Kesäloma meni ja koulu alkoi. Kesälomalla tapahtui asioita, jotka vaikuttavat elämään voimakkaasti tälläkin hetkellä. Erosin siis kesällä. Pystyn kuitenkin rehellisesti sanomaan, että tällä hetkellä menee hyvin. Hetki sitten mietin, miten jatkan tästä, miten pärjään ja selviän kaikesta, mutta aika auttaa. Vihaan tuota sanontaa, mutta se on totta ja se toimii. Pahimmistakin jutuista selviää, kun antaa aikaa itselleen selvitä niistä. Jälkikäteen ajateltuna selvityminen kävi jopa helposti. Pelätä ei kannata, vaikka itse ainakin aluksi pakenin tunteitani. Menin töihin enemmän kuin mielelläni, vaikka ei sekään mitään herkkua ollut. Oli kuitenkin hyvä saada vähän etäisyyttä asioihin ja keskittyä muihin juttuihin. En olisi selvinnyt näin hyvin, jos en olisi ollut töissä koko kesää. Olisin jäänyt kotiin märehtimään asioita, joille en enää voi tehdä mitään. Toki käsittelin asiaa, vaikka olin töissä. Sain tukea työkavereilta ja kannustusta eteenpäin, se merkitsee minulle paljon.
En mene tässä nyt synkimpiin hetkiin, sillä niillä ei ole enää merkitystä. Asia on käsitelty ja jätetty taakse, nyt mennään eteenpäin. Uudet tuulet puhaltaa mukavasti tähän risukasaan. Tällä hetkellä olen helpottunut, iloinen sekä onnellinen. En keksi miten tällä hetkellä voisi mennä paremmin, harvinainen tilanne. Toki on asioita, mutta ne ovat vain elämää, joten olkoon. Asiat ovat riittävän hyvin olosuhteisiin nähden. Jos tätä joku lukee, toivon että sinullakin menee hyvin tai vähintään siedettävästi.
Täytyy sanoa, että olen muuttunut. Huomaan etten todellakaan ole enää se sama tyyppi, joka olin päästessäni ylioppilaaksi. En taida olla enää edes se sama tyyppi, joka tammikuussa aloitti amk-opinnot. Olen muuttunut avoimemmaksi ja muutenkin menee paremmin. En enää mieti synkkyyksiä turhan takia, vain silloin kun on tarvetta, kuten tätä kirjoittaessa. Itse asiassa, tämäkään teksti ei näin jälkiviisaana ole synkkyyttä. Se kertoo tavallaan uudesta alusta, vaikka aluksi se tuntui lähinnä lopulta.
Nyt toivottelen hyvää jatkoa kaikille todennäköisesti pitkäksi ajaksi, sillä en ole liian aktiivinen kirjoittaja täällä. Toivottavasti joku toinenkin risukasa saa aurinkoa osakseen.
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Kämpän esittelyä...
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli päätin nyt esitellä tämänhetkistä asuinpaikkaani. Kohta on jo poismuuton aika ja uusi sopimus on jo tehty. Osa tavaroistakin on jo pakattu laatikoihin.
Tältä siis näyttää vielä toistaiseksi. Kuten kuvistakin voi nähdä, on muuttohommat jo hyvässä vauhdissa. Olohuoneessa ollut pöytä on jo osina eikä keittiössäkään juuri mikään ole "ennallaan". Kaikista paikoista en ottanut kuvia, sillä ajattelin, että niin on parempi. Muuttolaatikot eivät ole kovin kuvauksellisia...
Tosiaan meikäläinen nostaa kytkintä täältä toukokuun aikana ja siirtyy elämän seuraavaan osoitteeseen ja uuteen tilanteeseen. (Niitähän tässä ei olekaan ollut tarpeeksi...) Mutta kyllä se siitä. Sanon niin aina kaikille, vaikka en läheskään aina usko siihen edes itse. Paikkansa se on pitänyt tähän asti kuitenkin lähes poikkeuksetta. Luulen siis, että kaikki järjestyy,vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.
Seuraava kämppä onkin sitten paljon pienempi kuin tämä. Saa nähdä miten mahdun sinne muuttokuormani kanssa. Onneksi varasto on kuitenkin keksitty. Enkä minä tarvitse tilaa kuin syömiseen, juomiseen ja nukkumiseen... Enhän? :D Poismuuton syitä en nyt ala sen enenpää avaamaan, mutta oman tilan tarve oon yksi syy. Hauskaa sinänsä muuttaa kolmiosta yksiöön oman tilan tarpeen takia, mutta kuitenkin. :D
Taidanpa tästä lähteä tekemään ruokaa ja jatkamaan muuttopuuhia. Päätän raportin tähän ja menen viettämään "rentouttavaa kesälomaa".
 |
| Olohuone |
Tältä siis näyttää vielä toistaiseksi. Kuten kuvistakin voi nähdä, on muuttohommat jo hyvässä vauhdissa. Olohuoneessa ollut pöytä on jo osina eikä keittiössäkään juuri mikään ole "ennallaan". Kaikista paikoista en ottanut kuvia, sillä ajattelin, että niin on parempi. Muuttolaatikot eivät ole kovin kuvauksellisia...
Tosiaan meikäläinen nostaa kytkintä täältä toukokuun aikana ja siirtyy elämän seuraavaan osoitteeseen ja uuteen tilanteeseen. (Niitähän tässä ei olekaan ollut tarpeeksi...) Mutta kyllä se siitä. Sanon niin aina kaikille, vaikka en läheskään aina usko siihen edes itse. Paikkansa se on pitänyt tähän asti kuitenkin lähes poikkeuksetta. Luulen siis, että kaikki järjestyy,vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.
Seuraava kämppä onkin sitten paljon pienempi kuin tämä. Saa nähdä miten mahdun sinne muuttokuormani kanssa. Onneksi varasto on kuitenkin keksitty. Enkä minä tarvitse tilaa kuin syömiseen, juomiseen ja nukkumiseen... Enhän? :D Poismuuton syitä en nyt ala sen enenpää avaamaan, mutta oman tilan tarve oon yksi syy. Hauskaa sinänsä muuttaa kolmiosta yksiöön oman tilan tarpeen takia, mutta kuitenkin. :D
Taidanpa tästä lähteä tekemään ruokaa ja jatkamaan muuttopuuhia. Päätän raportin tähän ja menen viettämään "rentouttavaa kesälomaa".
 |
| Keittiö |
 |
| Keittiö |
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Tähän vuodenaikaan...
Huhtikuu -julma kuu. Onko näin? Tuntuu vähän siltä välillä.
Olen stressannut viime aikoina kaikesta mahdollisesta. Onhan tässä ollutkin ihan tarpeeksi mietittävää. Koulujuttuja, työjuttuja ja viimeisimpänä muuttojuttuja. Koulua on vielä pari viikkoa jäljellä ja pahin on jo takana, kunhan selviää vielä yhdestä esitelmästä ja tentistä sekä työharjoitteluviikosta. Sitten alkaa kesä(loma)työt. Onneksi on pari viikkoa aikaa levätä ennen töitä. Mutta työt stressaavat minua nyt jo. Mietin liikaa, kuten aina, mutta en voi mitään muutakaan. Kaikki järjestyy aina jollain tavalla.
Mainitsin äsken myös muuttojutut. Kyllä, taas kerran. Siihen tulokseen olen tullut, että olisi parempi asua jossakin muualla kuin täällä... Asuntoa olen etsinyt ja paria käynyt katsomassakin, mutta olen aika epävarma kaikesta... Tuntuu, että ei ole aikaa, kun on koulua ja sitten töitä, lisäksi yhden kuukauden irtisanomisaika. Hankalaa. Toisaalta juuri nyt olisi paras aika muuttaa, sillä asuntoja löytyy. Tuntuu vain ettei ole aikaa, mutta toisaalta, onko sitä ikinä? Sitä olen miettinyt. Olen tullut siihen tulokseen, että aikaa ei ole ikinä tarpeeksi, sitä täytyy vain varata jostain. Aikaa on, sitä pitää vain osata käyttää oikein.
En tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Ehkä tämä tästä ajan kanssa selviää. Luulisin niin. Onneksi ei tarvitse miettiä kaikkea yksin ja apua on saatavilla, kun sitä tarvitsee.
Ehkä pitäisi lopettaa tämä selittäminen taas tältä erää, kerron kuulumisiani taas joskus myöhemmin.
maanantai 27. maaliskuuta 2017
Minä olen miettinyt...
Moi,
Mikä siinä onkin, että blogiin on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin koulun raporttipohjaan... Ei ole juuri nyt motivaatiota tehdä koulujuttuja, vaikka epäilemättä pitäisi. Hommaa on kasautunut kiitettävästi eikä se vähene täällä ihmettelemällä. Ihmettelen silti. Voisin alkaa valittamaan opiskelijaelämästä, mutta en halua tehdä sitä. Maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta ilman minun valituksiakin ja olenhan niin tehnyt jo aiemmin. En oikeastaan edes tiedä mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on. Ehkä haluan vain vähän avautua, vaikka mitään yksityiskohtaista en tänne aio kirjoittaa.
Kotiutuminen uuteen kaupunkiin on jatkunut ihan hyvin, vaikka todettakoon ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Tämä on paljon sanotttu minulta, viihdyn kuitenkin hyvin edelleen. Ajatukseni tästä kaikesta (kuten muutosta) on heitellyt viime aikoina jonkin verran. Tavallaan olen iloinen ja toisinaan kyseenalaistan tämän kaiken. Ehkä tämä on vain joku vaihe, joka iskee kaikille suurten muutosten jälkeen. Se ei ole varsinaisesti pettymystä, mutta jotain sen suuntaista. Sellainen tunne, että odotukset eivät ole ihan täyttyneet. Tämä lienee normaalia ja kaikesta selviää. Luulen että tämä tunne menee ohi siten kuin tulikin eli itsestään.
Musiikkia on tullut kuuneltua paljon viime aikoina, aiemmin olen keskittynyt lähinnä sanoituksiin, mutta nyt olen kiinnittänyt paljon huomiota myös itse musiikkiin. Olen miettinyt tätä monesti aiemminkin, mutta olisi hienoa harrastaa musiikkia ihan muutenkin kuin vain kuuntelemalla. Laulaa en kyllä osaa, vaikka sitä teenkin aina kun kukaan ei kuule (toivottavasti, anteeksi naapurit). Soittaminen saattaisi olla oma juttuni, saisi ilmaistua itseään sitten sitäkin kautta tämän blogin ja muun kirjoittamisen lisäksi. Minulla ei ole mitään musiikkitaustaa enkä osaa edes nuotteja, mutta motivaatiota olisi. Pitänee miettiä tätä ihan tositarkoituksella varsinkin kun nyt olen sen tännekin kirjoittanut... Tällaista olen miettinyt siis kaiken muun lisäksi, eikä tässä ole todellakaan kaikki, mutta kaikkea en tänne kerro.
Katselin muuten tässä viikonloppuna yhtä ohjelmaa tv:stä ja siellä eräs kappale teki minuun suuren vaikutuksen. Taisin muutaman kyyneleenkin vuodattaa kun kuulin kyseisen laulun. Tämä on siis Ellinooran versio Ultra bran kappaleesta "Minä suojelen sinua kaikelta". Aiemmin en ole kyseisestä yhtyeestä perustanut, mutta tämä kyllä kolahti ihan kunnolla. Toinen kappale, jota kuuntelen tällä hetkellä hyvin usein on Juha Tapion ja Johanna Kurkelan "Rakastettu". "Jaksoin kaiken ja lisää/vaikka niin moni nääntyi/olin varma mä hallitsen virtaa/kunnes kohti se kääntyi" Enempää en laita näitä poimintoja tai joudun kirjoittamaan tähän koko kappaleen sanasta sanaan. Huomionarvoista on se, että normaalisti musiikkimakuni on hieman erilainen, mutta kun kappale on tarpeeksi hyvä niin genrerajat kaatuvat rytinällä.
