Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista

Kesäloma meni ja koulu alkoi. Kesälomalla tapahtui asioita, jotka vaikuttavat elämään voimakkaasti tälläkin hetkellä. Erosin siis kesällä. Pystyn kuitenkin rehellisesti sanomaan, että tällä hetkellä menee hyvin. Hetki sitten mietin, miten jatkan tästä, miten pärjään ja selviän kaikesta, mutta aika auttaa. Vihaan tuota sanontaa, mutta se on totta ja se toimii. Pahimmistakin jutuista selviää, kun antaa aikaa itselleen selvitä niistä. Jälkikäteen ajateltuna selvityminen kävi jopa helposti. Pelätä ei kannata, vaikka itse ainakin aluksi pakenin tunteitani. Menin töihin enemmän kuin mielelläni, vaikka ei sekään mitään herkkua ollut. Oli kuitenkin hyvä saada vähän etäisyyttä asioihin ja keskittyä muihin juttuihin. En olisi selvinnyt näin hyvin, jos en olisi ollut töissä koko kesää. Olisin jäänyt kotiin märehtimään asioita, joille en enää voi tehdä mitään. Toki käsittelin asiaa, vaikka olin töissä. Sain tukea työkavereilta ja kannustusta eteenpäin, se merkitsee minulle paljon.

En mene tässä nyt synkimpiin hetkiin, sillä niillä ei ole enää merkitystä. Asia on käsitelty ja jätetty taakse, nyt mennään eteenpäin. Uudet tuulet puhaltaa mukavasti tähän risukasaan. Tällä hetkellä olen helpottunut, iloinen sekä onnellinen. En keksi miten tällä hetkellä voisi mennä paremmin, harvinainen tilanne. Toki on asioita, mutta ne ovat vain elämää, joten olkoon. Asiat ovat riittävän hyvin olosuhteisiin nähden. Jos tätä joku lukee, toivon että sinullakin menee hyvin tai vähintään siedettävästi.

Täytyy sanoa, että olen muuttunut. Huomaan etten todellakaan ole enää se sama tyyppi, joka olin päästessäni ylioppilaaksi. En taida olla enää edes se sama tyyppi, joka tammikuussa aloitti amk-opinnot. Olen muuttunut avoimemmaksi ja muutenkin menee paremmin. En enää mieti synkkyyksiä turhan takia, vain silloin kun on tarvetta, kuten tätä kirjoittaessa. Itse asiassa, tämäkään teksti ei näin jälkiviisaana ole synkkyyttä. Se kertoo tavallaan uudesta alusta, vaikka aluksi se tuntui lähinnä lopulta.
Nyt toivottelen hyvää jatkoa kaikille todennäköisesti pitkäksi ajaksi, sillä en ole liian aktiivinen kirjoittaja täällä. Toivottavasti joku toinenkin risukasa saa aurinkoa osakseen.

Kämpän esittelyä...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli päätin nyt esitellä tämänhetkistä asuinpaikkaani. Kohta on jo poismuuton aika ja uusi sopimus on jo tehty. Osa tavaroistakin on jo pakattu laatikoihin.

Olohuone

Tältä siis näyttää vielä toistaiseksi. Kuten kuvistakin voi nähdä, on muuttohommat jo hyvässä vauhdissa. Olohuoneessa ollut pöytä on jo osina eikä keittiössäkään juuri mikään ole "ennallaan". Kaikista paikoista en ottanut kuvia, sillä ajattelin, että niin on parempi. Muuttolaatikot eivät ole kovin kuvauksellisia...
Tosiaan meikäläinen nostaa kytkintä täältä toukokuun aikana ja siirtyy elämän seuraavaan osoitteeseen ja uuteen tilanteeseen. (Niitähän tässä ei olekaan ollut tarpeeksi...) Mutta kyllä se siitä. Sanon niin aina kaikille, vaikka en läheskään aina usko siihen edes itse. Paikkansa se on pitänyt tähän asti kuitenkin lähes poikkeuksetta. Luulen siis, että kaikki järjestyy,vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.
Seuraava kämppä onkin sitten paljon pienempi kuin tämä. Saa nähdä miten mahdun sinne muuttokuormani kanssa. Onneksi varasto on kuitenkin keksitty. Enkä minä tarvitse tilaa kuin syömiseen, juomiseen ja nukkumiseen... Enhän? :D Poismuuton syitä en nyt ala sen enenpää avaamaan, mutta oman tilan tarve oon yksi syy. Hauskaa sinänsä muuttaa kolmiosta yksiöön oman tilan tarpeen takia, mutta kuitenkin. :D
Taidanpa tästä lähteä tekemään ruokaa ja jatkamaan muuttopuuhia. Päätän raportin tähän ja menen viettämään "rentouttavaa kesälomaa".

