But nothing ever happens

Löysin kappaleen, joka kuvaa melko hyvin tunteitani tätä "työttömyyttä" kohtaan. Työtön on lainausmerkeissä, koska sellainen en virallisesti ole, vaikka siltä tuntuukin. Kappale on tämä: Fool´s Garden, Lemon tree . Laulussa lauletaan siis siitä, kuinka on tylsää ja odotetaan, että se loppuisi. Voin sanoa, että en ymmärrä, miten kukaan jaksaa tällaista "toimettomuutta" monia vuosia. Tosin, liian monien on pakko. Sanon näin, mutta en halua ottaa kantaa hallituksen keinoihin työttömyyden vähentämiseksi. 

Tänään päätin kuitenkin tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ja lähdin pyöräilemään. Olen toki yrittänyt myös lukea tuleviin pääsykokeisiin, mutta rajansa se on lukemisella ja kotona istumisellakin. Oli pakko päästä johonkin, vaikka en kovin kaukana käynytkään. Ehkä sitten kun kunto tästä paranee, voi alkaa pidentämään matkaa. 

Olisin halunnut purkaa turhaautumistani enemmänkin, mutta tuntuu, että sanottava loppuu. Ehkä ensi kuussa on sitten jotain mistä puhua, kun alkaa "seikkailu Suomen pääkaupungissa". (tulee varmaan kivaa) Niin, siis pääsykokeet on silloin. 

Minne maailma kuljettaa ja tuuli taivuttaa?

Moi,
Siitä onkin tovi, kun olen tänne mitään kirjoitellut. Se taisi olla penkkareiden jälkeen, joista on nyt jo kulunut melko pitkä aika. Tai no, kaksi kuukautta, mutta nämä kuukaudet ovat kyllä olleet toimintaa täynnä. Yo-kirjoitukset varmaan suurimpana yksittäisenä asiana ja tietenkin yhteishaku.
Yhteishaku siis loppui eilen (onneksi). Nyt ei voi enää muuttaa hakuvaihtoehtoja ja tulevaisuus on taas askeleen lähempänä. Joku voisi sanoa, että niinhän se aika kulkee koko ajan eteenpäin ja kaukana tulevaisuudessa olevat asiat lähestyvät koko ajan kellon käydessä, mutta itse haluan ajatella sen näin. Tulevaisuudella kuitenkin tarkoitetaan usein juuri tulevaa ammattia tai asuinpaikkaa ym.
Niin, ne hakuvaihtoehdot... Eivät ole salaisuuksia, joten voin kertoa. Sijalla yksi hain opiskelemaan metsätiedettä Helsinkiin. Toisena vaihtoehtona oli metsätiede Joensuussa ja kolmantena maantiede. Muutin järjestystä viime hetkellä, sillä aiemman suunnitelman mukaan oli tarkoitus laittaa maantiede ykköseksi. Jännittää kyllä, mitä syntyy asetelmasta "maalainen kaupungissa", mutta kai sieltä hengissä selviää. Toukokuussa edessä on pääsykokeet, joita on hyvä alkaa murehtimaan hyvissä ajoin. Onneksi kirjoitin maantieteen nyt keväällä, niin on se ala tuoreessa muistissa. Olen silti aikamoinen jännittäjä tällaisissa tilanteissa. Nyt täytyy oman osaamisen lisäksi jännittää myös omien kartanluku- ja suunnistustaitojen riittävyyttä, sillä Helsinki on aivan eri luokassa kuin kotiympäristöni. Mutta kaikkeen tottuu, kai.
Kotoa muuttaminenkin tulee sitten ajankohtaiseksi, jos opiskelupaikan satun saamaan. Vähän on ristiriitaiset ajatukset tästä. Toisaalta odotan sitä, toisaalta mietityttää, mutta pakko sen on joskus tapahtua. Ja kyllähän aina takaisin pääsee, jos tuntuu että omat siivet ei kanna. Toisaalta, jos on kerran muuttanut pois,"maitojunalla palaaminen" ei välttämättä houkuttele. Kerran se lähteminen kirpaisee, mutta kun aikaa kuluu, yksin asumiseen tottuu. Nyt on varmaan viisainta siirtyä lukemisen pariin ja jättää blogi taas "hetkeksi". Toivottavasti lyhyemmäksi kuin viimeksi.