Tällä erää oli taas kaikki tässä, en tiedä vieläkään tämän tekstin tarkoitusta, mutta toivottavasti se jollekin valkenee, edes itselleni jossain kohtaa.
Kiitos ja kuittaus, ensi kertaan.
Mikä siinä onkin, että blogiin on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin koulun raporttipohjaan... Ei ole juuri nyt motivaatiota tehdä koulujuttuja, vaikka epäilemättä pitäisi. Hommaa on kasautunut kiitettävästi eikä se vähene täällä ihmettelemällä. Ihmettelen silti. Voisin alkaa valittamaan opiskelijaelämästä, mutta en halua tehdä sitä. Maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta ilman minun valituksiakin ja olenhan niin tehnyt jo aiemmin. En oikeastaan edes tiedä mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on. Ehkä haluan vain vähän avautua, vaikka mitään yksityiskohtaista en tänne aio kirjoittaa.
Kotiutuminen uuteen kaupunkiin on jatkunut ihan hyvin, vaikka todettakoon ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Tämä on paljon sanotttu minulta, viihdyn kuitenkin hyvin edelleen. Ajatukseni tästä kaikesta (kuten muutosta) on heitellyt viime aikoina jonkin verran. Tavallaan olen iloinen ja toisinaan kyseenalaistan tämän kaiken. Ehkä tämä on vain joku vaihe, joka iskee kaikille suurten muutosten jälkeen. Se ei ole varsinaisesti pettymystä, mutta jotain sen suuntaista. Sellainen tunne, että odotukset eivät ole ihan täyttyneet. Tämä lienee normaalia ja kaikesta selviää. Luulen että tämä tunne menee ohi siten kuin tulikin eli itsestään.
Musiikkia on tullut kuuneltua paljon viime aikoina, aiemmin olen keskittynyt lähinnä sanoituksiin, mutta nyt olen kiinnittänyt paljon huomiota myös itse musiikkiin. Olen miettinyt tätä monesti aiemminkin, mutta olisi hienoa harrastaa musiikkia ihan muutenkin kuin vain kuuntelemalla. Laulaa en kyllä osaa, vaikka sitä teenkin aina kun kukaan ei kuule (toivottavasti, anteeksi naapurit). Soittaminen saattaisi olla oma juttuni, saisi ilmaistua itseään sitten sitäkin kautta tämän blogin ja muun kirjoittamisen lisäksi. Minulla ei ole mitään musiikkitaustaa enkä osaa edes nuotteja, mutta motivaatiota olisi. Pitänee miettiä tätä ihan tositarkoituksella varsinkin kun nyt olen sen tännekin kirjoittanut... Tällaista olen miettinyt siis kaiken muun lisäksi, eikä tässä ole todellakaan kaikki, mutta kaikkea en tänne kerro.
Katselin muuten tässä viikonloppuna yhtä ohjelmaa tv:stä ja siellä eräs kappale teki minuun suuren vaikutuksen. Taisin muutaman kyyneleenkin vuodattaa kun kuulin kyseisen laulun. Tämä on siis Ellinooran versio Ultra bran kappaleesta "Minä suojelen sinua kaikelta". Aiemmin en ole kyseisestä yhtyeestä perustanut, mutta tämä kyllä kolahti ihan kunnolla. Toinen kappale, jota kuuntelen tällä hetkellä hyvin usein on Juha Tapion ja Johanna Kurkelan "Rakastettu". "Jaksoin kaiken ja lisää/vaikka niin moni nääntyi/olin varma mä hallitsen virtaa/kunnes kohti se kääntyi" Enempää en laita näitä poimintoja tai joudun kirjoittamaan tähän koko kappaleen sanasta sanaan. Huomionarvoista on se, että normaalisti musiikkimakuni on hieman erilainen, mutta kun kappale on tarpeeksi hyvä niin genrerajat kaatuvat rytinällä.
Tällä erää oli taas kaikki tässä, en tiedä vieläkään tämän tekstin tarkoitusta, mutta toivottavasti se jollekin valkenee, edes itselleni jossain kohtaa.
Kiitos ja kuittaus, ensi kertaan.
keskiviikko 18. tammikuuta 2017
Onko Mikkeliin menijöitä? Täällä on ainakin yksi...
Moi,
En ole kuollut, vaikka en ole tätä päivittänytkään pitkiin aikoihin. Tässä on ollut vähän kaikenlaista...sellaista ihan pientä etten sanoisi. Töitä, pääsykokeet, muutto ja uusi koulu sekä uusi asuinpaikka. Riittänee selitykseksi, miksi en ole blogia päivittänyt.
Niin, hain tosiaan opiskelemaan restonomiksi Kaakkois-Suomen ammattukorkeakouluun ja täällä sitä nyt ollaan. Omassa kämpässä tällä hetkellä tätä tekstiä kirjoitan. Aika hienoa. Opiskelupaikka siis napsahti kohdalle ja koulu alkoi vuoden alussa. Omillani olen nyt sitten asunut jo kaksi viikkoa. Nopeasti on aika mennyt, vaikka koulu ei ole vielä ihan kunnolla päässyt alkuun. Ei ole ainakaan vielä lyöty eteen sellaista tappavaa kasaa tehtäviä... Mutta kuka tietää, kyllä se aika vielä tulee. On nyt nautittava vapaudesta.
Kouluakin on seuraavan kerran vasta reilun viikon päästä. Perjantaina suunnataan nokat kohti Helsinkiä ja käydään pyörähtämässä matkamessuilla: bussimatka 6tuntia, messuilla ollaan 4tuntia... Mutta eihän siinä mitään, bussimatkat on mukavia. Sitten ensi viikolla mennään töihin, vielä en tiedä mitä tulen viikon aikana tekemään, mutta se selvinnee maanantaina. Vielä ei ole alkanut kyllästyttää, kun on ollut niin vaihtelevaa ohjelmaa koulussa. Ihan hyvä, varmaan sitä ihan perinteistä opiskeluakin ehtii olla ihan tarpeeksi tässä koulutuksen aikana.
Hyvin olen viihtynyt täällä uudessa kodissa ja kaupungissa. Vielä on vähän hukassa missä täällä mitäkin on, mutta tärkeimmät löytyy jo. Niin ja baarit, ne on hallussa, vaikka en sellaisia harrastakaan. Seura tekee ilmeisesti kaltaisekseen, mutta ei se mitään, kunhan ei laita omia aivojaan narikkaan.
Toki olen jo ehtinyt käydä kotonakin koulun alun jälkeen. On alkanut jo tuntua kodilta, vaikka ei tähän vielä ihan täysin ole tottunut. Viikonlopun jälkeen on kuitenkin mukava palata tänne, jostain sekin kai kertoo... Voin kuitenkin sanoa, että on vapauttavaa asua omillaan. Perheen luona asuessa oli aina omat juttunsa ja konfliktinsa, varsinkin kun menee siellä viikonloppuna käymään. Nyt saa päättää itse, vaikka toki vapaudesta seuraa myös vastuuta. Vielä ei ole alkanut vastuu liikaa painaa, joten eiköhän tämä tästä. Toki aluksi mietitytti muuttaa, ei siksi että en olisi uskonut pärjääväni, vaan siksi, miten muut sen asian ottavat. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmaa tai ainakaan kukaan ei ole tullut asiaa ihmettelemään.
Nyt menen kuitenkin nauttimaan opiskelijaelämästä, jatkakaa te elämäänne kuka missäkin. (Jos tätä nyt kukaan lukee, mutta silti)
Ps: Violetti on väreistä kaunein :D
En ole kuollut, vaikka en ole tätä päivittänytkään pitkiin aikoihin. Tässä on ollut vähän kaikenlaista...sellaista ihan pientä etten sanoisi. Töitä, pääsykokeet, muutto ja uusi koulu sekä uusi asuinpaikka. Riittänee selitykseksi, miksi en ole blogia päivittänyt.
Niin, hain tosiaan opiskelemaan restonomiksi Kaakkois-Suomen ammattukorkeakouluun ja täällä sitä nyt ollaan. Omassa kämpässä tällä hetkellä tätä tekstiä kirjoitan. Aika hienoa. Opiskelupaikka siis napsahti kohdalle ja koulu alkoi vuoden alussa. Omillani olen nyt sitten asunut jo kaksi viikkoa. Nopeasti on aika mennyt, vaikka koulu ei ole vielä ihan kunnolla päässyt alkuun. Ei ole ainakaan vielä lyöty eteen sellaista tappavaa kasaa tehtäviä... Mutta kuka tietää, kyllä se aika vielä tulee. On nyt nautittava vapaudesta.
Kouluakin on seuraavan kerran vasta reilun viikon päästä. Perjantaina suunnataan nokat kohti Helsinkiä ja käydään pyörähtämässä matkamessuilla: bussimatka 6tuntia, messuilla ollaan 4tuntia... Mutta eihän siinä mitään, bussimatkat on mukavia. Sitten ensi viikolla mennään töihin, vielä en tiedä mitä tulen viikon aikana tekemään, mutta se selvinnee maanantaina. Vielä ei ole alkanut kyllästyttää, kun on ollut niin vaihtelevaa ohjelmaa koulussa. Ihan hyvä, varmaan sitä ihan perinteistä opiskeluakin ehtii olla ihan tarpeeksi tässä koulutuksen aikana.
Hyvin olen viihtynyt täällä uudessa kodissa ja kaupungissa. Vielä on vähän hukassa missä täällä mitäkin on, mutta tärkeimmät löytyy jo. Niin ja baarit, ne on hallussa, vaikka en sellaisia harrastakaan. Seura tekee ilmeisesti kaltaisekseen, mutta ei se mitään, kunhan ei laita omia aivojaan narikkaan.
Toki olen jo ehtinyt käydä kotonakin koulun alun jälkeen. On alkanut jo tuntua kodilta, vaikka ei tähän vielä ihan täysin ole tottunut. Viikonlopun jälkeen on kuitenkin mukava palata tänne, jostain sekin kai kertoo... Voin kuitenkin sanoa, että on vapauttavaa asua omillaan. Perheen luona asuessa oli aina omat juttunsa ja konfliktinsa, varsinkin kun menee siellä viikonloppuna käymään. Nyt saa päättää itse, vaikka toki vapaudesta seuraa myös vastuuta. Vielä ei ole alkanut vastuu liikaa painaa, joten eiköhän tämä tästä. Toki aluksi mietitytti muuttaa, ei siksi että en olisi uskonut pärjääväni, vaan siksi, miten muut sen asian ottavat. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmaa tai ainakaan kukaan ei ole tullut asiaa ihmettelemään.
Nyt menen kuitenkin nauttimaan opiskelijaelämästä, jatkakaa te elämäänne kuka missäkin. (Jos tätä nyt kukaan lukee, mutta silti)
Ps: Violetti on väreistä kaunein :D
lauantai 10. syyskuuta 2016
Vain elämää ei sen enempää
Moi kanssaeläjät,
Viime viikkoina olen miettinyt elämääni, siis lähinnä tulevaa. Olen pyöritellyt ajatuksia omassa päässäni ja ajattelin vihoviimein avata sanaista arkkuani myös tänne blogin puolelle. Alkaa nimittäin tuntua siltä, että ajatukset olisi hyvä saada ulos päästä myös näin kirjallisessa muodossa. Tällä hetkellä olen siis työttömänä, mikä on mielestäni täyttä paskaa. Siis oikeasti, vihaan sitä, että ei ole mitään "oikeaa" tekemistä. Aluksi tämä oli ihan ok, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut, alkaa ottaa päähän. Omaa syytänihän tämä tietysti osittain on, mutta toisaalta, en voi tämän kaupungin surkealle työtilanteelle mitään. Olen hakenut töitä, mutta laihoin tuloksin. Siksi olenkin alkanut miettiä, että opiskelupaikka ei olisi yhtään huono juttu. Vielä parempi olisi, jos opiskelut voisi aloittaa mahdollisimman pian eli siis tammikuussa.