Keittiö

Keittiö

Tähän vuodenaikaan...

Huhtikuu -julma kuu. Onko näin? Tuntuu vähän siltä välillä. 

Olen stressannut viime aikoina kaikesta mahdollisesta. Onhan tässä ollutkin ihan tarpeeksi mietittävää. Koulujuttuja, työjuttuja ja viimeisimpänä muuttojuttuja. Koulua on vielä pari viikkoa jäljellä ja pahin on jo takana, kunhan selviää vielä yhdestä esitelmästä ja tentistä sekä työharjoitteluviikosta. Sitten alkaa kesä(loma)työt. Onneksi on pari viikkoa aikaa levätä ennen töitä. Mutta työt stressaavat minua nyt jo. Mietin liikaa, kuten aina, mutta en voi mitään muutakaan. Kaikki järjestyy aina jollain tavalla. 

Mainitsin äsken myös muuttojutut. Kyllä, taas kerran. Siihen tulokseen olen tullut, että olisi parempi asua jossakin muualla kuin täällä... Asuntoa olen etsinyt ja paria käynyt katsomassakin, mutta olen aika epävarma kaikesta... Tuntuu, että ei ole aikaa, kun on koulua ja sitten töitä, lisäksi yhden kuukauden irtisanomisaika. Hankalaa. Toisaalta juuri nyt olisi paras aika muuttaa, sillä asuntoja löytyy. Tuntuu vain ettei ole aikaa, mutta toisaalta, onko sitä ikinä? Sitä olen miettinyt. Olen tullut siihen tulokseen, että aikaa ei ole ikinä tarpeeksi, sitä täytyy vain varata jostain. Aikaa on, sitä pitää vain osata käyttää oikein. 

En tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Ehkä tämä tästä ajan kanssa selviää. Luulisin niin. Onneksi ei tarvitse miettiä kaikkea yksin ja apua on saatavilla, kun sitä tarvitsee. 

Ehkä pitäisi lopettaa tämä selittäminen taas tältä erää, kerron kuulumisiani taas joskus myöhemmin. 

Minä olen miettinyt...

Moi,
Mikä siinä onkin, että blogiin on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin koulun raporttipohjaan... Ei ole juuri nyt motivaatiota tehdä koulujuttuja, vaikka epäilemättä pitäisi. Hommaa on kasautunut kiitettävästi eikä se vähene täällä ihmettelemällä. Ihmettelen silti. Voisin alkaa valittamaan opiskelijaelämästä, mutta en halua tehdä sitä. Maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta ilman minun valituksiakin ja olenhan niin tehnyt jo aiemmin. En oikeastaan edes tiedä mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on. Ehkä haluan vain vähän avautua, vaikka mitään yksityiskohtaista en tänne aio kirjoittaa. 

Kotiutuminen uuteen kaupunkiin on jatkunut ihan hyvin, vaikka todettakoon ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Tämä on paljon sanotttu minulta, viihdyn kuitenkin hyvin edelleen. Ajatukseni tästä kaikesta (kuten muutosta) on heitellyt viime aikoina jonkin verran. Tavallaan olen iloinen ja toisinaan kyseenalaistan tämän kaiken. Ehkä tämä on vain joku vaihe, joka iskee kaikille suurten muutosten jälkeen. Se ei ole varsinaisesti pettymystä, mutta jotain sen suuntaista. Sellainen tunne, että odotukset eivät ole ihan täyttyneet. Tämä lienee normaalia ja kaikesta selviää. Luulen että tämä tunne menee ohi siten kuin tulikin eli itsestään. 

Musiikkia on tullut kuuneltua paljon viime aikoina, aiemmin olen keskittynyt lähinnä sanoituksiin, mutta nyt olen kiinnittänyt paljon huomiota myös itse musiikkiin. Olen miettinyt tätä monesti aiemminkin, mutta olisi hienoa harrastaa musiikkia ihan muutenkin kuin vain kuuntelemalla. Laulaa en kyllä osaa, vaikka sitä teenkin aina kun kukaan ei kuule (toivottavasti, anteeksi naapurit). Soittaminen saattaisi olla oma juttuni, saisi ilmaistua itseään sitten sitäkin kautta tämän blogin ja muun kirjoittamisen lisäksi. Minulla ei ole mitään musiikkitaustaa enkä osaa edes nuotteja, mutta motivaatiota olisi. Pitänee miettiä tätä ihan tositarkoituksella varsinkin kun nyt olen sen tännekin kirjoittanut... Tällaista olen miettinyt siis kaiken muun lisäksi, eikä tässä ole todellakaan kaikki, mutta kaikkea en tänne kerro. 

