittanut ainakaan yhtä usein kuin aiemmin. Onko siis mahdollista, että olen jo valittanut kaikesta mahdollisesta täällä? (on täällä tietysti muunlaisiakin tekstejä) En usko, että koskaan on mahdollista saada valitettua kaikesta mahdollisesta. Joistakin aiheista olen tietysti maininnut täällä jo useamman kerran. Näitä ovat esimerkiksi koulu ja lomat.
Jotain uutta olisi kiva keksiä, mutta luovuus ei kuki. Olisihan tietysti omassa elämässä kerrottavia asioita, mutta ensinnäkin: tämä on julkinen blogi ja toisekseen: ketä todella kiinnostaisi?  Henkilökohtaiset päiväkirjat ovat sitten ihan oma lukunsa, vaikka sellaista en olekaan pitänyt enää aikoihin. Otan kuitenkin tekstiaiheita ilolla vastaan, jos jollekin sellaisia tulee mieleen.
Tällä viikolla muuten taas autokoulu kutsuu (valitettavasti). Kyseessä on joku harjoitteluvaiheen teoriatunti, en tiedä sen tarkemmin. Olen varmasti tämänkin jo täällä sanonut mutta kerta kiellon päälle: kolmivaiheinen autokoulu on perseestä ja pelkkää rahastusta.
Tästäkään tekstistä ei tullut mitenkään kummoinen, mutta toivotaan, että tulee uusia ideoita niin asiat muuttuvat. Nyt on varmaan viisainta mennä takaisin läksyjen pariin.

Marraskuu takana, joulu edessä

Moips vaan kakille!
Niin tosiaan tapahtui, eli marraskuu jäi taakse ja vuotta on jäljellä kuukauden verran.
Nyt siis viimeistään joulukalenterit esiin, jos joku sellaisen sattuu omistamaan. Itselläni ainakin on ja ehdottomasti suklaakalenteri. Kuvakalentereista ei tule kuin vihaiseksi, jos puhutaan totta.

Joulukuu vaihtui ja muistin jopa kääntää kalenterin ajallaan

Tunnustautuuko joku täällä joulufaniksi? Itse en ole mikään suurin joulun ystävä, mutta ovathan ne ruuat hyviä, erityisesti kinkku. Ja on se lomakin ihan mukavaa vaihtelua. Jos ei muuta niin saa ainakin nukkua kunnolla. Tietysti on myös jouluisia perinteitä, joista voisin kertoa.

Perheelläni on ollut siis tapana, jo 18vuoden ajan, viettää jouluaattoa kotona isovanhempien kanssa. Aattona on ollut myös tapana käydä haudoilla viemässä kynttilöitä ja muistelemassa jo keskuudestamme poistuneita. Joulu on mielestäni juuri oikea aika tällaiseen. Toki haudoilla tulee muulloinkin käytyä.

Ruoka, yllättävää sinänsä, on joulun vietossa merkittävässä roolissa. Aattona olemme aina syöneet kotona, mutta joulupäivänä olemme olleet vuorostamme mummolla syömässä.

Sitä en tiedä, mistä nämä jouluperinteet ovat saaneet alkunsa. Tavallisiahan nämä toki ovat, mutta perinteitä kuitenkin. Itse ainakin koen, että joulu tulee juuri tällaisista, vuosittain toistuvista pperinteistä. Eri mieltä saa olla. Voi vaikuttaa hyvinkin tylsältä tavalta viettää joulua, mutta perinteensä kullakin.

Eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi tekstiä vähäksi aikaa. Allekirjoittanut lähtee huomenna oikein "isolle kirkolle" eli suuntana koulutusmessut. Sanotaanko näin, että pää menee todennäköisesti tuolla enemmän sekaisin kuin se menisi juomalla alkoholia. :D Mutta siihen asti, moikka!

Liian moneen päivään ryhtynyt en oo mihinkään järkevään

Moi,
Otsikko on lainattu Apulannan kappaleesta "Ihme", joka löytyy "Kaikki kolmesta pahasta"-levyltä. Lause kuvastaa hyvin valmistautumistani koeviikon kokeisiin. Onneksi olen jo kertaalleen lukenut psykologian kirjan läpi yo-kirjoituksia varten, joten mitään uutta ja ihmeellistä ei pitäisi siellä olla. Eri asia on se, muistaako mitään. Tämä taitaa olla ensimmäinen koeviikko, jota en ole stressannut -en yhtään. Stressin määrä myös korreloi lukemisen määrän kanssa eli mitä vähemmän stressiä sitä vähemmän lukemista. Ei mikään hyvä juttu abivuotta ajatellen. Pitäisi yrittää enemmän, mutta se ei ole aina helppoa. Painotettakoon nyt tässä, että kyse ei ole pelkästään laiskuudesta vaan myös motivaation puutteesta.

Asiasta kymmenenteen. Kuukauden päästä tämä vuosi alkaa olla aika lailla paketissa. Joulu on jo ohi ja uusi vuosi kolkuttaa ovella. Ahdistaa. Joulu on ihan mukava juhla loman ja ruuan kannalta, mutta uusi vuosi ahdistaa. Se on aina ollut sellainen, jo ihan pienestä lapsesta lähtien. Jokin siinä tammikuun ensimmäisen päivän harmaudessa saa ahdistumaan. Onneksi siitä toipuu nopeasti.

Laittaisin tähän loppuun linkin Apulannan "Ihme" -kappaleeseen, jos tekniikka sallisi sen minulle. Nyt jokainen asiasta kiinnostunut joutuu kuitenkin etsimään kappaleen kuunneltavakseen ihan itse.

Lukiolaisen vapaapäivä

Moi!
Vapaapäivän merkeissä on vietetty tätä keskiviikkoista päivää. Mutta, jos joku luulee lukiolaisen kuluttavan ylimääräisen vapaa-aikansa ainoastaan nukkumiseen, on väärässä. Tai itse en ainakaan ole toiminut näin. Olen ulkoillut koiran kanssa, pyöräillyt postiin hakemaan paketin, leiponut, kuunnellut musiikkia ja lukenut, en tosin koulujuttuja. Kokeisiin toki pitäisi lukea, mutta jotenkin ei jaksa kiinnostaa, kun on tällä hetkellä kolme paljon kiinnostavampaa kirjaa kesken. Yksi ruotsinkielinen ja kaksi ihan tällä ensimmäisellä kotimaisella kielellämme.
Postista kävin hakemassa hieman lukumateriaalia yo-kirjoituksia ajatellen. Nyt on sitten vino pino kirjoja odottamassa lukijaansa. Leipomisesta sen verran, että yritin tehdä jotain ihme suklaakakkua, jonka olisi pitänyt valmistua mikrossa. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kokeilin kyseistä reseptiä. Taikina kiehui aika pahasti yli astiasta, jossa se oli, eikä edes paistunut. Kuvaa en harmikseni ottanut, oli sen verran kaunis näky. Kröhöm...
Musiikkia olen saanut onnekseni kuunnella koko päivän, koska olen ollut yksin kotona. Kukaan ei ole siis ollut esittämässä eriäviä mielipiteitään musiikista. Harvinaista, että musiikkia voi kuunnella ilman kuulokkeita ja tarpeeksi kovalla. Ja tietenkin myös laulaa mukana, sillä se kuuluu asiaan.

Lopuksi vielä yksi kappale, josta tuli mieleen eräs, jonka tiedän lukevan tätä blogia. Toivottavasti et suutu. :)
Ravistettava ennen käyttöä, Apulanta

Suunnittelematta paras

Hillittömän hauskaa tiistaipäivää kaikille!
Ihan tavallinen päivähän tänään on, mutta silti. Tajusin tänään, että essee huononee, kun sitä suunnittelee. Hyvin mielenkiintoista, varsinkin kun tekstejä suositellaan suunnittelemaan etukäteen. Olen tässä parin viime viikon aikana kirjoittanut muutamia esseitä, joihin en ole oikein panostanut. Olen vain  tehnyt, kun on ollut pakko. Suunnitelma on jäänyt suunnitteluasteelle -eli tekemättä.

Suunnittelemattomuuden tulos. Pisteet 50/60

Tämä tuntui parhaalta kaikista kirjoittamistani esseistä, toisin kävi

En tiedä pitäisikö yo-kokeeseen toivoa jotain tosi epäkiinnostavia tehtävänantoja, kun tässä tehtävässä sellaisia oli. Suoraan sanottuna mikään aihe ei tuntunut hyvältä, mutta jokin oli valittava. Tässä tulos, paras ikinä kirjoittamani essee. Ehkä tämä on vain hyvää tuuria, en valita, ihmettelen ainoastaan.






Alemmassa kuvassa on yo-koeharjoituksesta saamani pisteet. Aivan eri tasoa, kuin tuo 50pistettä. Pieni shokki tuo oli, kun olin kuvitellut että meni paremmin. Mitä tästä siis opimme: mitä huonommin tuntuu menevän, sen paremmin menee.

Hyvin epäkiinnostavaa tekstiä taas vaihteeksi, mutta jos ei kiinnosta, voi laittaa tämän pois. Viimeisestä lauseesta innoittuneena, kuunnelkaa vaikka tätä: Apulanta: Käännä se pois

Viikonlopun tunnelmia

Moi!
Vaikka viikonloppu on lyhyt, siinä ehtii tapahtua asioita. Aloitetaan hyvistä. Jouduin viettämään lauantaina reilun tunnin verran aikaa betonihelvetiksikin kutsutussa kaupungissa. Sää oli aika kurja, joten en jaksanut pyöriä ulkona. Päädyinkin koluamaan läpi kirpputoreja. Tarkoituksena ei ollut toki ostaa mitään, vaan ainoastaan tappaa aikaa, mutta kuinka ollakaan, jotain tarttui mukaan.

 Kuvassa on siis kaksi Antti Tuiskun levyä: Ensimmäinen ja New York, Maija Vilkkumaan levy: Ei ja Apulannan "Heinola10". Nyt tietää taas, mitä tulee kuunneltua seuraavat viikot. Tästä terävä-älyisimmät varmasti tajuavat, että tykkään kuunnella tällaista hieman vanhempaa musiikkia. Toki musiikkimaku vaihtelee kausittain ja tällä hetkellä on menossa joku Apulanta-kausi, jos näin voi sanoa. Ai niin, piti kertoa vielä yksi hauska juttu: Kävelin Kouvolassa ja pysähdyin suojatien eteen, jossa oli liikennevalot -vihreät valot. Minulla meni niin kauan tajuta se, että ehdin suojatien puoleenväliin ennen kuin ne vaihtuivat punaisiksi. Maalainen kaupungissa, tämä selittänee kaiken.