Olen miettinyt sekä restonomi- että tradenomikoulutuksia. Näistä ensimmäinen tarkoittaisi kotoa muuttamista, sillä tässä kotikaupungissani ei ole mahdollista opiskella kyseistä alaa. Tradenomikoulutus on täällä tarjolla monimuoto-opiskeluna, mikä tarkoittaisi muutamaa koulupäivää kuukaudessa. En oikein lämpene ajatukselle, joten vaihtoehdoksi taitaa jäädä restonomiopinnot. Matkailu-ja ravintola-ala on kuitenkin se, mikä minua on kiinnostanut jo aiemmin. Kyseinen ala on kuitenkin monipuolinen eli vaihtoehtoja riittää. Voi erikoistua esimerkiksi matkailuun tai ruuanlaittoon.
Restonomiopintojen takia minun ei onneksi tarvitsisi lähteä kokonaan toiselle puolelle Suomea, mikä olisi kamalaa. Välimatkaksi nykyiseen asuinpaikkaani tulisi vain vähän reilu 100km, mikä on olematon matka verrattuna matkaan Joensuuhun, johon olin aiemmin lähdössä. Sieltä ei olisikaan reissattu joka viikko käymään kotona :D Sen näkee sitten, mitä tapahtuu, mutta jos haen restonomiksi, niin varmasti tulen käymään kotona melko usein. Junat ja bussit kuitenkin kulkee.
Pakko se on kuitenkin joskus kotoa pois muuttaa ja olen sitä kyllä miettinyt viime aikoina enemmän ja vähemmän tosissani. Olisi omaa tilaa ja vastaisi itse omista asioistaan, aikuistuisi ihan kunnolla. Kyllä vielä tulee sekin päivä, jolloin olisin valmis muuttamaan takaisin kotiin helpomman elämän toivossa, mutta nyt ei tunnu siltä. Ehkä joskus kolmekymppisenä sitten.
Sitten vielä lopuksi, täysin asiaankuulumattomana lisänä haluan muistuttaa kaikkia, että Teit meistä kauniin-elokuva tuli ensi-iltaan tällä viikolla. Se kertoo siis lempibändini Apulannan alkutaipaleesta. Vielä en ole elokuvaa nähnyt, mutta huomenna tulee muutos tähän asiaan. Onhan sitä jo odotettu melkein vuoden verran.
Mutta nyt olen puhunut ja haluan jättää teidät odottamaan seuraavaa avautumistani. No ei, ei sitä kannata odottaa, en tiedä milloin tulee taas kirjoiteltua mitään. Lupaan vain sen verran, että aion jatkaa blogin pitämistä.
Viime viikkoina olen miettinyt elämääni, siis lähinnä tulevaa. Olen pyöritellyt ajatuksia omassa päässäni ja ajattelin vihoviimein avata sanaista arkkuani myös tänne blogin puolelle. Alkaa nimittäin tuntua siltä, että ajatukset olisi hyvä saada ulos päästä myös näin kirjallisessa muodossa. Tällä hetkellä olen siis työttömänä, mikä on mielestäni täyttä paskaa. Siis oikeasti, vihaan sitä, että ei ole mitään "oikeaa" tekemistä. Aluksi tämä oli ihan ok, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut, alkaa ottaa päähän. Omaa syytänihän tämä tietysti osittain on, mutta toisaalta, en voi tämän kaupungin surkealle työtilanteelle mitään. Olen hakenut töitä, mutta laihoin tuloksin. Siksi olenkin alkanut miettiä, että opiskelupaikka ei olisi yhtään huono juttu. Vielä parempi olisi, jos opiskelut voisi aloittaa mahdollisimman pian eli siis tammikuussa.
Olen miettinyt sekä restonomi- että tradenomikoulutuksia. Näistä ensimmäinen tarkoittaisi kotoa muuttamista, sillä tässä kotikaupungissani ei ole mahdollista opiskella kyseistä alaa. Tradenomikoulutus on täällä tarjolla monimuoto-opiskeluna, mikä tarkoittaisi muutamaa koulupäivää kuukaudessa. En oikein lämpene ajatukselle, joten vaihtoehdoksi taitaa jäädä restonomiopinnot. Matkailu-ja ravintola-ala on kuitenkin se, mikä minua on kiinnostanut jo aiemmin. Kyseinen ala on kuitenkin monipuolinen eli vaihtoehtoja riittää. Voi erikoistua esimerkiksi matkailuun tai ruuanlaittoon.
Restonomiopintojen takia minun ei onneksi tarvitsisi lähteä kokonaan toiselle puolelle Suomea, mikä olisi kamalaa. Välimatkaksi nykyiseen asuinpaikkaani tulisi vain vähän reilu 100km, mikä on olematon matka verrattuna matkaan Joensuuhun, johon olin aiemmin lähdössä. Sieltä ei olisikaan reissattu joka viikko käymään kotona :D Sen näkee sitten, mitä tapahtuu, mutta jos haen restonomiksi, niin varmasti tulen käymään kotona melko usein. Junat ja bussit kuitenkin kulkee.
Pakko se on kuitenkin joskus kotoa pois muuttaa ja olen sitä kyllä miettinyt viime aikoina enemmän ja vähemmän tosissani. Olisi omaa tilaa ja vastaisi itse omista asioistaan, aikuistuisi ihan kunnolla. Kyllä vielä tulee sekin päivä, jolloin olisin valmis muuttamaan takaisin kotiin helpomman elämän toivossa, mutta nyt ei tunnu siltä. Ehkä joskus kolmekymppisenä sitten.
Sitten vielä lopuksi, täysin asiaankuulumattomana lisänä haluan muistuttaa kaikkia, että Teit meistä kauniin-elokuva tuli ensi-iltaan tällä viikolla. Se kertoo siis lempibändini Apulannan alkutaipaleesta. Vielä en ole elokuvaa nähnyt, mutta huomenna tulee muutos tähän asiaan. Onhan sitä jo odotettu melkein vuoden verran.
Mutta nyt olen puhunut ja haluan jättää teidät odottamaan seuraavaa avautumistani. No ei, ei sitä kannata odottaa, en tiedä milloin tulee taas kirjoiteltua mitään. Lupaan vain sen verran, että aion jatkaa blogin pitämistä.
maanantai 22. elokuuta 2016
Elokuun eloa
Moi pitkästä aikaa,
Viime päivityksestä onkin jo kulunut kiitettävän kauan, mutta uskokaa pois, ei ole ollut mitään mistä kertoisin. Eikä nytkään ole mitään erityistä syytä kirjoittaa, mutta ei ole muutakaan tekemistä. Olen taas kipeänä, kuume oli noussut yön aikana ja nyt on melko huono olo. Tämän kesän aikana olen ollut kipeänä useammin kuin muistan ikinä olleeni. Mutta ei siitä sen enempää.
Olen tässä elokuussa tehnyt sentään muutakin kuin vain sairastanut. Autokoulun syventävä vaihe on liukkaankelin rataa vaille valmis. Saisi senkin pois alta niin ei tarvitse sitä enää muistaa. Sen jälkeenhän autokoulu on ohi, vihdoinkin. Tämän kuun lopussa on nimittäin inssin vuosipäivä. Aika on mennyt melko nopeasti, vaikka alun perin suunnittelin suorittavani autokoulun paljon lyhyemmässä ajassa, mutta sama se, kunhan sen suoritan.
Huomenna menen keskustelemaan tulevaisuudestani työkkäriin, jos tämä tauti ei nyt mene ihan mahdottomaksi. Toivottavasti saisin edes hyviä neuvoja, sillä niitä ei kai voi olla liikaa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, kotona oleilu ei kannata. Toivottavasti saisin myös jotain vinkkejä ammatinvalintaan, joku ala olisi kuitenkin valittava.
Loppuun haluan lisätä vähän musiikkia: Tuure Kilpeläinen: Kanna mukanasi unelmaa
Unelmia pitäisi kuitenkin olla, niin siksi tämä valinta.
Viime päivityksestä onkin jo kulunut kiitettävän kauan, mutta uskokaa pois, ei ole ollut mitään mistä kertoisin. Eikä nytkään ole mitään erityistä syytä kirjoittaa, mutta ei ole muutakaan tekemistä. Olen taas kipeänä, kuume oli noussut yön aikana ja nyt on melko huono olo. Tämän kesän aikana olen ollut kipeänä useammin kuin muistan ikinä olleeni. Mutta ei siitä sen enempää.
Olen tässä elokuussa tehnyt sentään muutakin kuin vain sairastanut. Autokoulun syventävä vaihe on liukkaankelin rataa vaille valmis. Saisi senkin pois alta niin ei tarvitse sitä enää muistaa. Sen jälkeenhän autokoulu on ohi, vihdoinkin. Tämän kuun lopussa on nimittäin inssin vuosipäivä. Aika on mennyt melko nopeasti, vaikka alun perin suunnittelin suorittavani autokoulun paljon lyhyemmässä ajassa, mutta sama se, kunhan sen suoritan.
Huomenna menen keskustelemaan tulevaisuudestani työkkäriin, jos tämä tauti ei nyt mene ihan mahdottomaksi. Toivottavasti saisin edes hyviä neuvoja, sillä niitä ei kai voi olla liikaa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, kotona oleilu ei kannata. Toivottavasti saisin myös jotain vinkkejä ammatinvalintaan, joku ala olisi kuitenkin valittava.
Loppuun haluan lisätä vähän musiikkia: Tuure Kilpeläinen: Kanna mukanasi unelmaa
Unelmia pitäisi kuitenkin olla, niin siksi tämä valinta.
torstai 14. heinäkuuta 2016
Minä lähden Pohjois-Karjalaan, tai sitten en
Moi,
Tosiaankin, vihdoin selvisi yhteishaun lopullinen tulos: Opiskelupaikan olisin Joensuusta saanut. Tein ehkä tyhmästi tai sitten en, mutta en ottanut paikkaa vastaan. Pakko myöntää, että taisi mennä se kuuluisa jänis housuihin. Muuttomatkasta olisi tullut melko pitkä ja muutenkin aloin miettiä, että ehkä välivuoden pitäminen ei ole hullumpi juttu. Olisi sitten enemmän rahaakin säästössä, kun tekisi töitä ennen opiskeluja. Todennäköisesti en hae enää uudestaan samalle alalle, eihän siinä mitään järkeä olisikaan. Vuosi aikaa rakentaa varasuunnitelmaa, uskoisin keksiväni jotain.
Voin todeta tässä elämässä oppineeni yhden asian: Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Sen verran monta kertaa olen löytänyt itseni tilanteista, joihin en olisi ikinä uskonut päätyväni. Tätä kannattaa soveltaa myös ammatinvalintaan. Hyvänä esimerkkinä tämän hetkinen työpaikkani, joka on siis päiväkoti. Vähän aikaa sitten muistaakseni vielä suunnilleen pelkäsin lapsia... Nyt olen lasten keskellä kahdeksan tuntia päivässä ja hyvin olen viihtynyt noin pääsääntöisesti. Ei siis kannata sulkea mitään ovia sanomalla ei koskaan.
Huomenna tulee täyteen kaksi viikkoa, kun olen ollut töissä. Heinäkuu jo puolivälissä ja enää kaksi viikkoa töitä edessä. Sitten pitää taas keksiä jotain, eli siis alkaa armottomaan työnhakuun, että olisi jatkossakin jotain järkevää tekemistä.