Penkkarit 2016

Moi,
18.2.2016 tulee jäämään historiaan päivänä, jolloin koulu sitten ihan lopullisesti loppui eli penkkaripäivänä. Nyt voi suunnata hyvillä (ja vähän myös haikeilla) mielin lukulomalle. Koulukin taisi jäädä jopa pystyyn meidän jälkeemme, eli ei huolta.
Kolme vuotta meni nopeasti ja ne oli mukava lopettaa tällaiseen päivään. Oli hauskaa ja varmasti tullaan muistamaan tämä pitkään. Ei sitä joka päivä pääse traktorin lavalta heittelemään karkkia ihmisten niskaan. Eikä jokapäiväistä ole myöskään ruotsin kuuntelun alustavien (hyvien) pisteiden saaminen, mutta niistä en nyt kerro sen enempää. Ei ole myöskään kovin tavallista mennä naamiaisasussa kouluun, mutta tulipahan kokeiltua ja hauskaa oli. Ongelma oli vain se, että kolme kiloa karkkia tuntui loppuvan käsiin.
Ja kuten kaikkien juhlien, myös penkkareiden, jälkeen tulee sellainen tyhjä olo. Kysymys: "mitä seuraavaksi?" tulee ajankohtaiseksi. Pitäisi ainakin alkaa todenteolla lukemaan kirjoituksiin, mutta ehkä eo vielä tänään. Pitää keksittyä nyt tähän tunnelmaan ja alkaa ajatella koulujuttuja vasta myöhemmin.
Pitäkää hauskaa kaikki abit!
Ps: Kuha on varaani voi kirjoittaa ylioppilaaks!

Ei koskaan -mutta kuinkas sitten kävikään?

 Moi,
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että kirjoittaisin tänne asioista, joiden piti olla täysin varmoja ja muuttumattomia. Toisin sanottuna muistelisin "kultaista nuoruusaikaa" ja asioita, joista olen sanonut "en koskaan" ja joita olen luvannut. On ihan hauskaa muistella asioita, varsinkin, kun omat ajatukset ja mielipiteet ovat muuttuneet aika lailla. Näitä asioita vaan on loputon määrä, enkä takuulla muista kuin murto-osan, mutta ihan hyvin kai sekin.

Aloitan a:sta eli ammattihaaveista. Yläasteella oli epärealistisia toiveita tulevaisuuden suhteen. Haaveammattini oli jopa matikanopettaja jossain vaiheessa. Onneksi on lukio, joka palauttaa maan pinnalle, vai pitäisikö sanoa, että kaivaa välillä jopa kuoppaa maan alle. Oli minulla muitakin kummallisia ammattihaaveita, mutta en enää muista niitä kaikkia.
Joskus auvoisina yläasteaikoina "päätin" myös, etten koskaan enää ihastu keneenkään. Tämä tapahtui, kun tajusin, että ihastukseni kohde ei voisi mitenkään kiinnostua minusta. Toisin kävi tässäkin tapauksessa, ihan hyvä niin.

Lukion alussa en ollut vielä ollenkaan varma siitä, menenkö autokouluun vai en. Muistaakseni sanoinkin, että en hanki ajokorttia. Kuitenkin tuo kortti tällä hetkellä lompakosta löytyy.
Myös seuraavista asioista olen sanonut "ei koskaan": Facebookiin liittyminen, aamunavauksen pitäminen ja blogin perustaminen. Tätäkään ei siis olisi, jos tuo olisi toteutunut.

Olen myös sanonut, että olen rauhallinen kuski, enkä pitänyt tieltä suistumista liian kovan vauhdin takia minulle tyypillisenä onnettomuutena. Ja nyt kun mietin, muistaakseni olen kauhistellut ja sanonut, että en koskaan halua tietää, miltä tuntuu mennä auton kanssa katon kautta ympäri. Nyt tiedän. En suosittele.