Sunnuntai ei sitten ollutkaan niin hauska päivä kuin lauantai. Lauantai-iltana iski taas joku ihmeen vatsakipu, joka jatkui koko yön. Oli helvetin mahtava yö -en nukkunut ollenkaan. Aamulla sitten lähdettiin päivystykseen, kun kipu tuntui oikealla puolella, eli siellä missä umpilisäke sijaitsee. Ja tämän kaupungin perinteisiin kuuluvaan tyyliin ilmoittautumaan pääsyä sai odottaa yli tunnin. Sen jälkeen aikaa kului vielä ainakin neljä tuntia, kunnes lääkäri määräsi kipulääkettä ja sanoi: "tervetuloa uudelleen". Aika ei ollut kyllä edes oma ennätykseni, mutta jos ilmoittautumista pitää odottaa yli tunti, niin herää kysymys: Mitä siellä tehdään silloin kun ei tehdä mitään? Kukaan ei tule ulos eikä mene sisään, näyttää siis siltä, että ei tapahdu mitään. Voitanee sanoa: "paska reissu, mut tulipahan tehtyä". Ei ollut edes ensimmäinen turha reissu tuohon samaiseen paikkaan. Tai kyllähän siellä pisteltiin erilaisilla neuloilla useampia kertoja tietysti. Kaksi eri tulehdusarvoa, verensokerit ja yksi kipupiikki. Ei voi kuin toivoa, että oli viimeinen kerta tänä vuonna. Siellä on tullut nimittäin rampattua tänä vuonna vähän turhan tiuhaan. Mutta ei tällä kertaa siitä sen enempää. Hyvää päivänjatkoa vaan kaikille.

Vaikee löytää, kun ei tiedä, mitä etsitään

Moi
Tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa, eikä aikaa ole enää paljon jäljellä. Yhteishaku on käsillä jo maaliskuun puolivälissä. Alavalinnan lisäksi huomenna on viimeinen päivä ilmoittautua yo-kirjoituksiin. Senkin mokoman paperin täyttäminen aiheuttaa tuskaa: kirjoittaako vielä ylimääräinen reaali vai ei. Olen alkanut kallistua tässä "vähemmän on enemmän" ajattelun kannalle, jotta pärjäisin mahdollisimman hyvin pakollisissa kokeissa. Kuitenkin jokin pieni ääni, kai kunnianhimo, käskee kirjoittamaan vielä jotakin.
Miksi taas tämä ikuisuusaihe? Tänään pääsimme koulun kanssa käymään Kotkassa, Kyamkin vahva-tapahtumassa, kuuntelemassa esittelyjä eri aloista. Mitään suurta valaistumisen hetkeä ei syntynyt, mitä kyllä odotinkin. Oli reissu silti ehdottomasti tekemisen arvoinen! On vaikea löytää sitä ahaa-elämystä, kun ei oikein tiedä mitä etsii. Tämän hetkinen tilanne yhteiskunnassa on sellainen, että ei saa töitä, vaikka olisi minkälaiset paperit taskussa. Ei ole meillä lama-ajan lapsilla helppoa, hah!
Ei tässä kyllä ole mitään hauskaa enkä näe tilanteessa mitään hyvää. Yhteiskuntaopin opettaja joutuu vuosi toisensa jälkeen kertomaan oppilaille talouden olevan kuopan pohjalla, kun hän selittää talouden suhdanteiden muutoksista. Tilannetta yritetään parantaa kannustamalla yrittäjyyteen, mutta mitä se auttaa, kun ei ole rahaa kuluttaa?
Mikään pakko ei tietenkään ole hakea kevään yhteishaussa. Toisaalta, mitä hyödyttää välivuoden pitäminenkään? Pitäisi selvittää ensin itselleen mitä haluaa ja sitten etsiä sopivaa opiskelupaikkaa. Liian kriittinen ei saa tietysti olla, mutta pieni kriittisyys on tervettä. Samoin se, että tekee itse omat päätöksensä eikä mene muiden toiveiden mukaan.
Harhauduinpas taas sivuteille tämän tekstin kanssa. Tai sitten tämä on vain harvinaisen mutkikas moottoritie läpi Suomen nykyisen tilanteen. Lukijat sen päättäkööt.

Lakki jo puoliksi päässä

Moi kaikki!
Tänään oli kauan odotettu päivä. Yo-tulokset nimittäin tulivat. Vielä pitäisi ilmoittautua viimeiseen urakkaan keväälle, mutta sitten se olisi vähän niin kuin siinä. Toki itse lukio vaatii vielä muutaman litran hikeä esseiden ja muiden mukavien pikkujuttujen kanssa, mutta lopussa se on tämäkin ihana aika. Eikä tätä välttämättä tarvitse tulkita sarkasmiksi.

Oli sitten ihan pakko jo käydä hankkimassa valkolakki. Ei tuntunut kyllä yhtöön fiksummalta se päässä kuin ilmankaan, mutta näkeepähän ihmiset sitten, että: "hei, toi on käyny lukion". Jos se nyt on mikään hieno juttu. Tosiasia on se, että vaikka valmistuisi filosofian tohtoriksi, on mahdollista jäädä ilman työpaikkaa. Tähän on yksinkertainen syy: Ei se koulutus, vaan ne paperit. Toki on ansio, jos on edes yrittänyt jotakin ja jopa saanut todistuksen kouraan. Pääsääntöisesti huonolla todistuksella on kuitenkin kaksi tarkoitusta: Ensin se esitellään sukulaisille ja sitten sillä voi pyyhkiä vaikka perseen. Toisin sanoen, huonolla todistuksella ei tee mitään, joten tsempatkaa hyvät ihmiset. Jos ei edes yritä, niin ei voi kun syyttää itseään, mutta jos on yrittänyt, niin on kai oikeutettua etsiä muitakin syyllisiä.
Omista yo-tuloksistani en nyt ala avautumaan enempää, mutta voinen kertoa, että ihan odotusten mukaan sujui. En ole ainakaan pettynyt.
Nyt menen kuitenkin jatkamaan ihanan aineistokirjoitelman suunnittelua. Jännä juttu, miten mitä tahansa muuta on helppo kirjoittaa, kuin sitä mitä pitäisi, eli esseetä. Saisin varmaan romaanin, runokirjan ja elokuvakäsikirjoituksen kasattua siinä ajassa, minkä olen käyttänyt kaikenlaisten esseiden suunnitteluun ja hiomiseen.

Näin lähellä se jo on.

Ratissa taas

Hei hei, mitä kuuluu?
Otsikko kertoo taas kaiken. (Niin kuin hyvässä tekstissä pitäisi) Enkä halua nyt kehua itseäni.
Asiaan. Kerroin täällä vähän aikaa sitten onnettomuudesta, joka minulle sattui. Tänään ajoin autolla ensimmäistä kertaa tuon jutun jälkeen eikä se nyt hullummin mennyt. Ilokseni huomasin, ettei minulle jäänyt mitään pelkoa autoilua kohtaan. Suurempi ihme on kylläkin se, että ajaminen sujui hyvin. Alla oli minua itseäni kolme vuotta vanhempi auto, jota en ollut koskaan ajanut ja jossa on kytkinvian lisäksi olemattomat jarrut. Hengissä selvisi samassa autossa olleiden lisäksi myös muut samaan aikaan tiellä liikkuneet ja auto -ihme, silloin kun kyseessä olen minä. Hah.
Jotta haasteita ei olisi ollut liian vähän, jouduin ajamaan paikkaan, jossa oli liikennevaloja. Hieman jännitti kyllä, varsinkin kun penkki on niin edessä kuin on mahdollista ja kytkintä yltää painamaan juuri ja juuri. En jäänyt kuitenkaan aiheuttamaan liikenneraivonpurkauksia, vaan matka eteni koko ajan. :D
Haluan linkata tänne muutaman kappaleen: Dingo, Sinä ja minä liikennevaloissa... (Totta kai)
                                                                      Apulanta, Valot pimeyksien reunoilla (Tämä kappale ilostutti minua paluumatkalla ja mukana oli tietenkin pakko laulaa.)

Rockmusiikkia ja kapinahenkeä

Rockmusiikki syntyi 1980-luvulla kapinoivaa nuorisoa varten. Tarkoituksena oli tarjota musiikkia myös nuorisolle, sillä aiemmin ei ollut erityisesti nuorisolle suunnattua musiikkia. Koska nuorisolla on usein tarve kapinoida, eli vastustaa valtavirtaa tai ainakin kokeilla rajojaan ja niiden pitävyyttä, rockmusiikista tuli monille tärkeä väline kapinointiin. Sen lisäksi rockmusiikki on itsessään kapinallista: rumpuineen ja kitaroineen se rikkoi aiemmin vallinnutta käsitystä musiikista.
Musiikin, aivan kuin muidenkin taiteenlajien, tarkoitus on vaikuttaa. Kun rockmusiikki syntyi, se vaikutti erityisesti nuorisoon. Se tarjosi kapinallisuudellaan nuorille väylän purkaa tunteitaan. Nykyisin rockmusiikki ei ole kuitenkaan vain nuorten musiikkia vaan sitä kuuntelevat kaikenikäiset ihmiset. Kun kuuntelee musiikkia, jossa otetaan kantaa tärkeisiin asioihin ja ilmiöihin, tulee tunne, että ei ole yksin vastustamassa valtavirtaa. Erityisesti nuorille on tärkeää kuulua johonkin ja saman musiikin kuuntelu luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vielä kun löytyy hieman kapinahenkeä, niin ryhmä hitsautuu tiiviiksi yhteisöksi. Nykyajan ilmiönä on ollut jo jonkin aikaa genrerajojen ylittyminen. Enää ei siis välttämättä synny kaveriporukoita, jotka kuuntelisivat tiukasti vain yhtä musiikin genreä. Silti nykyäänkin ihmisten aatteet ja mielipiteet vaikuttavat siihen, millaista musiikkia kuunnellaan. Esimerkiksi rock ja erityisesti sen alalaji punk ovat suosittuja anarkistien keskuudessa. Tämä taas johtuu musiikkityylistä ja sanoituksista. On helppo pitää sellaisesta, jonka kanssa on samaa mieltä. Vaikutus näkyy selvästi nuorten keskuudessa: kun vanhemmat rajoittavat, musiikki tarjoaa vaihtoehtoja. Erityisesti rockmusiikin kapinalliset lyriikat ja voimakas musiikki saattavat tarjota vertaistukea vanhempiensa kanssa eri mieltä olevalle nuorelle.