Lopuksi haluan toivottaa onnea kaikille ihmisille valitsemillaan tai jonkun toisen määräämillä poluilla.
Tosiaankin, vihdoin selvisi yhteishaun lopullinen tulos: Opiskelupaikan olisin Joensuusta saanut. Tein ehkä tyhmästi tai sitten en, mutta en ottanut paikkaa vastaan. Pakko myöntää, että taisi mennä se kuuluisa jänis housuihin. Muuttomatkasta olisi tullut melko pitkä ja muutenkin aloin miettiä, että ehkä välivuoden pitäminen ei ole hullumpi juttu. Olisi sitten enemmän rahaakin säästössä, kun tekisi töitä ennen opiskeluja. Todennäköisesti en hae enää uudestaan samalle alalle, eihän siinä mitään järkeä olisikaan. Vuosi aikaa rakentaa varasuunnitelmaa, uskoisin keksiväni jotain.
Voin todeta tässä elämässä oppineeni yhden asian: Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Sen verran monta kertaa olen löytänyt itseni tilanteista, joihin en olisi ikinä uskonut päätyväni. Tätä kannattaa soveltaa myös ammatinvalintaan. Hyvänä esimerkkinä tämän hetkinen työpaikkani, joka on siis päiväkoti. Vähän aikaa sitten muistaakseni vielä suunnilleen pelkäsin lapsia... Nyt olen lasten keskellä kahdeksan tuntia päivässä ja hyvin olen viihtynyt noin pääsääntöisesti. Ei siis kannata sulkea mitään ovia sanomalla ei koskaan.
Huomenna tulee täyteen kaksi viikkoa, kun olen ollut töissä. Heinäkuu jo puolivälissä ja enää kaksi viikkoa töitä edessä. Sitten pitää taas keksiä jotain, eli siis alkaa armottomaan työnhakuun, että olisi jatkossakin jotain järkevää tekemistä.
Lopuksi haluan toivottaa onnea kaikille ihmisille valitsemillaan tai jonkun toisen määräämillä poluilla.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Mä joka päivä töitä teen...
Moi,
Tosiaankin nyt on jo heinäkuu ja alkoi kesätyöt. Olen töissä päiväkodissa, jossa työtehtäviini kuuluu lähinnä lasten kanssa olemista ja erilaisia siivousjuttuja. Ensimmäinen työpäivä oli kieltämättä hieman kaoottinen, sillä luonnollisesti kaikki oli minulle vierasta. Nyt kun muutama päivä on mennyt niin alkaa muistaa jo ihmisten nimiä ja osaa toimia paremmin. Itse jännitin eniten sitä, miten tulisin lasten kanssa toimeen, sillä siitä on kauan kun olen viimeksi ollut tekemisissä noin pienten lasten kanssa. Yllättäen kaikki sujuikin ihan hyvin ja minut otettiin avosylin (kirjaimellisesti) vastaan. En ole siis lasten mielestä pelottava vaikka ajattelin niin. Yksi asia minua kuitenkin hieman ärsyttää. Minulla kun ei ole auktoriteettiä. Saan siis komennella mielin määrin eikä viesti silti aina mene perille. Ja vaikka kuinka ärsyttäisi, pitää pitää mölyt mahassa. Kiroileminen kielletty, kaikilta.
On kuitenkin ihan kiva, että on töitä. Saa muutakin ajateltavaa kuin niitä samoja ajatuksia, jotka ovat pyörineet päässä jo liian kauan. Saa vähän sisältöä elämään ja on pakko herätä aikaisin aamulla. Muuten nukkuminen menisikin hieman sekaisin. Valvoisin myöhään ja nukkuisin vielä myöhempään. Nyt herätyskello soi klo 6.45 ja nukkumaan on mentävä "normaaliin" aikaan. Onpahan jotain tekemistä tämän "kauneimman kesän" keskellä. Terveisin se, joka oli tänään lapaset kädessä ulkona.
Sitten muutama sana yhteishausta. Olen varasijalla, yhä, vielä ja varmaan sille tielle myös jään. Ikävää odottelua kestää pahimmillaan elokuun puoleenväliin. Suunnittele tässä nyt sitten yhtään mitään, kun en edes tiedä pääsenkö opiskelemaan. Olen toki kehittänyt varasuunnitelman mahdolliselle välivuodelle. Töitä, töitä ja töitä. Siinä se vuosi varmaan kätevästi kuluu, jos sattuu työpaikan löytämään. Pitää vain odotella, että kesätyöläiset siirtyvät takaisin opiskeluidensa pariin, että hakuun tulisi lisää työpaikkoja. Tällä hetkellä kun tarjolla ei ole juuri muuta kuin puhelinmyyntiä. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, jotka tätä työtä tekevät. Itse tuskin saisin myytyä mitään, vaikka kuinka yrittäisin.
Vielä pari sanaa nykyisestä terveydentilastani. Olen ollut puoli vuotta ilman minkäänlaista flunssaa ym kulkutautia ja yo-kirjoitusten jälkeen en ole tehnyt oikein mitään ihmeellistä. Ja juuri kun työt alkoi, onnistuin sairastumaan. Tai no, sain olla kaksi päivää täysin terveenä töissä. Tällä hetkellä kuumemittari näyttää 38astetta ja olo ei ole erityisen hyvä. Pitää vaan vetää parit pillerit naamaan, niin toivottavasti kuume lähtisi. Aamulla ei ollut kuumetta kun töihin lähdin, mutta kun pääsin kotiin, tilanne oli toinen. En todellakaan haluaisi olla sairaana juuri nyt. Tämäkin tauti olisi voinut tulla pari kuukautta aiemmin tai jättää kokonaan tulematta. Mutta nyt taitaa olla tuoreimmat kuulumiset päivitetty ja on parasta siirtyä lepäämään, että huomennakin olisi suunnilleen elävien kirjoissa.
Tosiaankin nyt on jo heinäkuu ja alkoi kesätyöt. Olen töissä päiväkodissa, jossa työtehtäviini kuuluu lähinnä lasten kanssa olemista ja erilaisia siivousjuttuja. Ensimmäinen työpäivä oli kieltämättä hieman kaoottinen, sillä luonnollisesti kaikki oli minulle vierasta. Nyt kun muutama päivä on mennyt niin alkaa muistaa jo ihmisten nimiä ja osaa toimia paremmin. Itse jännitin eniten sitä, miten tulisin lasten kanssa toimeen, sillä siitä on kauan kun olen viimeksi ollut tekemisissä noin pienten lasten kanssa. Yllättäen kaikki sujuikin ihan hyvin ja minut otettiin avosylin (kirjaimellisesti) vastaan. En ole siis lasten mielestä pelottava vaikka ajattelin niin. Yksi asia minua kuitenkin hieman ärsyttää. Minulla kun ei ole auktoriteettiä. Saan siis komennella mielin määrin eikä viesti silti aina mene perille. Ja vaikka kuinka ärsyttäisi, pitää pitää mölyt mahassa. Kiroileminen kielletty, kaikilta.
On kuitenkin ihan kiva, että on töitä. Saa muutakin ajateltavaa kuin niitä samoja ajatuksia, jotka ovat pyörineet päässä jo liian kauan. Saa vähän sisältöä elämään ja on pakko herätä aikaisin aamulla. Muuten nukkuminen menisikin hieman sekaisin. Valvoisin myöhään ja nukkuisin vielä myöhempään. Nyt herätyskello soi klo 6.45 ja nukkumaan on mentävä "normaaliin" aikaan. Onpahan jotain tekemistä tämän "kauneimman kesän" keskellä. Terveisin se, joka oli tänään lapaset kädessä ulkona.
Sitten muutama sana yhteishausta. Olen varasijalla, yhä, vielä ja varmaan sille tielle myös jään. Ikävää odottelua kestää pahimmillaan elokuun puoleenväliin. Suunnittele tässä nyt sitten yhtään mitään, kun en edes tiedä pääsenkö opiskelemaan. Olen toki kehittänyt varasuunnitelman mahdolliselle välivuodelle. Töitä, töitä ja töitä. Siinä se vuosi varmaan kätevästi kuluu, jos sattuu työpaikan löytämään. Pitää vain odotella, että kesätyöläiset siirtyvät takaisin opiskeluidensa pariin, että hakuun tulisi lisää työpaikkoja. Tällä hetkellä kun tarjolla ei ole juuri muuta kuin puhelinmyyntiä. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, jotka tätä työtä tekevät. Itse tuskin saisin myytyä mitään, vaikka kuinka yrittäisin.
Vielä pari sanaa nykyisestä terveydentilastani. Olen ollut puoli vuotta ilman minkäänlaista flunssaa ym kulkutautia ja yo-kirjoitusten jälkeen en ole tehnyt oikein mitään ihmeellistä. Ja juuri kun työt alkoi, onnistuin sairastumaan. Tai no, sain olla kaksi päivää täysin terveenä töissä. Tällä hetkellä kuumemittari näyttää 38astetta ja olo ei ole erityisen hyvä. Pitää vaan vetää parit pillerit naamaan, niin toivottavasti kuume lähtisi. Aamulla ei ollut kuumetta kun töihin lähdin, mutta kun pääsin kotiin, tilanne oli toinen. En todellakaan haluaisi olla sairaana juuri nyt. Tämäkin tauti olisi voinut tulla pari kuukautta aiemmin tai jättää kokonaan tulematta. Mutta nyt taitaa olla tuoreimmat kuulumiset päivitetty ja on parasta siirtyä lepäämään, että huomennakin olisi suunnilleen elävien kirjoissa.
lauantai 25. kesäkuuta 2016
Hyvää juhannusta!
Hyvää keskikesän juhlaa kaikille!
Allekirjoittanut aloitti juhannuksen vieton jo tiistaina ja lähti risteilylle. Oli kyllä ikimuistoinen reissu, vaikka nenässä leijaili jatkuvasti erilaisten puhdistusaineiden haju. Tämä johtui tietysti kamppailusta norovirusta vastaan, muttei siitä sen enempää. Ei kyseistä asiaa tullut hirveästi ajateltua reissun aikana, kun oli parempaakin tekemistä. Nyt on kuitenkin kotiuduttu reissusta ja univelat maksettu.
Kohta alkaa heinäkuu ja kesätyöt. Vihdoin jotain "oikeaa" tekemistä. Jos ei muuta niin ainakin jonkinlaista säännöllisyyttä elämään. Ja tietysti rahaa ja työkokemusta.
Juhannuksen kunniaksi kävin katsomassa kokkoa. Olisin voinut jättää kokon kyllä väliin, mutta tulipahan käytyä. Toki tänä vuonna ei satanut eikä ollut edes kylmä, joten ulkona seisoskeleminen ei haitannut. Tämä juhannus olikin siten lähes historiallinen: ei satanut melkein yhtään, ei edes räntää. Oli tämä päivä toki ihan mukava muutenkin kuin vain säiden puolesta. Ruuassa ei myöskään ollut valittamista.
Asiasta kymmenenteen: Ensi viikolla pitäisi vihdoin tulla yhteishaun tulokset. Sitten selviää, minne elämä vie tässä seuraavan vuoden aikana vai viekö minnekään. Varmuutta ei ole, mutta kyllä se sitten selviää ajan kanssa. Eikä maailma siihen kaadu, jos opiskelupaikkaa ei saakaan. Pitää vaan osata käyttää mahdollinen välivuosi hyvin. Töitä olisi sitten alettava etsimään, mutta tosiaan, tämä vasta sitten kun tulokset tulee. Opiskelupaikan saaminen se vasta aiheuttaakin järjestelyitä, mutta niistä en jaksa nyt stressata. Pakko on myöntää, että jännittää muuttaa pois kotoa, vaikka se ei vielä varmaa olekaan. Toki se jossain vaiheessa tulee eteen, mutta silti. Olisihan se hienoa aloittaa ihan oma elämä. Mutta ainakin toistaiseksi oma elämä jatkuu nykyisessä osoitteessa.