Katselin muuten tässä viikonloppuna yhtä ohjelmaa tv:stä ja siellä eräs kappale teki minuun suuren vaikutuksen. Taisin muutaman kyyneleenkin vuodattaa kun kuulin kyseisen laulun. Tämä on siis Ellinooran versio Ultra bran kappaleesta "Minä suojelen sinua kaikelta". Aiemmin en ole kyseisestä yhtyeestä perustanut, mutta tämä kyllä kolahti ihan kunnolla. Toinen kappale, jota kuuntelen tällä hetkellä hyvin usein on Juha Tapion ja Johanna Kurkelan "Rakastettu". "Jaksoin kaiken ja lisää/vaikka niin moni nääntyi/olin varma mä hallitsen virtaa/kunnes kohti se kääntyi" Enempää en laita näitä poimintoja tai joudun kirjoittamaan tähän koko kappaleen sanasta sanaan. Huomionarvoista on se, että normaalisti musiikkimakuni on hieman erilainen, mutta kun kappale on tarpeeksi hyvä niin genrerajat kaatuvat rytinällä. 
Tällä erää oli taas kaikki tässä, en tiedä vieläkään tämän tekstin tarkoitusta, mutta toivottavasti se jollekin valkenee, edes itselleni jossain kohtaa. 
Kiitos ja kuittaus, ensi kertaan.

Onko Mikkeliin menijöitä? Täällä on ainakin yksi...

Moi,
En ole kuollut, vaikka en ole tätä päivittänytkään pitkiin aikoihin. Tässä on ollut vähän kaikenlaista...sellaista ihan pientä etten sanoisi. Töitä, pääsykokeet, muutto ja uusi koulu sekä uusi asuinpaikka. Riittänee selitykseksi, miksi en ole blogia päivittänyt.
Niin, hain tosiaan opiskelemaan restonomiksi Kaakkois-Suomen ammattukorkeakouluun ja täällä sitä nyt ollaan. Omassa kämpässä tällä hetkellä tätä tekstiä kirjoitan. Aika hienoa. Opiskelupaikka siis napsahti kohdalle ja koulu alkoi vuoden alussa. Omillani olen nyt sitten asunut jo kaksi viikkoa. Nopeasti on aika mennyt, vaikka koulu ei ole vielä ihan kunnolla päässyt alkuun. Ei ole ainakaan vielä lyöty eteen sellaista tappavaa kasaa tehtäviä... Mutta kuka tietää, kyllä se aika vielä tulee. On nyt nautittava vapaudesta.
Kouluakin on seuraavan kerran vasta reilun viikon päästä. Perjantaina suunnataan nokat kohti Helsinkiä ja käydään pyörähtämässä matkamessuilla: bussimatka 6tuntia, messuilla ollaan 4tuntia... Mutta eihän siinä mitään, bussimatkat on mukavia. Sitten ensi viikolla mennään töihin, vielä en tiedä mitä tulen viikon aikana tekemään, mutta se selvinnee maanantaina. Vielä ei ole alkanut kyllästyttää, kun on ollut niin vaihtelevaa ohjelmaa koulussa. Ihan hyvä, varmaan sitä ihan perinteistä opiskeluakin ehtii olla ihan tarpeeksi tässä koulutuksen aikana.

Hyvin olen viihtynyt täällä uudessa kodissa ja kaupungissa. Vielä on vähän hukassa missä täällä mitäkin on, mutta tärkeimmät löytyy jo. Niin ja baarit, ne on hallussa, vaikka en sellaisia harrastakaan. Seura tekee ilmeisesti kaltaisekseen, mutta ei se mitään, kunhan ei laita omia aivojaan narikkaan.
Toki olen jo ehtinyt käydä kotonakin koulun alun jälkeen. On alkanut jo tuntua kodilta, vaikka ei tähän vielä ihan täysin ole tottunut. Viikonlopun jälkeen on kuitenkin mukava palata tänne, jostain sekin kai kertoo... Voin kuitenkin sanoa, että on vapauttavaa asua omillaan. Perheen luona asuessa oli aina omat juttunsa ja konfliktinsa, varsinkin kun menee siellä viikonloppuna käymään. Nyt saa päättää itse, vaikka toki vapaudesta seuraa myös vastuuta. Vielä ei ole alkanut vastuu liikaa painaa, joten eiköhän tämä tästä. Toki aluksi mietitytti muuttaa, ei siksi että en olisi uskonut pärjääväni, vaan siksi, miten muut sen asian ottavat. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmaa tai ainakaan kukaan ei ole tullut asiaa ihmettelemään.
Nyt menen kuitenkin nauttimaan opiskelijaelämästä, jatkakaa te elämäänne kuka missäkin. (Jos tätä nyt kukaan lukee, mutta silti)
Ps: Violetti on väreistä kaunein :D