Rockmusiikki ja kapinallisuus ovat aina kulkeneet enemmän tai vähemmän käsi kädessä. Nykypäivänä varsinainen rockmusiikki on kuitenkin menettänyt kapinallisuuttaan, mutta sen eri alalajit ovat edelleen hyvinkin kapinahenkisiä. Esimerkkeinä voidaan mainita punk ja heavy metal-musiikki. Myös Suomen euroviisuedustaja vuonna 2015 oli punk-bändi nimeltään Pertti Kurikan nimipäivät. Edustuskappaleessa ”Aina mun pitää” otetaan kantaa kehitysvammaisten asemaan ja kohteluun Suomessa. Tämä myös todistaa sen, että kapinallinen musiikki ei ole vain nuorten musiikkia. Nuorten keskuudessa on kuitenkin nähtävissä monia eri tapoja kapinoida. Nämä tavat ovat saaneet usein alkunsa musiikista, joko itse artistilta tai sanoituksista. Kapinointi näkyy esimerkiksi pukeutumisessa, kampauksissa, meikkaamisessa ja elämänasenteissa sekä arvoissa. Kaikki eivät tietenkään jäljittele rockmuusikoiden tyyliä, mutta ilmiö on havaittavissa ainakin nuorten keskuudessa. Tyyliä muuttamalla halutaan ensinnäkin kertoa muille, millaista musiikkia kuuntelee, ja toisekseen vahvistaa omaa kapinahenkeä. Usein rockmusiikkiin liittyvä tyyli poikkeaa valtavirran tyylistä, joten pukeutumisella saadaan myös huomiota. Esimerkkejä tällaisesta tyylistä ovat pukeutuminen mustiin vaatteisiin, irokeesit ja vaikkapa lävistykset. Voidaan siis todeta, että rockmusiikissa kapinallista ovat paitsi sanoitukset, myös rockmusiikkiin liittyvät ilmiöt. Kuitenkin kaikki tämä perustuu rocklyriikoiden kapinallisuuteen
Kapinallisuudella pyritään vaikuttamaan asioihin ja muuttamaan niitä. Mutta onko kapinallisella rockmusiikilla kuitenkaan todellista vaikutusta asioihin? Vastaus on ei, jos asiaa pohditaan yhteiskunnan näkökulmasta. Jos sen sijaan ajatellaan asiaa nuoren kannalta, vaikutusta kyllä on. Nuori imee vaikutteita musiikista, ja tämä voi saada hänet käyttäytymään tietyllä tavalla. Musiikki voi saada myös kuuntelijansa ajattelemaan. Kun rocklyriikoissa kyseenalaistetaan vaikkapa vallitseva yhteiskuntarakenne, se voi saada ajattelemaan, onko nykyinen tapa toimia se ainoa oikea tapa. Näin ollen rockmusiikilla voidaan oikeasti muuttaa yhteiskuntaa. Vaikutus nyky-Suomessa ei kuitenkaan ole voimakasta, sillä rockmusiikin kapinallisuus on vähentynyt. Se on silti kapinallisempaa lukuisine alalajeineen, kuin muut musiikin genret. Jos rockmusiikilla ei nyt tehdäkään suuria muutoksia yhteiskuntaan, niin yksilöön se voi silti vaikuttaa. Kuten on jo aiemmin kerrottu, musiikki saa ihmiset ajattelemaan. Se voi saada yksilössä aikaan tunteen, että hän on ainakin yrittänyt tehdä jotakin. Tällainen tunne voi olla tärkeä jokseenkin mustavalkoisesti ajattelevalle nuorelle. Tunnetta voisi kuvailla näin: ”Turha syyttää minua, olenhan yrittänyt”. Pelkkä rockmusiikin kuuntelu ei kuitenkaan riitä saamaan muutosta aikaan, vaan pitäisi tehdä jotain muutakin, esimerkiksi liittyä johonkin järjestöön tai vaikkapa kirjoittaa lehden yleisönosastolle.

Voidaan olettaa, että rockmusiikki tulee tulevaisuudessa muuttumaan kapinallisempaan suuntaan siitä, mitä se nyt on. Suomi on lähitulevaisuudessa suurissa ongelmissa monellakin eri saralla, joista talousongelmat on yksi esimerkki. Olisi ihme, jos yhteiskunnalliset ongelmat eivät heijastuisi millään tavalla musiikkiin. Taide syntyy usein ikään kuin ratkaisemaan ongelmia. Näin on kirjallisuudessa, maalaustaiteessa ja myös musiikissa. Ongelmien keskellä ihmiset sitä paitsi etsivät jonkinlaista lohdutusta. Mikä olisikaan parempi keino lohduttautua kuin kuunnella huonoa nykytilaa kritisoivaa musiikkia?

Tällainen essee syntyi, kun pääsin viime viikolla kirjoittamaan koulussa lempiaiheestani -musiikista. Tehtävänantona oli "rockmusiikin kapinallisuus" ja kyseessä on vanha yo-tehtävä. Tässä lienee tarpeeksi selittelyitä tuosta edeltävästä reilusta kuudestasadasta sanasta.

Valot pimeyksien reunoilla ja muuta selitystä

Hei vaan taas!
Uskokaa tai älkää, yritin etsiä tänne jotakin julkaisukelpoista tekstiä, jonka olisin kirjoittanut aiemmin, mutta en tietenkään löytänyt. Musiikki vei siis taas voiton, kuten usein nykyisin. Musiikista on tullut minulle samanlaista kuin aamukahvista, sitä on pakko saada tai muuten...
Mutta asiaan. "Valot pimeyksien reunoilla" on Apulannan vuonna 2015 julkaisema kappale. Ja kyllä, viime aikoina blogissani on esiintynyt poikkeuksellisen paljon viittauksia Apulannan kappaleisiin. Pakko myöntää, että minusta on tullut jonkinlainen fani. Kyseessä on hieno kappale, ei bändin paras, mutta itse kuuntelen sitä tällä hetkellä eniten. Siinä on kuitenkin hienot sanoitukset: "Meistä jokainen, on polku jonnekin, mutta viisaus on siinä, ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois". Mielestäni tässä puhutaan siitä, että pitää ajatella kriittisesti sitä, mikä itseä johdattaa. Oli kyseessä sitten kaverit, vanhemmat tai muut ihmiset. Tarkoitus on kuitenkin mennä itse, päättää itse ja elää itse. Toisin sanoen, se on viisautta, että ymmärtää itse ajatella ja toimia niin, että omista haveista voisi joskus tulla totta. Menipäs filosofiseksi... Toivottavasti joku ymmärtää. Joka tapauksessa koen tuon kappaleen jotenkin henkilökohtaiseksi. (Huomaa, ettei oikein runosuoni syki ja aiheita pitää keksiä väkisin.)
Sanoin, että Valot pimeyksien reunoilla ei ole mielestäni Apulannan paras kappale. Suosikkini taitaa löytyä vanhemmasta tuotannosta, se on kappale nimeltä "Ilona". Kappaleesta on tehty päivitetty versio vuonna 2014, mutta alkuperäinen versio on julkaistu jo vuonna 95. En tosin osaa sanoa, kumpi on parempi, sillä molemmat ovat koskettavia. Jos ette tiedä, menkää ja kuunnelkaa. Tässä on avaimet: Apulanta: Ilona Kyseessä on siis se vanhempi versio. Minulla ei taida tänään olla enempää asiaa, joten taidan nyt hiljentyä taas hetkeksi. Saatan vaikka keksiä jotakin. :D

Mitä yhden esseen kirjoittaminen vaatii?

Moi!
Niin, mitä se oikeastaan vaatii? Opettajien mielestä esseen tulisi olla jonkinlainen matka. Sitä hyvät esseet kai ovatkin, ne ovat matkoja aiheen syövereihin tai matkoja itseen. Lukijan olisi tietysti tärkeää pysyä mukana tuolla matkalla, eikä se onnistu ilman matkalippuja: Järkeviä ajatuksia, joihin koko tekstin olisi tarkoitus tukeutua. Ei olettamista siitä, että kyllähän lukija tietää. Ei se tiedä, ei esseen lukija tiedä. (Se pitäisi aina muistaa, mutta...) Esseessä olisi oltava jotakin sanottavaa tai sitten on laitettava persoonaa peliin; kertoa omia kokemuksia ja esimerkkejä. Sitten pitäisi olla helvetin terävä kynä, jotta käsialasta saa selvää. Ja ennen kaikkea, ei saa oksentaa vatsalaukkua tyhjäksi. Täytyy ensin syödä, siis suunnitella.

Mutta olen vain lukiolainen ja kaiken lisäksi kirjoittanut esseen tänään. Voin kertoa mitä se OIKEASTI vaatii.
Kunnon eväät, ettei tarvitse koko ajan juosta jääkaapille. Matka oli kai tarkoitus tehdä paperilla eikä juoksemalla keittiöön ja takaisin?
Hyvät yöunet, ettei käy niin että nukahtaa siihen paperin päälle. Sitä paitsi, jos unessa sattuu saamaan hienon ajatuksen päähänsä, ei sitä muista enää herättyään ja se jos mikä ketuttaa. Vältä siis nukkumista esseen kirjoittamisen aikana.
Musiikkia. Totta kai. Itse kuuntelin viisi kierrosta samaa Apulannan levyä, kun kirjoitin kirjallisuusesseetä. Eikä edes kyllästyttänyt, siis se musiikki.
Hyvät istumalihakset. Onneksi niitä harjoitellaan koulussa.
Useampi kunnollinen kynä, jotta siitä käsialasta saisi oikeasti selvää. Ja niillä kynillä on aina taipumusta kadota...
Vähintään kolme muuta tehtävää, joita täytyisi tehdä samaan aikaan. Kun ajattelee vielä tekemättömiä töitä, saattaa alkaa tuntua houkuttelevalta saada yksi essee pois alta.
Itsesäälissä rypemistä ja oman huonouden analysointia. Jos tätä lukee joku, joka ei ole kirjoittanut esseetä, niin sopii kokeilla. Tietää sen jälkeen mitä tämä tarkoittaa.
Hyvää mielenterveyttä ja vihanhallintaa läheisiltä tai samassa asunnossa olevilta. Koska jatkuva valitus jne.
Viimeisimpänä uhkaus siitä, että: "vittu tämä on viimeinen essee". Ei kannata, ei se ole, usko pois. Jos ei aio sitten lopettaa lukiota kesken, mikä ei taas ole järkevää, vaikka voisi siltä tuntuakin.

Tuli vaan mieleen, että...