Nyt en enää yhtään tiedä, mikä tämän tekstin pointti oli vai oliko sitä, joten parasta lopettaa tältä kerralta. Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille.
Allekirjoittanut aloitti juhannuksen vieton jo tiistaina ja lähti risteilylle. Oli kyllä ikimuistoinen reissu, vaikka nenässä leijaili jatkuvasti erilaisten puhdistusaineiden haju. Tämä johtui tietysti kamppailusta norovirusta vastaan, muttei siitä sen enempää. Ei kyseistä asiaa tullut hirveästi ajateltua reissun aikana, kun oli parempaakin tekemistä. Nyt on kuitenkin kotiuduttu reissusta ja univelat maksettu.
Kohta alkaa heinäkuu ja kesätyöt. Vihdoin jotain "oikeaa" tekemistä. Jos ei muuta niin ainakin jonkinlaista säännöllisyyttä elämään. Ja tietysti rahaa ja työkokemusta.
Juhannuksen kunniaksi kävin katsomassa kokkoa. Olisin voinut jättää kokon kyllä väliin, mutta tulipahan käytyä. Toki tänä vuonna ei satanut eikä ollut edes kylmä, joten ulkona seisoskeleminen ei haitannut. Tämä juhannus olikin siten lähes historiallinen: ei satanut melkein yhtään, ei edes räntää. Oli tämä päivä toki ihan mukava muutenkin kuin vain säiden puolesta. Ruuassa ei myöskään ollut valittamista.
Asiasta kymmenenteen: Ensi viikolla pitäisi vihdoin tulla yhteishaun tulokset. Sitten selviää, minne elämä vie tässä seuraavan vuoden aikana vai viekö minnekään. Varmuutta ei ole, mutta kyllä se sitten selviää ajan kanssa. Eikä maailma siihen kaadu, jos opiskelupaikkaa ei saakaan. Pitää vaan osata käyttää mahdollinen välivuosi hyvin. Töitä olisi sitten alettava etsimään, mutta tosiaan, tämä vasta sitten kun tulokset tulee. Opiskelupaikan saaminen se vasta aiheuttaakin järjestelyitä, mutta niistä en jaksa nyt stressata. Pakko on myöntää, että jännittää muuttaa pois kotoa, vaikka se ei vielä varmaa olekaan. Toki se jossain vaiheessa tulee eteen, mutta silti. Olisihan se hienoa aloittaa ihan oma elämä. Mutta ainakin toistaiseksi oma elämä jatkuu nykyisessä osoitteessa.
Nyt en enää yhtään tiedä, mikä tämän tekstin pointti oli vai oliko sitä, joten parasta lopettaa tältä kerralta. Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille.
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Kesäyön valossa
Vielä on öisin valoisaa. Juhannuksesta eteenpäin alkaakin sitten pimentyä. Ja jos joku nyt alkaa ajatella, että olen hullu mainitessani tämän asian, voin sanoa, että ollaan Suomessa. Maassa, jossa on suurin osa vuodesta on pimeää ja kylmää, voi kai kerran vuodessa sanoa, että ei olekaan pimeää. Sitä nyt kuitenkin riittää taas pitkät tovit ympäri vuoden.
Kesäyön valo on erityistä. On pimeää ollakseen päivä, mutta valoisaa ollakseen yö. Kuulostaapa runolliselta. Pitää myös muistaa käydä nukkumaan ennen kuin tulee liian valoisaa eli siinä ennen kolmea. Muuten voi olla vaikeaa nukahtaa, ainakin jos ei omista verhoja, jotka saa ikkunan eteen. Toisaalta kesällä yhden yön valvominen ei tunnu yhtä raskaalta kuin talvella. Ehkä ei vain tarvitse unta yhtä paljon kesällä kuin talvella, jolloin tuntuu välillä, että olisi hyvä käydä talviunille. Mutta nyt ei jaksa välittää talvesta, eikä vissiin kielioppisäännöistäkään. Yleensä kyllä yritän, mutta nyt ei jaksa, vaikka tiedän sen olevan väärin monien mielestä ja myös väärin tekstiä kohtaan.
Seuraavaksi ajattelin kertoa tähänastisesta kesälomasta, vaikka siinä ei olekaan mitään erityistä kerrottavaa. Kakkua tulee tänä kesänä kuitenkin syötyä ennätysmäärä, eli kyllä tämä loma tästä iloksi muuttuu vielä. Kahdet vähän isommat ja yhdet vähän pienemmät juhlat ovat nimittäin tässä alkukesästä parin viikon välein. Eli jos ei muuta, niin ainakaan juhlavaatteet ei pölyty kaapissa. Huomenna ajattelin myös tehdä jotain, suunnittelin lähteväni pyöräilemään. En tiedä vielä minne, mutta spontaanisti tehdyt päätökset ovat joskus niitä parhaita, vaikka eivät aina toteutuskelpoisia. Pitänee ottaa eväät mukaan, jotta selviää. Kunto kun ei ole vielä tässä vaiheessa kesää sieltä parhaasta päästä. Mutta kuten aiemmin jo sanoin: Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Onneksi on kuitenkin kesätyöt, jotka alkaa heinäkuussa. On edes jotain järkevää tekemistä. Uskokaa tai älkää, blogin kirjoittaminen keskellä yötä ei ehkä ole kaikkein järkevintä, mutta ainakin kivaa.
Hyvää kesänjatkoa kaikille!
Lopuksi vielä kappale, johon on saatu mielestäni hyvin tallennettua kesäyön tunnelmaa.
maanantai 6. kesäkuuta 2016
Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla
...Ja lauantaina oli vihdoin aika laittaa se hattu päähän. Lukio on nyt lusittu ja elämä edessä. Näin minulle monet sanoivat valmitujaispäivänä. Onhan se totta, mutta ei siellä lukiossa nyt niin kamalaa ollut, että ryntäisin sieltä pelkkää riemua kiljuen ulos.
On outoa, miten tajusin vasta äskettäin, että koulu todella loppui. Vaikka virallista koulua ei olekaan ollut enää pitkiin aikoihin, tuntuu silti omituiselta. Aina on ollut selkeä suunta siitä, mihin menee. Alakoulusta yläkouluun ja sieltä lukioon, mutta nyt suunta ei ole enää yhtä selkeä. Toivottavasti uusi suunta nyt kuitenkin löytyy tässä kesän aikana.
Olen kuitenkin iloinen valmistumisen johdosta, mutta on myös ristiriitaisia tunteita, kuten varmasti monella muullakin. Tosin, ei ole kyllä ensimmäinen kerta elämässä eikä varmastikaan viimeinen.
Minulla piti olla enemmänkin asiaa tänne, mutta jotenkin tuntuu hankalalta kirjoittaa mitään. Eikä tämä hankaluus johdu liian rankasta juhlimisesta, lauantain univelat on jo maksettu. Ajatuksia on vain joskus vaikea muotoilla sanoiksi.
Haluan kuitenkin vielä kerran onnitella kaikkia valmistuneita!
On outoa, miten tajusin vasta äskettäin, että koulu todella loppui. Vaikka virallista koulua ei olekaan ollut enää pitkiin aikoihin, tuntuu silti omituiselta. Aina on ollut selkeä suunta siitä, mihin menee. Alakoulusta yläkouluun ja sieltä lukioon, mutta nyt suunta ei ole enää yhtä selkeä. Toivottavasti uusi suunta nyt kuitenkin löytyy tässä kesän aikana.
Olen kuitenkin iloinen valmistumisen johdosta, mutta on myös ristiriitaisia tunteita, kuten varmasti monella muullakin. Tosin, ei ole kyllä ensimmäinen kerta elämässä eikä varmastikaan viimeinen.
Minulla piti olla enemmänkin asiaa tänne, mutta jotenkin tuntuu hankalalta kirjoittaa mitään. Eikä tämä hankaluus johdu liian rankasta juhlimisesta, lauantain univelat on jo maksettu. Ajatuksia on vain joskus vaikea muotoilla sanoiksi.
Haluan kuitenkin vielä kerran onnitella kaikkia valmistuneita!
torstai 5. toukokuuta 2016
Markkinat ja kevätpäivät
Saa nähdä onko Suomen kesä nyt tässä, näissä muutamissa lämpimissä päivissä. Toivottavasti ei. Suoraan sanottuna tuntuu epätodelliselta, että nyt voi olla näin lämmin. Epätodelliselta tuntui tänään aiemmin myös se, kuinka paljon tässä rakkaassa kotipaikassa voikaan olla ihmisiä. Siihen oli tietysti syynsä, nimittäin huutokauppa höystettynä huutokauppakeisari Aki Palsanmäellä ja jo perinteeksi muodostuneet markkinat. Pieni kylä, hyvä sää ja kaksi tapahtumaa samaan aikaan, niin onhan siinä jo syytä lähteä vähän katsomaan maailman menoa.
Meinasin itse jättää kokonaan menemättä huutokauppaan, mutta onneksi menin. Ei tule varmaan toista tilaisuutta lähiaikoina. Ja olihan se ihan kiinnostavaa näin ensikertalaisesta seurata, kuinka kauppa käy. Itse en mitään ostanut, vaikka olisi jotain ehkä voinut ostaakin.
Pääsykokeisiin lukemista olen törkeästi laiminlyönyt, mutta yritettävä kai olisi. Päätin edistää opiskelua ja siirryin ulos
 |
| Sininen on taivas |
Lopuksi haluan vielä ilahduttaa kaikkia keväisellä kappaleella: The Beatles, Here comes the sun
 |
| Markkinaostokset |
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
But nothing ever happens
Löysin kappaleen, joka kuvaa melko hyvin tunteitani tätä "työttömyyttä" kohtaan. Työtön on lainausmerkeissä, koska sellainen en virallisesti ole, vaikka siltä tuntuukin. Kappale on tämä: Fool´s Garden, Lemon tree . Laulussa lauletaan siis siitä, kuinka on tylsää ja odotetaan, että se loppuisi. Voin sanoa, että en ymmärrä, miten kukaan jaksaa tällaista "toimettomuutta" monia vuosia. Tosin, liian monien on pakko. Sanon näin, mutta en halua ottaa kantaa hallituksen keinoihin työttömyyden vähentämiseksi.
Tänään päätin kuitenkin tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ja lähdin pyöräilemään. Olen toki yrittänyt myös lukea tuleviin pääsykokeisiin, mutta rajansa se on lukemisella ja kotona istumisellakin. Oli pakko päästä johonkin, vaikka en kovin kaukana käynytkään. Ehkä sitten kun kunto tästä paranee, voi alkaa pidentämään matkaa.
Olisin halunnut purkaa turhaautumistani enemmänkin, mutta tuntuu, että sanottava loppuu. Ehkä ensi kuussa on sitten jotain mistä puhua, kun alkaa "seikkailu Suomen pääkaupungissa". (tulee varmaan kivaa) Niin, siis pääsykokeet on silloin.
torstai 7. huhtikuuta 2016
Minne maailma kuljettaa ja tuuli taivuttaa?
Moi,
Siitä onkin tovi, kun olen tänne mitään kirjoitellut. Se taisi olla penkkareiden jälkeen, joista on nyt jo kulunut melko pitkä aika. Tai no, kaksi kuukautta, mutta nämä kuukaudet ovat kyllä olleet toimintaa täynnä. Yo-kirjoitukset varmaan suurimpana yksittäisenä asiana ja tietenkin yhteishaku.