1. Lukio loppuu kohta
2. Esseitä on kirjoittamatta
3. Kohta pitää tietää viimeiset kirjoitettavat aineet
4. Pitää tietää, minne aikoo hakea lukion jälkeen
5. Olen aikuinen, ainakin paperilla
6. Saisin ostaa kaupasta tupakkaa ja kaljaa, mutta se tuntuisi silti rikolliselta
7. Saan ajaa henkilöautolla
8. Lukio kestää kolme vuotta ja aika menee liian nopeasti
9. Jossain vaiheessa pitää muuttaa pois kotoa
10. Ja tärkeimpänä kaikista: Kun lukio loppuu, blogin nimi ei voi olla enää "Elämää lukiossa"

.... Että sellainen vuodatus tähän perjantaipäivään.
Ps: Viikon päästä on 13.päivä ja tietenkin perjantai. Sitokaa itsenne sänkyyn koko päiväksi, ettei tapahdu mitään pahaa. :D

oodi turvavyölle

Terve vaan taas kaikille!
Hengissä vieläkin. Eilinen päivä toi mukanaan asioita, joita en kuvitellut tapahtuvan. Olin menossa kouluun. Olin päässyt jo melkein perille, kunnes eräässä mutkassa ajauduin ulos tieltä. Hiekkatiestä oli siis kysymys ja jouduin mutkassa liian reunaan. Siinä sitten pelästyin ja yritin ohjata, mutta liian myöhään. Auto päätyi kyljelleen pellolle pyörittyään ensin ainakin yhden kierroksen ympäri. Itse en muista tuosta pyörähdyksestä mitään. Selvisin pienellä naarmulla sormessa, kiitos turvavyön. Jos turvavyötä ei olisi ollut, en tiedä missä olisin tällä hetkellä. En ainakaan kotona kirjoittamassa blogitekstiä. Siinä sitten istuin roikkuen turvavyössä ja nojaten toisella kädellä maahan. Onneksi löysin puhelimen ja pystyin soittamaan itselleni apua, sillä kukaan muukaan sitä ei olisi varmaan tehnyt. (edellinen teksti)
Haluan nyt vedota kaikkiin ihmisiin: Käyttäkää turvavyötä. Myös te, jotka väitätte olevanne hyviä kuskeja. Se todella pelastaa henkiä. Sen laittaminen kiinni ei vie paljon aikaa, mutta hyöty on kiistaton. Ei ole varmaan kovinkaan miellyttävän tuntuista lentää pää edellä tuulilasista läpi tai heittelehtiä holtittomasti auton sisätiloissa onnettomuustilanteessa.


Sanon sen vielä kerran: Ajakaa varovasti ja käyttäkää turvavyötä, jos hengissä säilyminen kiinnostaa. Tämä koskee myös takapenkillä istuvia. Jos oma henki ei ole tärkeä, voi ajatella kerrankin epäitsekkäästi ja laittaa turvavyön, jotta ei lennä kenenkään toisen päälle sieltä takapenkiltä.

Täällä ei auteta

"Nainen kaatuu kadulla maahan, täällä ei auteta, jos sä oot sekaisin. Haloo, se oli sydänkohtaus eikä paluuta elämään takaisin". (Haloo Helsinki) Valitettavasti totta.
On todella surullista huomata, että niin monia ei kiinnosta. Pitäisi aina itse kuvitella itsensä apua tarvitsevan tilanteeseen ja miettiä, miltä tuntuu, kun vain kävellään ohi. Voin kertoa niille jotka eivät tiedä: Se tuntuu pahalta. Ei voi olla niin kiire elää omaa elämää ettei ehdi katsoa, jatkuuko kanssaihmisen elämä. Ja eikö tästä ole säädetty ihan lakikin. Syytenimike: heitteillejättö.
Kiitos ei ole kirosana-kappaleen sanoitukset sopivat myös sairaalamaailmaan. Jos olet liian sairas, et saa apua, sillä et tajua vaatia itsellesi asiaankuuluvaa hoitoa. Järjetöntä, mutta niin se vaan menee.
Tällainen vihanpurkaus tällä kertaa. Sen syitä en ainakaan toistaiseksi avaa täällä, mutta jokainen voi miettiä, onko kohdannut vastaavaa välinpitämättömyyttä elämässään.

Elän, pelaan, kuljen ja laulu soi

Otsikko on kappaleesta "Suuret setelit". Se nyt sattui tulemaan päähäni jostakin. Hyvää vaihtelua siihen, mikä minulla on soinut päässä jo usean päivän ajan. Kyseessä on Apulannan laulu "Teit meistä kauniin".
Tekstin tarkoitus ei ollut kuitenkaan esitellä korvamatokokoelmaa. Se oli kertoa suhteestani musiikkiin. Sillä missä tahansa kuljen, laulu soi. Pitää toki varmistaa, että kukaan ei ole kuuloetäisyydellä. Yksinäiset automatkat ovat tämän takia parhautta. Peltilaatikon ulkopuolelle ei varmastikaan kuulu minkäänlaisia ääniä varsinkaan liikkuvasta autosta.
Musiikki on siis lähes koko ajan läsnä elämässäni jollain tavalla. Siksi onkin outoa, että en ole koskaan itse varsinaisesti harrastanut musiikkia. Kiinnostusta kyllä olisi. Haluaisin oppia soittamaan jotakin. Vaikka pianoa. Olen pimputtanut kyllästymiseen asti sellaista pienille lapsille tarkoitettua kosketinsoitinta. Olenkin miettinyt, että voisin hankkia jonkun halvan soittimen ja alkaa harjoittelemaan. Pitäisi alkaa kyllä ihan alkeista, mutta sentti on miljoonan alku. Ei minusta mitään Beethovenia tule, mutta olisipa ainakin harrastus.
Sellaista taas tällä erää. Toivottavasti joku muukin tunnustaa laulavansa yksin ollessaan. ;)

syvällisiä mietteitä menneiltä vuosilta

Hyvää päivää vaan kaikille (vaikka nyt onkin jo yö)
Olen näin pyhäinpäivän kunniaksi siivonnut, (ja toki käynyt viemässä kynttilän haudalle) mutta haluaisin esitellä teille nyt siivouksen tuloksia. Löysin nimittäin mielenkiintoisia asioita, joita en muistanut olevankaan. Lähinnä vanhoja (yläasteaikaisia) tekstejä, joita olen jossain nuoruuden uhmassa ja kriisien sekä (sydän)surujen keskellä kirjoittanut. Löysin kuitenkin yhden melkein julkaisukelpoisen tekstin. Toki sekin on hieman, öö mielenkiintoinen, mutta ehdottomasti löydöksistäni paras. Tekstissä on havaittavissa lievää epäloogisuutta, mutta se on kai ymmärrettävää, kun ottaa kirjoittajan iän huomioon. Kyseessä on siis teksti, jossa selitetään historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
Näin olen siis jonakin hämäränä hetken kirjoittanut vuosia sitten:
"Historia, tuo kouluaineista turhin. Ainakin omasta mielestäni. Se silti vaikuttaa elämiimme nyt ja tulevaisuudessa. Siihen ei vain saa jäädä roikkumaan. Periaate mennyt on mennyttä pätee omassa elämässäni, ainakin yleensä. Melko usein jään kuitenkin kiinni menneisiin ja suren jo kauan sitten menneitä vastoinkäymisiä. Esimerkiksi koulukiusaamista. Aikaa, jolloin jaksoin kiinnittää huomiota huutoihin ja katseisiin. Tämä on esimerkki siitä, kuinka paljon se sattuu. Fyysistä väkivaltaa ei tarvita. Henkinen viiltää syvemmältä. Kun kuulet kuukausitolkulla samojen naamojen itsetuntoa hajottavia kommentteja, tiedät, että näin ei vain voi jatkua.
Minä onneksi tajusin sen ja päätin, että ylitseni ei kävellä. Itsetuntoni parani, vaikka se ei vieläkään ole samalla tasolla kuin aiemmin. Ja kiusaajilleni tiedoksi, vaikka olen jo lähes päässyt yli tästä, en aio antaa anteeksi. Minulla ei ole velvollisuutta sellaiseen ja miksi edes pitäisi. Eikö itsetunnossa ole jo ihan tarpeeksi, eli siinä, jonka varastitte ns leikillänne yläasteen alussa?

Nykyhetki, aika, jota ei saisi koskaan elää rauhassa. Aina tuntuu siltä, että on elettävä joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Silti lehdet ovat täynnä juttuja itsensä löytäneistä henkilöistä ja hehkutusta siitä, että nyt minullakin on aikaa elää  hetkessä. Ja jos ei, niin ohjeita itsensä ja ajan löytämiseen kyllä löytyy joka paikasta. Eihän tässä hetkessä sinänsä ole mitään vikaa, siinä eläminen on vain minulle vaikeaa. Haaveilen usein jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Siellä missä minulla on tarkoitus ja joku joka tarvitsee minua. Pitäisi vain muistaa tehdä jotain asian hyväksi. Alkaa kiinnittää huomiota omiin valintoihin. Meillä kaikilla on kuitenkin vain muuttujan x verran aikaa ja siinä elämä on ehdittävä elää, tai voi sen tietysti jättää elämättäkin. Itse suosin ensimmäistä vaihtoehtoa: elän nyt kun vielä voin. Vanhainkodissa sitten itkettää ja kaduttaa. No, ei todellakaan. Pyrin elämään elämäni niin hyvin kuin vain voin, eli siten, että voin jälkikäteen sanoa: vitun hyvä. 

Tulevisuus, se jota varten elämme. Tulevaisuus on aika, jota kyllä suunnitellaan ja mietitään. Sitten kuitenkin, kun aika koittaa, suunnitelmat muuttuvat. Tämäkin hetki on ollut tulevaisuutta, mutta se on nyt ja kohta jo historiaa. Ihmisillä on melkein pakottava tarve suunnitella tulevaa. Tosin nykyhetki on niin lyhyt aika, että sitä on vaikea suunnitella,"

Syvällisiä on tullut ilmeisesti miettittyä sellaisena 15-kesäisenä. Paljastuksena kerrottakoon, että en päätynyt julkaisemaan tätäkään tekstiä kokonaan. Jotenkin tuntuu, että mielialat ovat vaihdelleet kuin Suomen sää tekstiä kirjoittaessa, mutta se kuuluu asiaan. Katsotaan nyt, jos julkaisen joskus toistekin jotain sekavia raapustuksiani menneiltä vuosilta täällä blogissa.  Vaikka aina ei voi olla siitäkään varma, onko kehittynyt kirjoittajana yhtään vuosien kuluessa. Sen päättävät sitten he, jotka päätyvät raapustuksiani lukemaan.

Teit meistä kauniin

Mitä kuuluu?
Lupasin edellisessä tekstissäni kertoa, missä olen oikein ollut mukana ja aion pitää lupaukseni. Olin siis ilmoittautunut Teit meistä kauniin- elokuvan kuvauksiin eli se on se "Apulanta-elokuva", josta eri lehdet ovat jonkin verran kirjoitelleet.
Mutta joo, en voi paljastaa mitään elokuvan juonesta, mutta helvetin hieno kokemus oli kokonaisuudessaan, vaikkakin kärsivällisyyttä vaativa. (Anteeksi kirosana, mutta maailmassa on varmasti isompiakin ongelmia) Sillä teknisiltä vioilta ei voida lähes koskaan välttyä, kun ollaan jonkin tekniikan kanssa tekemisissä. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tunnelma oli juuri sellainen, kuin oli suunniteltu: kuin suoraan 90-luvulta vaatteineen, hius-ja meikkityyleineen. Tunnelma parani vielä senkin takia, kun paikalla oli näytellyn Apulannan lisäksi ihan se aito ja oikea Apulantakin. Kuvia en tosin saanut sillä kännykät olivat pannassa ymmärrettävistä syistä. Olisi varmasti hauska katsoa 90-luvulle sijoittuvaa elokuvaa, jossa joku ottaa kuvia sillä uusinta vuoden 2015 mallia olevalla älypuhelimella. :D Ihan hyvää teki varmasti kaikille olla hetki irti siitä kirotusta kapineesta, jota monen kohdalla voitaisiin kännykän sijaan kutsua kämmeneksi. Tätä ei tarvitse varmaan sen enempää avata, kun edes hetken ajattelee tätä maailman nykyistä sijaa.

Vielä lopuksi täytyy sanoa, että kuvaukset olivat ainutlaatuinen kokemus, jota on hyvä muistella sitten joskus. Oli jotenkin pelottavan hienoa saada olla hetki joku muu jossain toisessa ajassa. Varsinkin, kun päällä oli asiaankuuluvat vaatteet (edellisessä postauksessa esitellyt) ja kun tukka ja naama oli myös laitettu asiaankuuluvaan tyyliin. En kuitenkaan halua laittaa kuvaa itsestäni tänne. :D

Tässä sen sijaan ainoa kuva, jonka sain onnistumaan siten, että itse kuvattavakin näkyy osittain. Ja ei hätää, tuolloin ei kuvattu eli kännyköiden käyttö oli sallittua. Mutta yhdennäköisyys 90-luvun Toni Virtasen ja tämän kuvassa näkyvän "Tonin" välillä on hämmästyttävä.
Mutta tässä oli kai tällä erää kaikki. Huomenna siirrytään takaisin lukioelämään.
Tässä vielä linkki elokuvan nettisivuille, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Niin hyvää ettei sanotuksi saa, vai miten se taas olikaan?

Hei hei, mitä kuuluu?
Ihan kiusallanikaan en kerro tarkemmin, mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja kenen kanssa, mutta päädyin kuitenkin laittamaan muutamat kuvat aiheeseen liittyen.  Myöhemmin tällä viikolla voin toki kertoa tarkemmin. (Onpahan kerrankin jotain oikeaa kerrottavaa)

pieni tyylinäyte

Sen verran kerron kuitenkin, että jouduin ulos mukavuusalueeltani (itsepähän menin). Tulen sukeltamaan itselleni niin vieraisiin vesiin, että en edes oikein tiedä mitä odottaa. Juttu tulee olemaan niin ainutlaatuinen, että en usko päätyväni samanlaiseen enää koskaan elämäni aikana. Ei mene ehkä elämäni parhaat hetket-listalle, mutta ainakin tulen muistamaan asian vielä vanhana mummonakin.
Olenko jo piinannut tarpeeksi? Jos olet sitä mieltä, lopeta lukeminen tähän. Minä puolestani nautin tästä.
Jos tekstistäni kuuluu läpi ylenpalttinen hehkuttaminen, se kertoo vain siitä, että olen ehkä vähän turhankin innoissani. Jokainen saa olla sitten sitä mieltä, mitä haluaa, kun kerron mistä on kyse.
Ja koska kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä, niin tästä tekstistä ei tullut aivan sellainen kuin olin alunperin suunitellut. Mutta, sunnuntaina sitten lupaan kirjoittaa uuden tekstin. Sitä odotellessa voitte vaikka kuunnella vähän musiikkia suoraan kultaisilta kasari- ja ysärivuosilta :D
Dingo: Nahkatakkinen tyttö
Taikapeili: Jos sulla on toinen
Kaija Koo: Minun tuulessa soi
CatCat: Bye bye Baby

ja tämä nahkatakki kuuluu myös
samaan tyyliin

Ihme on tapahtunut

Niin... Sain ajokortin (vihdoinkin). Tämä tapahtui siis tämän viikon keskiviikkona. Ihme tämä on siitä syystä, että ehdin jo pelätä, että en ikinä pääse siitä inssistä läpi. Eli ei se nyt ihan ekalla yrityksellä tullut, mutta nyt on kuitenkin kortti onnellisesti taskussa. Sekin vielä, että olin varautunut pärjäämään sillä kuukauden voimassa olevalla paperilla ainakin pari viikkoa. Posti oli kuitenkin jo tänään tuonut sen "ihan oikean" ajokortin. Lainausmerkit siksi, koska kolmivaiheisen autokoulun ansiosta tuo

kortti on voimassa kaksi vuotta. Varsinainen ajokortti, joka on

Tässä nimeltä mainitsemattomien
henkilöiden näkemys asiasta :D

voimassa viisitoista vuotta, on mahdollista saada noin vuoden päästä. Totean tästä kolmivaiheisesta autokoulusta vain yhden asian: rahan menoa ei voi mitenkään estää (eikä kestää).

Täytyy myöntää, ihmettelen sitä, että inssi meni läpi. Tein omasta mielestäni ainakin pari sellaista virhettä, joista olisi pitänyt tulla vähintään huomautuksia. Sen lisäksi parkkeeraus ei onnistunut ollenkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Olin viimeiseen asti varma siitä, että hylätty tuli, uskoin vasta, kun rasti oli ruudussa kohdassa "hyväksytty". Pessimisti ei pety, ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa ja mitä näitä nyt onkaan.

Noh, jotta elämä ei olisi liian kivaa, huomautettakoon, että koulu ei sitten sujunut ihan yhtä hyvin kuin aiemmin. Sain viime jakson viidestä kurssista kolmesta huonomman arvosanan kuin aiemmat arvosanat ovat olleet. Osassa pudotusta oli vielä usean numeron verran, joten tulee vaikuttamaan liikaa todistuksen keskiarvoon. Kai tässä on ollut vaan liikaa kaikkea, kuten yo-kirjoitukset ja autokoulujutut, jotka ovat ilmeisesti vaikuttaneet opiskeluun. Nyt täytyykin entisestään tsempata vielä kun on mahdollista vaikuttaa niihin lukion päättötodistuksen arvosanoihin. Käytän sanaa "päättötodistus" vaikka jotkut kutsuvat ainakin peruskoulun viimeistä todistusta päästötodistukseksi. Tietääkseni auton katsastuksessa tehdään päästömittaukset, joista annetaan päästötodistus. Niitä ei siis jaeta koulunsa päättäville opiskelijoille, vaan katsastuksen yhteydessä katsastuskonttorilla. :D

Toiset tänne jäädä saa, toiset on täällä hetken vaan

Johanna Kurkela: Prinsessalle
https://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30
En ala tässä avaamaan sen tarkemmin asiaa, jonka johdosta noin surullinen kappalevalinta. Jos kiinnostaa, saa kysyä. Hieno kappale, vaikkakin todella surullinen.
Tosiasia on, että korkeatasoisesta sairaanhoidosta huolimatta pieniäkin lapsia kuolee erilaisiin sairauksiin. Suomessa ollaan kuitenkin hyvällä tasolla: lapsikuolleisuus on alhaisella tasolla verrattuna moneen muuhun maailman maahan. Parannettavaa kuitenkin on ja hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on Uusi lastensairaala 2017-hanke. http://uusilastensairaala2017.fi Rahankeräys on jo päättynyt, mutta ajattelin silti mainita asiasta. Täytyy sanoa, että aihe on vähän liiankin läheinen. Toivottavasti saadaan tulevaisuudessa uuden sairaalan myötä entistä parempaa hoitoa pienille. He ovat vasta syntyneet tähän maailmaan, eikä heitä voida rangaista yhteiskunnan heikosta tilanteesta esimerkiksi säästämällä hoidosta! Onneksi esimerkiksi Uusi lastensairaala saa rahoituksensa keräyksestä eikä pelkästään valtiolta.
Lopuksi haluan toivottaa hyvää syntymäpäivää, vaikka synttärisankari ei olekaan tätä lukemassa. Toivotaan josko viesti menisi kuitenkin perille.

En ilosta itke, en surusta itke.... Suomalaisia (enemmän tai vähemmän) minuun vaikuttaneita lauluja/artisteja

Apulanta, Antti Tuisku, Rakkaus on armo hyökyaallossa.
B
Chisu, sabotoi kohtalon omia katkomalla sormia. 

Dingo on levoton tuhkimo, joka vilkuilee vieraisiin autiotaloihin.

Erin, Viisivuotiaalla kiroilevalla tytöllä on vanha sydän hunningolla. 
F
G
Haloo Helsinki, Köpis on tehty meitä varten, eikä kiitos ole kirosana!

Irwin Goodman, koska juoppolalli tuli ojasta, eiku... 

Juice Leskinen, En ilosta itke, en surusta itke, jos itken niin luonas kai olla saan.

Kaija Koo, seinäruusu ja surulapsi ajoi koko yön ja onni vaihteli vaihteita. 

Leevi and the Leavings, olen kaivannut sinua Kyllikki sai uuden merkityksen luettuani erään kirjan. Mutta en tahdo sinua enää

Moottoritie on kuuma, kai se on jos aurinko sitä lämmittää :D

Nightwish, melkein unohtaa, että tämäkin on Suomesta, koska tasoero muihin on huikea. 

Olavi Uusivirta, tuu mun vaimoksein, riparimuistot, älkää kysykö.

PMMP, helvetin hyvin menee, kun joutsenet jäätyy kiinni jaloistaan.
Q
Robin voisi lopettaa frontside ollien tekemisen luupilla mun korvissa.