Yhteishaku siis loppui eilen (onneksi). Nyt ei voi enää muuttaa hakuvaihtoehtoja ja tulevaisuus on taas askeleen lähempänä. Joku voisi sanoa, että niinhän se aika kulkee koko ajan eteenpäin ja kaukana tulevaisuudessa olevat asiat lähestyvät koko ajan kellon käydessä, mutta itse haluan ajatella sen näin. Tulevaisuudella kuitenkin tarkoitetaan usein juuri tulevaa ammattia tai asuinpaikkaa ym.
Niin, ne hakuvaihtoehdot... Eivät ole salaisuuksia, joten voin kertoa. Sijalla yksi hain opiskelemaan metsätiedettä Helsinkiin. Toisena vaihtoehtona oli metsätiede Joensuussa ja kolmantena maantiede. Muutin järjestystä viime hetkellä, sillä aiemman suunnitelman mukaan oli tarkoitus laittaa maantiede ykköseksi. Jännittää kyllä, mitä syntyy asetelmasta "maalainen kaupungissa", mutta kai sieltä hengissä selviää. Toukokuussa edessä on pääsykokeet, joita on hyvä alkaa murehtimaan hyvissä ajoin. Onneksi kirjoitin maantieteen nyt keväällä, niin on se ala tuoreessa muistissa. Olen silti aikamoinen jännittäjä tällaisissa tilanteissa. Nyt täytyy oman osaamisen lisäksi jännittää myös omien kartanluku- ja suunnistustaitojen riittävyyttä, sillä Helsinki on aivan eri luokassa kuin kotiympäristöni. Mutta kaikkeen tottuu, kai.
Kotoa muuttaminenkin tulee sitten ajankohtaiseksi, jos opiskelupaikan satun saamaan. Vähän on ristiriitaiset ajatukset tästä. Toisaalta odotan sitä, toisaalta mietityttää, mutta pakko sen on joskus tapahtua. Ja kyllähän aina takaisin pääsee, jos tuntuu että omat siivet ei kanna. Toisaalta, jos on kerran muuttanut pois,"maitojunalla palaaminen" ei välttämättä houkuttele. Kerran se lähteminen kirpaisee, mutta kun aikaa kuluu, yksin asumiseen tottuu. Nyt on varmaan viisainta siirtyä lukemisen pariin ja jättää blogi taas "hetkeksi". Toivottavasti lyhyemmäksi kuin viimeksi.
Siitä onkin tovi, kun olen tänne mitään kirjoitellut. Se taisi olla penkkareiden jälkeen, joista on nyt jo kulunut melko pitkä aika. Tai no, kaksi kuukautta, mutta nämä kuukaudet ovat kyllä olleet toimintaa täynnä. Yo-kirjoitukset varmaan suurimpana yksittäisenä asiana ja tietenkin yhteishaku.
Yhteishaku siis loppui eilen (onneksi). Nyt ei voi enää muuttaa hakuvaihtoehtoja ja tulevaisuus on taas askeleen lähempänä. Joku voisi sanoa, että niinhän se aika kulkee koko ajan eteenpäin ja kaukana tulevaisuudessa olevat asiat lähestyvät koko ajan kellon käydessä, mutta itse haluan ajatella sen näin. Tulevaisuudella kuitenkin tarkoitetaan usein juuri tulevaa ammattia tai asuinpaikkaa ym.
Niin, ne hakuvaihtoehdot... Eivät ole salaisuuksia, joten voin kertoa. Sijalla yksi hain opiskelemaan metsätiedettä Helsinkiin. Toisena vaihtoehtona oli metsätiede Joensuussa ja kolmantena maantiede. Muutin järjestystä viime hetkellä, sillä aiemman suunnitelman mukaan oli tarkoitus laittaa maantiede ykköseksi. Jännittää kyllä, mitä syntyy asetelmasta "maalainen kaupungissa", mutta kai sieltä hengissä selviää. Toukokuussa edessä on pääsykokeet, joita on hyvä alkaa murehtimaan hyvissä ajoin. Onneksi kirjoitin maantieteen nyt keväällä, niin on se ala tuoreessa muistissa. Olen silti aikamoinen jännittäjä tällaisissa tilanteissa. Nyt täytyy oman osaamisen lisäksi jännittää myös omien kartanluku- ja suunnistustaitojen riittävyyttä, sillä Helsinki on aivan eri luokassa kuin kotiympäristöni. Mutta kaikkeen tottuu, kai.
Kotoa muuttaminenkin tulee sitten ajankohtaiseksi, jos opiskelupaikan satun saamaan. Vähän on ristiriitaiset ajatukset tästä. Toisaalta odotan sitä, toisaalta mietityttää, mutta pakko sen on joskus tapahtua. Ja kyllähän aina takaisin pääsee, jos tuntuu että omat siivet ei kanna. Toisaalta, jos on kerran muuttanut pois,"maitojunalla palaaminen" ei välttämättä houkuttele. Kerran se lähteminen kirpaisee, mutta kun aikaa kuluu, yksin asumiseen tottuu. Nyt on varmaan viisainta siirtyä lukemisen pariin ja jättää blogi taas "hetkeksi". Toivottavasti lyhyemmäksi kuin viimeksi.
torstai 18. helmikuuta 2016
Penkkarit 2016
Moi,
18.2.2016 tulee jäämään historiaan päivänä, jolloin koulu sitten ihan lopullisesti loppui eli penkkaripäivänä. Nyt voi suunnata hyvillä (ja vähän myös haikeilla) mielin lukulomalle. Koulukin taisi jäädä jopa pystyyn meidän jälkeemme, eli ei huolta.
Kolme vuotta meni nopeasti ja ne oli mukava lopettaa tällaiseen päivään. Oli hauskaa ja varmasti tullaan muistamaan tämä pitkään. Ei sitä joka päivä pääse traktorin lavalta heittelemään karkkia ihmisten niskaan. Eikä jokapäiväistä ole myöskään ruotsin kuuntelun alustavien (hyvien) pisteiden saaminen, mutta niistä en nyt kerro sen enempää. Ei ole myöskään kovin tavallista mennä naamiaisasussa kouluun, mutta tulipahan kokeiltua ja hauskaa oli. Ongelma oli vain se, että kolme kiloa karkkia tuntui loppuvan käsiin.
Ja kuten kaikkien juhlien, myös penkkareiden, jälkeen tulee sellainen tyhjä olo. Kysymys: "mitä seuraavaksi?" tulee ajankohtaiseksi. Pitäisi ainakin alkaa todenteolla lukemaan kirjoituksiin, mutta ehkä eo vielä tänään. Pitää keksittyä nyt tähän tunnelmaan ja alkaa ajatella koulujuttuja vasta myöhemmin.
Pitäkää hauskaa kaikki abit!
Ps: Kuha on varaani voi kirjoittaa ylioppilaaks!
18.2.2016 tulee jäämään historiaan päivänä, jolloin koulu sitten ihan lopullisesti loppui eli penkkaripäivänä. Nyt voi suunnata hyvillä (ja vähän myös haikeilla) mielin lukulomalle. Koulukin taisi jäädä jopa pystyyn meidän jälkeemme, eli ei huolta.
Kolme vuotta meni nopeasti ja ne oli mukava lopettaa tällaiseen päivään. Oli hauskaa ja varmasti tullaan muistamaan tämä pitkään. Ei sitä joka päivä pääse traktorin lavalta heittelemään karkkia ihmisten niskaan. Eikä jokapäiväistä ole myöskään ruotsin kuuntelun alustavien (hyvien) pisteiden saaminen, mutta niistä en nyt kerro sen enempää. Ei ole myöskään kovin tavallista mennä naamiaisasussa kouluun, mutta tulipahan kokeiltua ja hauskaa oli. Ongelma oli vain se, että kolme kiloa karkkia tuntui loppuvan käsiin.
Ja kuten kaikkien juhlien, myös penkkareiden, jälkeen tulee sellainen tyhjä olo. Kysymys: "mitä seuraavaksi?" tulee ajankohtaiseksi. Pitäisi ainakin alkaa todenteolla lukemaan kirjoituksiin, mutta ehkä eo vielä tänään. Pitää keksittyä nyt tähän tunnelmaan ja alkaa ajatella koulujuttuja vasta myöhemmin.
Pitäkää hauskaa kaikki abit!
Ps: Kuha on varaani voi kirjoittaa ylioppilaaks!
perjantai 5. helmikuuta 2016
Ei koskaan -mutta kuinkas sitten kävikään?
Moi,
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että kirjoittaisin tänne asioista, joiden piti olla täysin varmoja ja muuttumattomia. Toisin sanottuna muistelisin "kultaista nuoruusaikaa" ja asioita, joista olen sanonut "en koskaan" ja joita olen luvannut. On ihan hauskaa muistella asioita, varsinkin, kun omat ajatukset ja mielipiteet ovat muuttuneet aika lailla. Näitä asioita vaan on loputon määrä, enkä takuulla muista kuin murto-osan, mutta ihan hyvin kai sekin.
Aloitan a:sta eli ammattihaaveista. Yläasteella oli epärealistisia toiveita tulevaisuuden suhteen. Haaveammattini oli jopa matikanopettaja jossain vaiheessa. Onneksi on lukio, joka palauttaa maan pinnalle, vai pitäisikö sanoa, että kaivaa välillä jopa kuoppaa maan alle. Oli minulla muitakin kummallisia ammattihaaveita, mutta en enää muista niitä kaikkia.
Joskus auvoisina yläasteaikoina "päätin" myös, etten koskaan enää ihastu keneenkään. Tämä tapahtui, kun tajusin, että ihastukseni kohde ei voisi mitenkään kiinnostua minusta. Toisin kävi tässäkin tapauksessa, ihan hyvä niin.
Lukion alussa en ollut vielä ollenkaan varma siitä, menenkö autokouluun vai en. Muistaakseni sanoinkin, että en hanki ajokorttia. Kuitenkin tuo kortti tällä hetkellä lompakosta löytyy.
Myös seuraavista asioista olen sanonut "ei koskaan": Facebookiin liittyminen, aamunavauksen pitäminen ja blogin perustaminen. Tätäkään ei siis olisi, jos tuo olisi toteutunut.
Olen myös sanonut, että olen rauhallinen kuski, enkä pitänyt tieltä suistumista liian kovan vauhdin takia minulle tyypillisenä onnettomuutena. Ja nyt kun mietin, muistaakseni olen kauhistellut ja sanonut, että en koskaan halua tietää, miltä tuntuu mennä auton kanssa katon kautta ympäri. Nyt tiedän. En suosittele.
Olen luvannut monesti pitää valitusvapaan päivän tai muuten vain päivän, jolloin ei saa miettiä negatiivisia asioita. Ei ole onnistunut. Sanoin muistaakseni myös, että kun pääsin sairaalasta kotiin, en enää valita ruuasta. Eipä sekään onnistunut. Sama koskee läksyjen tekemistä ja ennen kaikkea niiden lukemista, edes yhden jakson ajan. Mutta ei, niin ei.
Ensimmäisen sairaalareissun jälkeen ajattelin, että ei enää koskaan sairaalaan. Ei nenämahaletkua eikä tippakanyylia. Meni pari päivää ja olin taas edellä mainitussa tilanteessa. Näistä nenämahaletku oli asia, jota en osannut pelätä etukäteen, mutta tiputusta kylläkin. Olen nimittäin sanonut tästäkin asiasta "ei koskaan", sama koskee tähystykseen joutumista. Kaikki kuitenkin on koettu tähän päivään mennessä. Elämästä ei voi koskaan tietää.
Seuraava asia oli enemmän äitini heiniä, mutta kyllä minäkin joskus tämän olen sanonut: "ei oteta lemmikkejä kun sukulaiset on niin allergisia". Ensin tuli kissa ja sitten koira.
Sitten vielä yksi asia: En koskaan pääse englannin yo-kokeesta läpi. Toisin kuitenkin onneksi kävi.