Sanni, Mä kuuntelen sitä pääni sisällä vielä 2080-luvulla...

Tuure Kilpeläinen, pyytetöntä rakkautta ystävänpäivänä. 

Ukkometso, koska Popeda. 
V
Wiskari Arttu, Ajaa mökkitietä ja juo kahvimaitoa.
X
Yö, Ne joutsenlauluun etsii taas laulajaa...
Zen cafe, aamuisin todella  kaunis piha ilman sadettajaa

Joo... tällaista, tylsää vähän.
Tässä linkit mainittuihin kappaleisiin:
Antti Tuisku: Rakkaus on: https://www.youtube.com/watch?v=ayEGTLD4bhI
Hyökyaalto: https://www.youtube.com/watch?v=ScCShsNFwgI

Apulanta: Armo: https://www.youtube.com/watch?v=1N9kacZ1pjw
Chisu: Sabotage: https://www.youtube.com/watch?v=jOsW6BHzrD8
Kohtalon oma: https://www.youtube.com/watch?v=qH7qzBvHFic

Dingo: Levoton tuhkimo:https://www.youtube.com/watch?v=tHEKafMBEuA
Autiotalo: https://www.youtube.com/watch?v=62VqTXv0b-c

Erin: Ei taida tietää tyttö: https://www.youtube.com/watch?v=8c_ivxYd374
Vanha sydän: https://www.youtube.com/watch?v=4SqXaxM_Cwk
Vanha nainen hunningolla: https://www.youtube.com/watch?v=j2ilU8TcEW0

Haloo Helsinki Köpis: https://www.youtube.com/watch?v=JS1TIlq0Gmk
Maailma on tehty meitä varten: https://www.youtube.com/watch?v=BzBNIagJv3M
Kiitos ei ole kirosana: https://www.youtube.com/watch?v=DbGlNa4gZpw

Irwin Goodman: Rentun ruusu https://www.youtube.com/watch?v=58amTnpzOIg

Juice Leskinen Syksyn sävel https://www.youtube.com/watch?v=oaeMEv6bO7Y
Luonas kai olla saan https://www.youtube.com/watch?v=0zP2zfdnLh4

Kaija Koo: Onni vaihteita vaihtelee https://www.youtube.com/watch?v=g7AYxW6vziU
Seinäruusu https://www.youtube.com/watch?v=3LdHg1XRHo8
Ajoin koko yön https://www.youtube.com/watch?v=AZ8j-OK0nuI
Surulapsi https://www.youtube.com/watch?v=CAW1vLboRYE

Leevi and the Leavings: Kyllikki https://www.youtube.com/watch?v=Fr5yaFWwDn8
En tahdo sinua enää https://www.youtube.com/watch?v=UEDnMDpLXww

Pelle Miljoona Moottoritie on kuuma https://www.youtube.com/watch?v=qFNe38_4oS4

Olavi Uusivirta: Tuu mun vaimoksein https://www.youtube.com/watch?v=H4s61lR4ieU

PMMP: Rusketusraidat https://www.youtube.com/watchv=zkWtOrell7o
&list=PLPBp7sF3vUrHumdYqVw1Tv7MkPnC-YU2-
Joutsenet https://www.youtube.com/watch?v=xu51l6Ei8dE

Sanni: 2080-luvulla https://www.youtube.com/watch?v=va_4sd-KATc

Tuure Kilpeläinen: Pyyteetön rakkaus https://www.youtube.com/watch?v=z3to-Ma10nQ
Ystävänpäivä https://www.youtube.com/watch?v=GujqrMYW224

Popeda: Ukkometso https://www.youtube.com/watch?v=QVISUN7tfLE

Arttu Wiskari: Mökkitie https://www.youtube.com/watch?v=jhBRyP96RCY
Kahvimaito https://www.youtube.com/watch?v=6hnaxVfYn_E

Yö Joutsenlaulu https://www.youtube.com/watch?v=cx7ykE6myo0

Zen cafe: Todella kaunis https://www.youtube.com/watch?v=DhAn_UWsDwA
Piha ilman sadettajaa https://www.youtube.com/watch?v=Ve6Rd0G4TK0
Aamuisin https://www.youtube.com/watch?v=iWpK0EnIJXY

Siinähän niitä on, näköjään ihan mukava määrä, eikä tossa varmasti ole kaikki, koska kyse on vaan suomalaisista kappaleista.

Tumman virran varrella

Syksyinen tervehdys!
Päätin lähteä kirjastoon, kun halusin lukea jotain muutakin kuin koulukirjoja. Niitä on tullut luettua ihan tarpeeksi tässä viime viikkojen aikana... No joo, kävin kirjastossa ja lähdin sen jälkeen vaan spontaanisti pyöräilemään ja päädyin sillan alle. Ja kyllä, luit aivan oikein: sillan alle.
Päätin hieman ottaa kuvia tuosta kotipaikkakuntani hienoimmasta (ja ainoasta) joen yli menevästä sillasta. 

hmm, se on betonia

Muistan kyllä joskus pelänneenni kyseistä
paikkaa. Enää en kyllä pelkää, vaikka ehkä pitäisikin. Paikasta on nimittäin tehty vaarallinen rikkomalla lasipulloja maahan. Kyllä paikassa on tietysti edelleenkin oma tunnelmansa kun autot ja junat kulkevat pään yläpuolella.  

tumma vesi virtaa

Vesi näytti melko synkältä kun sitä katselin tuosta reunalta. En kokeillut kuinka kylmää se mahtoi olla, mutta jäätävän kylmää kuitenkin tähän vuodenaikaan. Tarkennuksena siis vielä, en ole itsetuhoinen, vaikka tuollaisessa paikassa olinkin. Tarkoitukseni oli siis ihan vain pyöräillä ja päädyin tuonne ja ajattelin että otan muutaman kuvan. Ja onhan tämä vaihtelua blogiin: ei ainaista valittamista, kuten tavallisesti. 

Ja lopuksi vielä muutama kuva. Pitää varmaan ottaa lisää kuvia silloin, kun on ollut ensimmäiset yöpakkaset. Saisi kunnollisen maiseman. Tuossa värit eivät oikein vielä erotu. 

ja tässä syksyinen maisema

tässä näkyy hiukan sillan kaaria

Kuka voisi kellot seisauttaa, ajan pysäyttää...

Otsikko kertoo kaiken.
Aika hektiset pari edellistä viikkoa takana ja vielä yksi sellainen edessä. Keskiviikkona matikan yo-koe. Siinä sitä onkin ihan tarpeeksi varsinkin jos menestys on yhtä loistavaa, kuin aiemmissa yo-kirjoituksissa... Kaiken lisäksi olen luvannut mennä huomenna keskustelemaan opon kanssa jatko-opinnoista. En tiedä pitäisikö mennä sinne silleen, että "joo moi mä en tiedä yhtään mitään" vai pitäisikö yrittää selittää jotain hyvin hatarista joka viikko vaihtuvista ajatuksista. :D

Mutta joo, niistä yo-kirjoituksista. Täytyy sanoa, että olen pettynyt. Voin rehellisesti sanoa, että en ollut koskaan lukenut mihinkään yhtä paljon kuin tähän psykologian yo-kokeeseen. Tulos: huonompi kuin historian kokeesta, johon en edes lukenut kunnolla.

Sitten on vielä koeviikko, joka taas lähestyy uhkaavana. Ei tosin yhtä uhkaavana kuin yo-kokeet, onneksi. :D Johannes Linnankosken romaani "Laulu tulipunaisesta kukasta" näyttää tosin hyvinkin uhkaavalta, varsinkin kun sitä on lukematta vielä noin parisataa sivua. Tietysti deadline  on paras muusa.
Oikeastaan ainoa mukava asia, joka on tapahtunut edellisen kolmen viikon aikana, oli viime torstainen musikaalireissu. Saatiin siis erikoishalvalla liput Helsingin Svenska teaterniin Mamma Mia- musikaaliin. Reissu oli siis sopiva opiskelijabudjettiin. Hyvä asia näin aktiivisen opiskeliijan kannalta oli myös lähtöaika, joka oli vasta koulupäivän jälkeen - ei siis turhia poissaoloja, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Loppuun haluan laittaa linkin, en suurlähettiläiden lauluun "Kuka pysäyttäisi kellot" vaan Kaija Koon kappaleeseen "Seinäruusu" erään minua koskettaneen tapahtuman johdosta.

https://www.youtube.com/watch?v=3LdHg1XRHo8

opiskelun sietämätön keveys

Niin, hieman ristiriitaiset fiilikset koulun alkamisesta. Viikon verran siellä on nyt jo käyty, niin voi jo pikkuisen arvioida sitä, miltä se tuntuu. Muistelen aikaa ennen kesälomaa, kun koulussa oli kivaa ja vertaan sitä tähän "ei jaksa mitään" asenteeseen. Aikamoinen ero täytyy myöntää. Kesälomalla on tapahtunut aik a lailla täydellinen asennonvaihto tässä asiassa. Ehkä hyvä juttu, mutta toisaalta huono. Tämä helpottaa tulevaisuuden suunnittelemista, kun ei ole enää niin"kiinni" lukiossa. Toisaalta pitää vielä jaksaa lukea yo-kokeisiin. Saattaa vaivata ehkä jonkinlainen ryhtymisrajoitteisuus näin loman jälkeen. (Uusi sana, jonka kuulin pari päivää sitten, ja joka liittyy psykologiaan.)
Asiasta toiseen. Ajokoe on viikon päästä. :D Keskiviikkona ajotunnilla käytiin Kotkassa. Muistutuksena, tämäkin kaupunki on täynnä tasa-arvoisia risteyksiä, toisin kuin Kouvola... Maanantaina on kuitenkin viimeiset ajotunnit ja perjantaina sitten saa sen ajokortin taskuun. Parhaansa pitää ainakin yrittää.