Totuus taitaa olla se, että mitään ei kannata koskaan mennä vannomaan, sillä ei voi ikinä tietää. Toki asioita voi luvata, mutta vain sellaisia, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Eikä liian nuorella iällä kannata mennä sanomaan mitään koko elämää koskevia lupauksia. Mielipiteet muuttuu ja siitä kyllä saa kuulla myöhemmin, jos on ollut kovin ehdoton jotain asiaa kohtaan. Kannattaa miettiä asioita rauhassa, eikä vetää mitään kovin tarkkoja rajoja oman elämän kulusta liian aikaisin.
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että kirjoittaisin tänne asioista, joiden piti olla täysin varmoja ja muuttumattomia. Toisin sanottuna muistelisin "kultaista nuoruusaikaa" ja asioita, joista olen sanonut "en koskaan" ja joita olen luvannut. On ihan hauskaa muistella asioita, varsinkin, kun omat ajatukset ja mielipiteet ovat muuttuneet aika lailla. Näitä asioita vaan on loputon määrä, enkä takuulla muista kuin murto-osan, mutta ihan hyvin kai sekin.
Aloitan a:sta eli ammattihaaveista. Yläasteella oli epärealistisia toiveita tulevaisuuden suhteen. Haaveammattini oli jopa matikanopettaja jossain vaiheessa. Onneksi on lukio, joka palauttaa maan pinnalle, vai pitäisikö sanoa, että kaivaa välillä jopa kuoppaa maan alle. Oli minulla muitakin kummallisia ammattihaaveita, mutta en enää muista niitä kaikkia.
Joskus auvoisina yläasteaikoina "päätin" myös, etten koskaan enää ihastu keneenkään. Tämä tapahtui, kun tajusin, että ihastukseni kohde ei voisi mitenkään kiinnostua minusta. Toisin kävi tässäkin tapauksessa, ihan hyvä niin.
Lukion alussa en ollut vielä ollenkaan varma siitä, menenkö autokouluun vai en. Muistaakseni sanoinkin, että en hanki ajokorttia. Kuitenkin tuo kortti tällä hetkellä lompakosta löytyy.
Myös seuraavista asioista olen sanonut "ei koskaan": Facebookiin liittyminen, aamunavauksen pitäminen ja blogin perustaminen. Tätäkään ei siis olisi, jos tuo olisi toteutunut.
Olen myös sanonut, että olen rauhallinen kuski, enkä pitänyt tieltä suistumista liian kovan vauhdin takia minulle tyypillisenä onnettomuutena. Ja nyt kun mietin, muistaakseni olen kauhistellut ja sanonut, että en koskaan halua tietää, miltä tuntuu mennä auton kanssa katon kautta ympäri. Nyt tiedän. En suosittele.
Olen luvannut monesti pitää valitusvapaan päivän tai muuten vain päivän, jolloin ei saa miettiä negatiivisia asioita. Ei ole onnistunut. Sanoin muistaakseni myös, että kun pääsin sairaalasta kotiin, en enää valita ruuasta. Eipä sekään onnistunut. Sama koskee läksyjen tekemistä ja ennen kaikkea niiden lukemista, edes yhden jakson ajan. Mutta ei, niin ei.
Ensimmäisen sairaalareissun jälkeen ajattelin, että ei enää koskaan sairaalaan. Ei nenämahaletkua eikä tippakanyylia. Meni pari päivää ja olin taas edellä mainitussa tilanteessa. Näistä nenämahaletku oli asia, jota en osannut pelätä etukäteen, mutta tiputusta kylläkin. Olen nimittäin sanonut tästäkin asiasta "ei koskaan", sama koskee tähystykseen joutumista. Kaikki kuitenkin on koettu tähän päivään mennessä. Elämästä ei voi koskaan tietää.
Seuraava asia oli enemmän äitini heiniä, mutta kyllä minäkin joskus tämän olen sanonut: "ei oteta lemmikkejä kun sukulaiset on niin allergisia". Ensin tuli kissa ja sitten koira.
Sitten vielä yksi asia: En koskaan pääse englannin yo-kokeesta läpi. Toisin kuitenkin onneksi kävi.
Totuus taitaa olla se, että mitään ei kannata koskaan mennä vannomaan, sillä ei voi ikinä tietää. Toki asioita voi luvata, mutta vain sellaisia, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Eikä liian nuorella iällä kannata mennä sanomaan mitään koko elämää koskevia lupauksia. Mielipiteet muuttuu ja siitä kyllä saa kuulla myöhemmin, jos on ollut kovin ehdoton jotain asiaa kohtaan. Kannattaa miettiä asioita rauhassa, eikä vetää mitään kovin tarkkoja rajoja oman elämän kulusta liian aikaisin.
perjantai 29. tammikuuta 2016
Levykatsaus osa 2 "Ehjä"
Moi,
Kuten viimekertaisessa kirjoituksessani sanoin, elämäni on ollut hieman kiireistä tässä viimeaikoina. On ollut tehtäviä ja esseitä ym, mutta nyt löytyi sopiva hetki harhautua ulos koulumaailmasta ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin.
Aion siis kirjoittaa Apulannan "Ehjä" levystä. Kyseinen levy on julkaistu vuonna 1996, vuotta aiemmin kuin olen syntynyt. Levy on edeltäjäänsä paljon parempi kokonaisuus, ehjä, nimensä mukaan. Ehjä myös kuulostaa Apulannalta, toisin kuin edeltäjänsä, joten voidaan sanoa levyn onnistuneen paremmin. Tältä levyltä löytyy varmasti myös muille kuin Apulanta-faneille tuttua materiaalia, nimittäin kappale "Mitä kuuluu". Kaikki ovat sen varmasti jossain vaiheessa kuulleet, ainakin uskon niin.
Omasta mielestäni parhaat palat levyltä ovat kappaleet "Minä olen voittaja" ja "Pvc-unelmia". Jälkimmäistä olen kuunnellut enemmän, sillä kappaleessa on jotakin, mikä vetoaa minuun. Huonointa kappaletta on hankala sanoa, sillä muut kappaleet muodostavat tasaisen kokonaisuuden. Voi sitten miettiä, onko se hyvä vai huono asia. Kuunnelkaa, jos haluatte ja päättäkää itse. Selvää on se, että bändi on kehittynyt ensimmäisestä levystä toiseen huomattavasti ja se on pelkästään hyvä asia.
Haluan vielä loppuun kertoa, että kirjoittaessani tätä tekstiä huusin seuraavat sanat: "Mikä ihme nyt on taas ongelmana", "mikä ihme kaikkia vaivaa" ja "muuttaisin pois, jos se olis mahdollista". Että sellaista tällä kertaa. Ja edelleenkään, kukaan ei kertonut mikä se "ongelma" lopulta oli, sillä sain vastaukseksi ainoastaan sanan: "mikäköhän". Mutta kaikesta huolimatta haluan toivottaa hyvää viikonloppua kaikille. Toivottavasti tämä tästä iloksi muuttuu ja selviää tuo mystinen riidan aihe.
Kuten viimekertaisessa kirjoituksessani sanoin, elämäni on ollut hieman kiireistä tässä viimeaikoina. On ollut tehtäviä ja esseitä ym, mutta nyt löytyi sopiva hetki harhautua ulos koulumaailmasta ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin.
Aion siis kirjoittaa Apulannan "Ehjä" levystä. Kyseinen levy on julkaistu vuonna 1996, vuotta aiemmin kuin olen syntynyt. Levy on edeltäjäänsä paljon parempi kokonaisuus, ehjä, nimensä mukaan. Ehjä myös kuulostaa Apulannalta, toisin kuin edeltäjänsä, joten voidaan sanoa levyn onnistuneen paremmin. Tältä levyltä löytyy varmasti myös muille kuin Apulanta-faneille tuttua materiaalia, nimittäin kappale "Mitä kuuluu". Kaikki ovat sen varmasti jossain vaiheessa kuulleet, ainakin uskon niin.
Omasta mielestäni parhaat palat levyltä ovat kappaleet "Minä olen voittaja" ja "Pvc-unelmia". Jälkimmäistä olen kuunnellut enemmän, sillä kappaleessa on jotakin, mikä vetoaa minuun. Huonointa kappaletta on hankala sanoa, sillä muut kappaleet muodostavat tasaisen kokonaisuuden. Voi sitten miettiä, onko se hyvä vai huono asia. Kuunnelkaa, jos haluatte ja päättäkää itse. Selvää on se, että bändi on kehittynyt ensimmäisestä levystä toiseen huomattavasti ja se on pelkästään hyvä asia.
Haluan vielä loppuun kertoa, että kirjoittaessani tätä tekstiä huusin seuraavat sanat: "Mikä ihme nyt on taas ongelmana", "mikä ihme kaikkia vaivaa" ja "muuttaisin pois, jos se olis mahdollista". Että sellaista tällä kertaa. Ja edelleenkään, kukaan ei kertonut mikä se "ongelma" lopulta oli, sillä sain vastaukseksi ainoastaan sanan: "mikäköhän". Mutta kaikesta huolimatta haluan toivottaa hyvää viikonloppua kaikille. Toivottavasti tämä tästä iloksi muuttuu ja selviää tuo mystinen riidan aihe.
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
"Tervetuloa mun maailmaan" Apulanta-levykatsaus osa 1
Moi!
Ajattelin nyt kirjoittaa hiukan minulle kertyneistä Apulannan levyistä, sillä kyseisen bändin musiikki sattuu olemaan lähellä omaa sydäntäni. En sitten tiedä, kuinka montaa muuta asia kiinnostaa.
Ensimmäinen levy vie vuoteen -95. Kysessä on "Attack of the A.L people", joka on Apulannan ensimmäinen pitkäsoitto. Singlejä bändiltä on ilmestynyt kyllä jo ennen vuotta 1995. Tyylillisesti levy poikkeaa muusta tuotannosta, eikä välttämättä hyvällä tavalla. En itse pidä kyseisestä levystä kahta kappaletta lukuun ottamatta. Kyseessä ovat kappaleet "Päivästä toiseen" ja "Ilona".
Levy kuullostaa liikaa pop-musiikilta, mikä ei tunnu oikein sopivan Apulannan tyyliin. Lisäksi tuntuu, että muussa Apulannan musiikissa oleva asenne on kadonnut tältä levyltä jonnekin. Tai ehkä sitä ei ole ikinä ollutkaan. On tällä levyllä tietysti ainakin yksi juttu joka sopii bändin tapoihin ja se on asioiden tekeminen poikkeavalla tavalla. Enkä nyt viittaa tällä erilaiseen musiikkityyliin. Levyllä on 13kappaletta, jotka on jaettu ikään kuin A ja B-puoliksi. Levystä on siis haluttu tehdä perinteisen vinyylisinglejulkaisun näköinen, mikä ei ole tavallista. Kohtaan, jossa a-puoli vaihtuu b-puoleksi, on jopa jätetty tauko. Tämä siis siksi, että välittyisi kuva vinyylilevyn kuuntelemisesta. Nykyisinhän levyä ei tarvitse enää käännellä, vaan kaikki musiikki löytyy yhdeltä puolelta. :D Täytyykö nykyisin selittää käsite "vinyylilevy"? Jos joku ei tiedä, katsokoon googlesta.
Kirjoittelen seuraavasta levystä, kun taas kiireelliseltä elämältäni ehdin. Tai siis kun saan laiskuuden kuolemaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja onnea ensi viikolle!