Terveisiä täältä ja muualta

Heippa kaikille!
Sunnuntaina tosiaan lähdettiin Kreikasta kohti kotia. Hotellihuoneen luovutus oli tavalliseen tapaan klo12 eli aikaa oli sunnuntaina tapettavaksi ihan riittävästi. Bussi tosiaan tuli hakemaan vasta puoli seitsemän jälkeen illalla. Kaiken lisäksi lento oli yli tunnin myöhässä ja se lähti vasta puoli yhdentoista jälkeen. Perillä Suomessa oltiin vähän puoli kolmen jälkeen yöllä. Sitten alkoi se matkan rankin osuus. Automme ei nimittäin koskaan päässyt menomatkalla Porvoota pidemmälle, joten meillä ei ollut tietenkään autoa lentokentällä.
Autosta vielä sen verran, että akun laturin hihna oli mennyt poikki ja tästä johtui akun merkkivalon syttyminen kojelautaan.
Lentokentältä matka jatkui neljän jälkeen bussilla nro61 kohti Tikkurilan juna-asemaa. Ja mitä on bussissa klo 4.10 kun ollaan Helsingissä? -No humalaisia ihmisiä tietenkin. Matka sujui onneksi hyvin, humalaisista ja väsymyksestä huolimatta. Juna lähti klo5.40 kohti Kouvolaa ja loppumatkasta sai tehdä tosissaan töitä että pysyi hereillä. Parasta olisi ollut tietysti nukahtaa, ja ajaa aseman ohi... Nyt kuitenkin ollaan turvallisesti kotona. Pieni romaani tästä taisi nyt tulla, mutta...
Sitten asiasta toiseen. Kävin tänään taas vähän ajelemassa autolla. Peruuttelua ja taskuparkkia ym. Ajokoe on näillä näkymin 28.8. Eli sitä odotellessa. Tässä kaikki tällä erää. :)

passi ja hammasharja

Ja muuta ei varmaan mukaan tulekaan. Huomenna tähän aikaan ollaan jo matkalla ja vielä en ole edes aloittanut pakkaamista. Toki, mukaan ei tarvitse mitään ihmeellistä, mutta olen toivottoman hidas siinä hommassa. Tulee jotenkin sellainen tunne, että ei voi lähteä tuhansien kilometrien päähän niin vähillä matkatavaroilla. Se on toisaalta yksi matkailun hyvistä puolista. Huomaa, kuinka paljon turhaa tavaraa säilyttää kotonaan, kun viikon pärjää oikein hyvin ilman niitä kaikkia.
Niin tosiaankin, tässä tulee nyt viikon tauko kaikista arkijutuista, kuten lukemisesta. Auton rattiin en ole päässyt tällä viikolla minusta riippumattomista syistä, enkä pääse kyllä ensi viikollakaan. Mutta ehtiihän sitä vielä. Tässä vain menee kaksi viikkoa vähän kuin hukkaan, mutta ainakaan ensi viikolla ei ole odotettavissa tylsyyskuolemaa. Nyt pitää vain keskittyä lomailuun.
Ai niin, en ole varma olenko jo kertonut täällä, että kävin viime maanantaina teoriakokeessa. Läpihän se onneksi meni, pisteet 46/50 ja 9/10. Ajokortti on siis jo melkein puoliksi taskussa! :D no joo, nyt pitää alkaa pakkaamaan tai muuten lähden reissuun pelkän passin ja tyhjän matkalaukun kanssa. Toki sitten voisi ostaa tuliaisia, mutta.... :D

kesäterveisiä

Siitä onkin jo aikaa, kun edellisen kerran tänne kirjoitin. Ei ole oikein ollut mitään kerrottavaa. Nyt on kuitenkin taas aika kertoa vähän tästä kuluvasta kesästä.
Eli tosiaan, kävin eilen suorittamassa teoriakokeen, joka meni kaiken kunniaksi läpi. Nyt olisi vielä ajotunteja jäljellä ennen ajokoetta. Ja kyllä, autokoulu on tällä hetkellä paras tapa viettää kesälomaa, koska muuten tylsyyskuolema olisi jo korjannut. Onneksi sunnuntaina lähdetään matkalle niin menee ainakin yksi viikko nopeasti. Mutta tässä on vielä viisi päivää ennen lähtöä, pitää varmaan taas lukea kirjoituksiin.
Lukeminen on edennyt muuten ihan hyvin ainakin psykologian osalta. Lukematta on enää 4. ja 3. kurssi osittain. Englantia olen kyllä laiminlyönyt pahasti, mutta jospa tuo reissu palauttaisi jotain mieleen. Mutta tässä kaikki taas tällä kertaa.

Lähdetään kauas pois sinne mis on lämmin...

Elikkä tosissaan äiti sai päähänsä lähteä hieman matkustamaan. Kohteeksi valikoitui Rodos, joka on yksi surullisen kuuluisan Kreikan saarista. Vähän jännittää lähteä, kun ei tiedä mihin tämä tilanne vielä kehittyy. Niin, siis, lähtö on 26. heinäkuuta.
Jännitystä lisäävät surulliset uutiset, jotka tulivat muutama päivä sitten Tunisiasta. Täytyy vain toivoa, että tällaisia tapahtumia ei enää tapahdu, sillä syyttömät ihmiset niistä vain kärsivät.
No mutta, onhan se kiva päästä vähän katsomaan ulkomaailman ihmeitä. Viikko kuluu toivottavasti hyvässä säässä ja turvallisesti, ilman talouskriisin pahimpia vaikutuksia.
Nyt täytyy kuitenkin mennä nauttimaan Suomen kesäsäästä, joka on tällä hetkellä yllättävän hyvä :) lämpötila on yli 20astetta ja aurinko paistaa.

Loma/juhannussuunnitelmia?

Niin, onko niitä? Nyt kun koulukin loppui jo toistamiseen alle kuukauden sisään niin on pakko sanoa, ettei ole kyllä kummoisia suunnitelmia. Huomista juhannusaattoa olisi tarkoitus juhlistaa ihan perinteiseen tyyliin, eli syömällä, saunomalla ja kokkoa katsomalla. Sää ei kyllä lupaa hyvää millekään juhannustapahtumalle, mutta eihän sitä sokerista olla tehty, vai kuinka? 

Ei voi kuin todeta, että onneksi on autokoulu. Jotain järkeä minunkin elämään vaikka onkin loma. Tosin, eilen oli viimeiset teoriatunnit joten se siitä säännöllisestä elämänrytmistä. En ole varma, olenko tänne kertonut, mutta suunnitelmien mukaan elokuussa pitäisi olla kortti taskussa. Eihän siihen onneksi ole enää pitkä aika. Siinä ajassa toisaalta kesäloma ehtii jo kulua loppuun, mutta sille ei voi mitään eikä haittaa. 

Mutta joo, ei kai tässä muuta. Hyvää juhannusta kaikille. Älkää vilustuko!

Ahdistus iskee

Niin, aika vaikuttava pino kirjoja, joiden sisältö pitäisi kai olla jo päässä, tai ainakin sen pitäisi sinne pian mennä. Kävin hakemassa tänään vielä postista muutaman kirjan lisää tuohon pinoon. Mutta mikäs siinä, tarkoitukseni ei ollut puhua pelkästään yo-kokeista.
Tänään se nimittäin iski, jos voi sanoa: "kuin salama kirkkaalta taivaalta" nimittäin jonkinlainen kauhun tunne tulevaisuutta ajatellen. Vuoden päästä tähän aikaan lukio on ohi ja pitäisi olla selvät suunnitelmat siitä mihin haluaa elämäänsä kuluttaa. Kotoa muuttaminenkin saattaa tulla ajankohtaiseksi. Tätä kaikkea kun miettii alkaa ajatella kuinka lyhyt ja samaan aikaan pitkä aika yksi vuosi on. Kun ajatellaan tulevaisuutta, yksi vuosi tuntuu kamalan lyhyeltä ajalta, johon mahtuu paljon eri tapahtumia. Ajasta vuosi sitten tuntuu sen sijaan olevan aika kauan, vaikka aika on myös mennyt nopeammin kuin koskaan. Toisaalta tuntuu että tulevaisuuteen on pitkä aika, vaikka todellisuudessa aika tuleekin menemään nopeasti. Puhumattakaan siitä ajasta, kun lukio alkoi. Täytyy sanoa, että paljon on tapahtunut, hyvässä ja pahassa. Enimmäkseen onneksi kuitenkin hyvässä.

Kesälomakuulumisia

Kesäloma... Onneksi se ei ole vielä alkanut tuntua lomalta. On kesälukio ja autokoulu joten tekemistä on riittänyt tähän asti ja riittää onneksi juhannukseen asti. Ei tarvitse tylsistyä kotona, kun tekemistä ei kuitenkaan riitä koko kesäksi. Sitten kun juhannus on mennyt niin voikin varmaan alkaa lukemaan yo-kirjoituksiin. Psykologiaa, englantia ja matikkaa. Tulee vielä todella "hauskaa" olemaan, mutta sille nyt ei enää voi mitään. Ilmoittautuminen on jo virallista. Ei sillä että olisi alkanut kaduttaa, mutta vaikealta suoraan sanottuna tuntuu.
On kesässä toki muutakin kuin opiskelu. (Uskomatonta mutta totta) Muutamat juhlat on edessä kesän aikana. Rippijuhlat ja syntymäpäivät ja voisi sitä kai kahvit keittää, jos sen ajokortin jonain juhlallisena päivänä saan. Sitä odotellessa, näkemiin tällä kertaa.

vapaapäivän viettoa

Ja mikä pahinta, tämä on toinen vapaapäivä putkeen. Lyhyesti sanottuna on ollut tylsää, ainakin verrattuna kouluun. Eilen siivosin ja tein ruokaa. Tänään olen lukenut maanantaina lainaamani kirjan loppuun ja leiponut muffinseja huomiselle retkelle. Kaikkea tätä toimintaa on säestänyt kirjastosta lainattu Pariisin kevät-cd.  Niin, tarkoitus olisi huomenna mennä koulun kanssa käymään Suomenlinnassa ja pitää siellä jonkunlainen piknik. Kuulostaa mukavalta, ainakin kun en ole katsonut minkälaista säätä on luvattu.
Sattumalta eksyin kirjastossa siihen levyhyllyn eteen ja jostain syystä tuo aiemmin mainittu levy tarttui mukaan. Pitäisi vissiin tänäänkin käydä kirjastossa, kun levy on kuunneltu läpi useamman kerran ja kirja luettu minulle ennätyksellisen nopeasti. 400sivua ja kaksi päivää. Ongelmana on vain kirjaston aukioloajat. Se aukeaa tänään vasta klo13... Mutta joo, en viitsi valittaa tästä asiasta enempää vaikka olisi varmaan syytäkin. Ei viitsi pilata kaunista päivää turhalla valituksella. Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa lähtemään ulos ja sinne kirjastoon.

Päätin nyt rikkoa perinteitä ja kirjoittaa valkoisella mustalle... Jännä miten valkoisella kirjoitettua tekstiä on paljon vaikeampi lukea, kuin mustalla kirjoitettua, siis ainakin omasta mielestäni. Tosin, tottumiskysymys kai sekin. 