Ajattelin nyt kirjoittaa hiukan minulle kertyneistä Apulannan levyistä, sillä kyseisen bändin musiikki sattuu olemaan lähellä omaa sydäntäni. En sitten tiedä, kuinka montaa muuta asia kiinnostaa.
 |
| Helvetin hyvä kuva |
Levy kuullostaa liikaa pop-musiikilta, mikä ei tunnu oikein sopivan Apulannan tyyliin. Lisäksi tuntuu, että muussa Apulannan musiikissa oleva asenne on kadonnut tältä levyltä jonnekin. Tai ehkä sitä ei ole ikinä ollutkaan. On tällä levyllä tietysti ainakin yksi juttu joka sopii bändin tapoihin ja se on asioiden tekeminen poikkeavalla tavalla. Enkä nyt viittaa tällä erilaiseen musiikkityyliin. Levyllä on 13kappaletta, jotka on jaettu ikään kuin A ja B-puoliksi. Levystä on siis haluttu tehdä perinteisen vinyylisinglejulkaisun näköinen, mikä ei ole tavallista. Kohtaan, jossa a-puoli vaihtuu b-puoleksi, on jopa jätetty tauko. Tämä siis siksi, että välittyisi kuva vinyylilevyn kuuntelemisesta. Nykyisinhän levyä ei tarvitse enää käännellä, vaan kaikki musiikki löytyy yhdeltä puolelta. :D Täytyykö nykyisin selittää käsite "vinyylilevy"? Jos joku ei tiedä, katsokoon googlesta.
Kirjoittelen seuraavasta levystä, kun taas kiireelliseltä elämältäni ehdin. Tai siis kun saan laiskuuden kuolemaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja onnea ensi viikolle!
torstai 31. joulukuuta 2015
Katsaus vuoteen 2015
Hyvää vuoden viimeistä päivää kaikille!
Tänään on siis uudenvuodenaatto ja hyvä aika muistella viimeisen vuoden aikana tapahtuneita asioita. Vaikka tuntuu välillä, että vuodessa ei ole tapahtunut paljoakaan asiaa miettiessä, tapahtumia tulee mieleen. Aion nyt siis muistella kuluneen vuoden hyviä ja huonoja hetkiä.
Tammikuussa elämä taisi pyöriä aika lailla vanhojentanssiharjoitusten merkeissä, sillä kyseinen päivä oli silloin edessä helmikuussa. Samaan aikaan olisi pitänyt myös lukea historian yo-kirjoituksiin, mutta niinhän siinä kävi, että tuli pari muuttujaa ja lukeminen jäi olemattomaksi.
Niin, helmikuussa oli tuo ikimuistoinen päivä, eli perjantai 13, vanhojenpäivä. Päivä jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: aamupäivä oli mahtava, mutta ruokailun jälkeen onnistuin sairastumaan ja loppupäivä meni vähän pilalle tämän takia. Mutta ainakaan en oksentanut kesken tanssien ja pystyin kuitenkin osallistumaan päivään. Kyseisen päivän jälkeen jouduinkin sitten sairaalaan ensimmäisen kerran. Pääsin sieltä tyypillisesti jo maanantaina pois ja jouduin saman vaivan takia uudestaan sinne jo torstaina. Upeaa toimintaa Poks, kiitos tästä. Jouduinkin tällä kertaa viettämään viikon sairaalassa- melkein koko hiihtoloman. Sen lisäksi pelkäsin epäonneni jatkuvan enkä sen takia pääsisi mukaan vanhojen risteilylle. Onneksi kuitenkin pääsin. Siitä reissusta on riittänyt paljon puhuttavaa jälkikäteen, enkä olisi todellakaan halunnut jättää reissua väliin.
Sitten olikin maaliskuu siinä vaiheessa, että vanhenin taas yhden vuoden. 18vuotta mittarissa, ei sillä että se olisi mikään merkittävä juttu ollut elämässäni. Oli myös aika osallistua ensimmäistä kertaa yo-kirjoituksiin, ei tämäkään kokemus ollut sellainen, joka nyt olisi erityisesti jäänyt mieleen, mutta mainitaan nyt kuitenkin.
Sitten ei ollutkaan mitään erityisen mainittavia asioita, muuta kuin se, että aika alkoi kulua mielestäni paljon aiempaa nopeammin. Nopeasti kului koko lukion toisen vuoden kevät ja yhtäkkiä olikin jo toukokuu. Olin myös ilmoittautunut autokouluun ja se alkoi muistaakseni toukokuun puolivälissä. Auton rattiin pääsin ensimmäistä kertaa toukokuun lopussa. Tämä kokemus ei varmasti unohdu ikinä, oli sen verran pelottava reissu. Sitten olikin aika lähteä kesälaitumille- tai siis kesälukioon opiskelemaan ja lukemaan yo-kokeisiin. Kesän aikana ehdin myös ajelemaan autolla ja sain suoritettua kaikki autokoulun teoriatunnit sekä myös pääsin teoriakokeesta läpi. Elokuun lopussa oli sovittuna ensimmäinen inssi ja eihän se läpi mennyt.
Vuorossa oli aika lailla mielenterveyttä turmeleva syyskuu. Stressiä, stressiä ja stressiä. Kirjoitukset ja muutama inssin uusinta. Pettymyksiä ja lisää pettymyksiä. Jos pitää valita vuoden kamalin kuukausi, niin se oli kyllä syyskuu.
Lokakuussa oli kuitenkin valonpilkahduksia: inssi meni läpi ja olin avustajana Teit meistä kauniin-elokuvassa. Molemmat ikimuistoisia tapahtumia ja erityisesti inssin läpäiseminen toi suuren helpotuksen, sillä en ollut stressannut varmaan mitään ikinä yhtä paljon.
Marraskuussa tuli taas hieman paskaa niskaan, mutta pelkkää pahaa makua siitä ei jäänyt kuitenkaan. Omaa typeryyttäni ajoin mutkaan liian kovaa ja lensin ilmassa, en tiedä kuinka pitkään, mutta pitkältä se aika tuntui. Oli varmaan kyseessä ihan kohtalainen matka, sillä ehdin mennä ympäri ja auto meni lunastukseen. Itse selvisin kuitenkin melkein naarmuitta. Oli marraskuussa kuitenkin hyvääkin tai ainakin mielialani parani huomattavasti kuukauden lopussa.
Joulukuu jatkaa aika samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin eli hyvä fiilis jatkuu. Yhden asian olen kuitenkin huomannut muuttuneen radikaalisti vuoden aikana: koulumotivaatio on laskenut sadasta lähes nollaan. Tuntuu, että ei millään jaksaisi enää opiskella, vaikka koulua ei tosiaankaan ole paljon jäljellä. Toisaalta tämä on ehkä hyväkin: ei tule ainakaan vaikeuksia irroittautua lukioelämästä, kun oppii inhoamaan sitä.
Lopuksi haluan toivottaa kaikille parempaa ensi vuotta, myös itselleni. Onnea tulevalle vuodelle 2016!
Tänään on siis uudenvuodenaatto ja hyvä aika muistella viimeisen vuoden aikana tapahtuneita asioita. Vaikka tuntuu välillä, että vuodessa ei ole tapahtunut paljoakaan asiaa miettiessä, tapahtumia tulee mieleen. Aion nyt siis muistella kuluneen vuoden hyviä ja huonoja hetkiä.
Tammikuussa elämä taisi pyöriä aika lailla vanhojentanssiharjoitusten merkeissä, sillä kyseinen päivä oli silloin edessä helmikuussa. Samaan aikaan olisi pitänyt myös lukea historian yo-kirjoituksiin, mutta niinhän siinä kävi, että tuli pari muuttujaa ja lukeminen jäi olemattomaksi.
Niin, helmikuussa oli tuo ikimuistoinen päivä, eli perjantai 13, vanhojenpäivä. Päivä jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: aamupäivä oli mahtava, mutta ruokailun jälkeen onnistuin sairastumaan ja loppupäivä meni vähän pilalle tämän takia. Mutta ainakaan en oksentanut kesken tanssien ja pystyin kuitenkin osallistumaan päivään. Kyseisen päivän jälkeen jouduinkin sitten sairaalaan ensimmäisen kerran. Pääsin sieltä tyypillisesti jo maanantaina pois ja jouduin saman vaivan takia uudestaan sinne jo torstaina. Upeaa toimintaa Poks, kiitos tästä. Jouduinkin tällä kertaa viettämään viikon sairaalassa- melkein koko hiihtoloman. Sen lisäksi pelkäsin epäonneni jatkuvan enkä sen takia pääsisi mukaan vanhojen risteilylle. Onneksi kuitenkin pääsin. Siitä reissusta on riittänyt paljon puhuttavaa jälkikäteen, enkä olisi todellakaan halunnut jättää reissua väliin.
Sitten olikin maaliskuu siinä vaiheessa, että vanhenin taas yhden vuoden. 18vuotta mittarissa, ei sillä että se olisi mikään merkittävä juttu ollut elämässäni. Oli myös aika osallistua ensimmäistä kertaa yo-kirjoituksiin, ei tämäkään kokemus ollut sellainen, joka nyt olisi erityisesti jäänyt mieleen, mutta mainitaan nyt kuitenkin.
Sitten ei ollutkaan mitään erityisen mainittavia asioita, muuta kuin se, että aika alkoi kulua mielestäni paljon aiempaa nopeammin. Nopeasti kului koko lukion toisen vuoden kevät ja yhtäkkiä olikin jo toukokuu. Olin myös ilmoittautunut autokouluun ja se alkoi muistaakseni toukokuun puolivälissä. Auton rattiin pääsin ensimmäistä kertaa toukokuun lopussa. Tämä kokemus ei varmasti unohdu ikinä, oli sen verran pelottava reissu. Sitten olikin aika lähteä kesälaitumille- tai siis kesälukioon opiskelemaan ja lukemaan yo-kokeisiin. Kesän aikana ehdin myös ajelemaan autolla ja sain suoritettua kaikki autokoulun teoriatunnit sekä myös pääsin teoriakokeesta läpi. Elokuun lopussa oli sovittuna ensimmäinen inssi ja eihän se läpi mennyt.
Vuorossa oli aika lailla mielenterveyttä turmeleva syyskuu. Stressiä, stressiä ja stressiä. Kirjoitukset ja muutama inssin uusinta. Pettymyksiä ja lisää pettymyksiä. Jos pitää valita vuoden kamalin kuukausi, niin se oli kyllä syyskuu.
Lokakuussa oli kuitenkin valonpilkahduksia: inssi meni läpi ja olin avustajana Teit meistä kauniin-elokuvassa. Molemmat ikimuistoisia tapahtumia ja erityisesti inssin läpäiseminen toi suuren helpotuksen, sillä en ollut stressannut varmaan mitään ikinä yhtä paljon.
Marraskuussa tuli taas hieman paskaa niskaan, mutta pelkkää pahaa makua siitä ei jäänyt kuitenkaan. Omaa typeryyttäni ajoin mutkaan liian kovaa ja lensin ilmassa, en tiedä kuinka pitkään, mutta pitkältä se aika tuntui. Oli varmaan kyseessä ihan kohtalainen matka, sillä ehdin mennä ympäri ja auto meni lunastukseen. Itse selvisin kuitenkin melkein naarmuitta. Oli marraskuussa kuitenkin hyvääkin tai ainakin mielialani parani huomattavasti kuukauden lopussa.
Joulukuu jatkaa aika samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin eli hyvä fiilis jatkuu. Yhden asian olen kuitenkin huomannut muuttuneen radikaalisti vuoden aikana: koulumotivaatio on laskenut sadasta lähes nollaan. Tuntuu, että ei millään jaksaisi enää opiskella, vaikka koulua ei tosiaankaan ole paljon jäljellä. Toisaalta tämä on ehkä hyväkin: ei tule ainakaan vaikeuksia irroittautua lukioelämästä, kun oppii inhoamaan sitä.
Lopuksi haluan toivottaa kaikille parempaa ensi vuotta, myös itselleni. Onnea tulevalle vuodelle 2016!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)