Huomenna on ruotsin koe enkä ole avannutkaan kirjaa, ei yllätä kyllä. Tänään oli matikan koe, joka ennakko-odotusten vastaisesti tuntui menevän hyvin. Kokeessa oli yksi tehtävä joka on todennäköisesti väärin, mutta muut tehtävän vaikutti menevän hyvin. Tiedä sitten menikö vai tuntuiko vaan... Mutta joo, koe oli lyhyen matikan kuudennen (viimeinen ja pakollinen) kurssin koe ja yksi tehtävä kokeessa oli samanlainen kuin siskollani, joka on ala-asteella viidennellä luokalla... En oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. On tietysti kiva, että tehtävät on helppojakin joskus, mutta kai jonkunlainen taso pitäisi olla kuitenkin? No oli miten oli voin olla ainakin varma että koe menee läpi. Ei sillä, pakko vähän kehua itseään välillä, en ole (vieläkään) joutunut uusimaan mitään koetta. Ja nyt se englannin koe ei varmaan mene läpi kun pääsin sanomasta. Pitänee koputtaa puuta, päätä. No ensi perjantaina se selviää viimeistään, jolloin olisi tarkoitus saada kokeet takaisin. (Jos ei sitten opettajilla ole ollut "kiire" tai jotain muuta yhtä "yllättävää". :D Tämä ei koske kyllä kaikkia opettajia. 

Nyt täytyy kuitenkin alkaa lukemaan ruotsia, bye bye...  eikun hejdå!

koeviikosta ja helluntaiheiloista

Huomenna on viimeinen “normaali” koulupäivä ennen koeviikkoa ja kesälomaa. Ja eräs ahkera lukiolainen ilmoittautuu, en ole aloittanutkaan lukemaan kokeisiin. Tämä ei ole mitenkään yllättävää omalla kohdallani. Aloitan lukemisen parhaassa tapauksessa kaksi päivää aiemmin ja huonoimmassa tapauksessa lukeminen jää bussimatkalle. Yleensä edellinen ilta on tarpeeksi aikaisin. Englannin koe tekee poikkeuksen, sillä siihen on pakko alkaa lukea aikaisemmin. Mutta se kokeista. koeviikko tulee aina väistämättä eteen jossain vaiheessa, joten siitä on turha puhua sen enempää.

Viikon päästä on helluntai. Ei, älkää luulko, en ole uskovainen. (En edes muista mitä helluntaina Raamatussa tapahtui.) Ajattelin vain muistuttaa siitä asiasta, että jos sitä heilaa ei vielä ole niin on tässä viikko aikaa etsiä. Ei tarvitse sitten viettää koko kesää yksin. Vai eikö se sanonta niin mennyt, että jollei heilaa helluntaina, ei sitten koko kesänä? No meni miten meni, asiasta on nyt muistutettu! 

Mietin vain, mistä tuokin sanonta on saanut alkunsa. Helluntaista on kuitenkin viikko kesäkuun alkuun, joten nopeat ehtivät varmasti siinäkin ajassa sen heilan itselleen löytää. Ja onko muka säädetty joku laki siitä, että helluntaiheilaa ei saa jättää ennen kesän loppua? :D Tuskin on, eli voidaan vetää johtopäätös siitä, että koko sanonnassa ei ole mitään järkeä, kuin ei tässä tekstissäkään. :D Ja onnentoivotukset niille, jotka ovat asiasta eri mieltä...

Euroviisujen katsomista

Todella tylsää. Kaikki tuntuu olevan ihan samanlaisia englannin kielisiä kappaleita. Voisiko euroviisuihin tulla sellainen sääntö, että jokainen maa laulaisi omalla kielellään? Ei euroviisuissa ole mitään tunnelmaa, kun kaikki musiikki on englannin kielellä. Poikkeuksena Suomi, joka on ainoa maa jonka pystyn mainitsemaan ei-englannin kielisistä kappaleista. Ja taitaa se Suomen edustaja erottua muutenkin joukosta niin hyvässä kuin pahassa. Se saattaa olla toisaalta etu, toisaalta haitta. Mutta pakko myöntää, että "Aina mun pitää" piristää kyllä kummasti kun on kuunnellut yli kymmenen enemmän ja vähemmän tylsää kappaletta. En osaa tällä hetkellä mainita ainuttakaan euroviisukappaletta nimeltä, jos Suomen edustajaa ei oteta huomioon.
Jotta ei menisi Suomen ylistämiseksi todettakoon ettei se Suomen kappale ole mitenkään hyvä minun mielestäni. Mutta toivotaan parasta.

Mietintää menneisyydestä

Niin, tänään on tullut mietittyä omaa historiaa. Ei nyt kovin kiinnostavaa, mutta silti. Todella positiivisia muistoja, koulukiusaamista ja syrjintää ym. Toki on myös hyviä muistoja ja sellaisia, jotka eivät silloin olleet hauskoja, mutta joille voi nauraa jälkikäteen.

Jos aloittaisi vaikka ensimmäisestä koulupäivästä. Siellä ihan yksin sain tutustua uuteen kouluun. Onneksi sain myöhemmin kavereita kuitenkin. Ala-asteella minua ei kuitenkaan pahemmin kiusattu, (vähän kuitenkin) mutta en muuten vain viihtynyt siellä.

 Yläasteella jouduin jostain syystä silmätikuksi. Olin kai liian erilainen, ja ilmeisesti sellainen jota on helppo kiusata, koska minulla ei todellakaan ollut uskallusta sanoa siihen mitään vastaan tai kertoa kenellekään. Lohduttavaa on se, että en ollut ainoa kenelle keksittiin "mukavia" liikanimiä ja naurettiin. Pahinta oli kulkea koulussa yksin tuon kiusaajaporukan ohi. Ei ehkä kuulosta pahalta tuollainen nimittely, mutta kun se jatkuu kauan, ei sitä vain jaksa ja kyllä siitä itsetunto kärsii. Tapani käsitellä tätä kiusaamisasiaa oli olla välittämättä siitä. Se ei vain aina onnistunut ja asia pyöri mielessä tuolloin usein. Nyt olen onneksi lukiossa ja kiusaajat eri koulussa tai missä lienevätkään. Ei kiinnosta pätkääkään.

Toki olen lukiossakin erottautunut porukasta, mutta se ei haittaa sillä en ole ainoa. "Syrjäytyminen" porukalla ei ole yhtään paha verrattuna yksin olemiseen. Lukiossa minua ei kuitenkaan kiusata, mikä on erinomainen asia.

Tähän loppukevennykseksi haluan kertoa vanhan, nolon mutta näin jälkikäteen ihan hauskan jutun. Olin ala-asteella ehkä toisella luokalla. Oli kouluaamu ja äiti oli lähtenyt viemään siskoani johonkin. Näin pihalla fasaanin ja halusin nähdä sen lähempää. (typerä idea) Mutta joo, menin ulos ja ulkona oli kylmä. En yhtään tajunnut että ovi meni lukkoon kun laitoin sen kiinni. Ja avaimet totta kai sisällä. Siellä minä olin yöpaidassa ulkona sitten. Ei auttanut kuin odottaa äitiä ja kyllä hävetti... Se oli sillä hetkellä jotenkin hirveä asia, mutta nyt lähinnä naurattaa.

maanantaihöpinää

Nyt on ensimmäinen autokoulutunti takana. Eihän se nyt hullumpaa ollut. Aikaa menee vaan, kun pitää jaksaa siellä koulun ohella käydä. Onneksi nyt ei koulussa ole kuitenkaan kovin rankkaa ja kesälomakin alkaa ihan kohta. Eli kyllä tästä selvitään.
Koulussa oli ihan normaali päivä tänään, mitä nyt yksi tunti oli peruttu. Ihan hyvä, sain ilmoittauduttua kesälukioon. Kaverien avustuksella, mutta kuitenkin. Osasi olla hankala täyttää mokoma lomake. Tai sitten hankaluus johtui vaan heikoista atk-taidoistani... Tämä on erittäin todennäköinen vaihtoehto. Mutta joo, se siitä. Olikohan minulla jotain oikeaa asiaakin? Ei kai mitään mainittavaa, joten kiitos ja kumarrus tällä kertaa.  

viikonloppu oli ja meni

Niin, se olis sunnuntai-ilta taas. Sehän tarkoittaa vain sitä että huomenna on maanantai eli koulupäivä. Koulun jälkeen olisi vielä tarkoitus mennä opiskelemaan liikennesääntöjä eli ensimmäinen teoriatunti edessä. Kiirettä pitää, kotona olen koulun jälkeen joskus vartin yli neljä. Teoriatunnille pitäisi lähteä ehkä varttia vaille viisi eli aikaa syömiseen ja muuhun pakolliseen toimintaan jää puoli tuntia. No mutta kyllä siitä selvitään.
Ai niin, huomenna on englannin sanakoe... Arvatenkin, en ole lukenut yhtään. Onneksi huomenna vielä ehtii hyvin lukemaan koulupäivän aikana. Ja onneksi kyseessä on vain sanakoe. Jännä juttu ettei tullut luettua, vaikka on ollut viikonloppu ja periaatteessa olisi ollut aikaa. Se johtuu varmaankin siitä, että muistin koko kokeen olemassaolon vasta nyt illalla, joten vähän paha sitten lukea. Mutta joo, se siitä nyt tällä erää. On varmaan viisainta mennä nyt nukkumaan. Eli hyvää yötä vaan.

Lauantain kuulumisia

Lauantai on kulunut yllätys yllätys, koulujuttuja tehden. Ohjelmassa on ollut psykologian tehtäviä ja köksän tehtävä "edistä psyykkistä ja sosiaalista terveyttä kotitalouden keinoin". No tein mutakakkua, ja täytyy kyllä myöntää, että se parantaa psyykkistä terveyttä ainakin hetkellisesti. Tehtävässä pyydettiin raportoimaan sähköisesti työnteon vaiheista ja sellaisesta. Päädyin itse hieman erilaiseen ratkaisuun tuon raportin kanssa. Vaihtelun ja kyllästymisen vuoksi en tehnyt Power-point-esitystä. Niitä kun on tullut väännettyä ihan tarpeeksi lukion aikana. Päädyin tekemään videon. Toki aikaa meni hieman kauemmin kuin olisi mennyt näillä perinteisillä menetelmillä, mutta olen ihan tyytyväinen. En ole vieläkään ihan sinut noiden videoiden tekemisen kanssa, mutta haluan oppia. Tästä syystä halusin tehdä juuri videon, opin enemmän kuin jos olisin tehnyt power-pointin. Lopuksi haluan vielä jakaa tämän tuotokseni teille. Ei sillä, että siinä mitään ihmeellistä olisi, mutta sitten näette.