Olen luvannut monesti pitää valitusvapaan päivän tai muuten vain päivän, jolloin ei saa miettiä negatiivisia asioita. Ei ole onnistunut. Sanoin muistaakseni myös, että kun pääsin sairaalasta kotiin, en enää valita ruuasta. Eipä sekään onnistunut. Sama koskee läksyjen tekemistä ja ennen kaikkea niiden lukemista, edes yhden jakson ajan. Mutta ei, niin ei.
Ensimmäisen sairaalareissun jälkeen ajattelin, että ei enää koskaan sairaalaan. Ei nenämahaletkua eikä tippakanyylia. Meni pari päivää ja olin taas edellä mainitussa tilanteessa. Näistä nenämahaletku oli asia, jota en osannut pelätä etukäteen, mutta tiputusta kylläkin. Olen nimittäin sanonut tästäkin asiasta "ei koskaan", sama koskee tähystykseen joutumista. Kaikki kuitenkin on koettu tähän päivään mennessä. Elämästä ei voi koskaan tietää.

Seuraava asia oli enemmän äitini heiniä, mutta kyllä minäkin joskus tämän olen sanonut: "ei oteta lemmikkejä kun sukulaiset on niin allergisia". Ensin tuli kissa ja sitten koira.

Sitten vielä yksi asia: En koskaan pääse englannin yo-kokeesta läpi. Toisin kuitenkin onneksi kävi.
Totuus taitaa olla se, että mitään ei kannata koskaan mennä vannomaan, sillä ei voi ikinä tietää. Toki asioita voi luvata, mutta vain sellaisia, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Eikä liian nuorella iällä kannata mennä sanomaan mitään koko elämää koskevia lupauksia. Mielipiteet muuttuu ja siitä kyllä saa kuulla myöhemmin, jos on ollut kovin ehdoton jotain asiaa kohtaan. Kannattaa miettiä asioita rauhassa, eikä vetää mitään kovin tarkkoja rajoja oman elämän kulusta liian aikaisin.

Levykatsaus osa 2 "Ehjä"

Moi,
Kuten viimekertaisessa kirjoituksessani sanoin, elämäni on ollut hieman kiireistä tässä viimeaikoina. On ollut tehtäviä ja esseitä ym, mutta nyt löytyi sopiva hetki harhautua ulos koulumaailmasta ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin.
Aion siis kirjoittaa Apulannan "Ehjä" levystä. Kyseinen levy on julkaistu vuonna 1996, vuotta aiemmin kuin olen syntynyt. Levy on edeltäjäänsä paljon parempi kokonaisuus, ehjä, nimensä mukaan. Ehjä myös kuulostaa Apulannalta, toisin kuin edeltäjänsä, joten voidaan sanoa levyn onnistuneen paremmin. Tältä levyltä löytyy varmasti myös muille kuin Apulanta-faneille tuttua materiaalia, nimittäin kappale "Mitä kuuluu". Kaikki ovat sen varmasti jossain vaiheessa kuulleet, ainakin uskon niin.
        Omasta mielestäni parhaat palat levyltä ovat kappaleet "Minä olen voittaja" ja "Pvc-unelmia". Jälkimmäistä olen kuunnellut enemmän, sillä kappaleessa on jotakin, mikä vetoaa minuun. Huonointa kappaletta on hankala sanoa, sillä muut kappaleet muodostavat tasaisen kokonaisuuden. Voi sitten miettiä, onko se hyvä vai huono asia. Kuunnelkaa, jos haluatte ja päättäkää itse. Selvää on se, että bändi on kehittynyt ensimmäisestä levystä toiseen huomattavasti ja se on pelkästään hyvä asia.

Haluan vielä loppuun kertoa, että kirjoittaessani tätä tekstiä huusin seuraavat sanat: "Mikä ihme nyt on taas ongelmana", "mikä ihme kaikkia vaivaa" ja "muuttaisin pois, jos se olis mahdollista". Että sellaista tällä kertaa. Ja edelleenkään, kukaan ei kertonut mikä se "ongelma" lopulta oli, sillä sain vastaukseksi ainoastaan sanan: "mikäköhän". Mutta kaikesta huolimatta haluan toivottaa hyvää viikonloppua kaikille. Toivottavasti tämä tästä iloksi muuttuu ja selviää tuo mystinen riidan aihe.

"Tervetuloa mun maailmaan" Apulanta-levykatsaus osa 1

Moi!
Ajattelin nyt kirjoittaa hiukan minulle kertyneistä Apulannan levyistä, sillä kyseisen bändin musiikki sattuu olemaan lähellä omaa sydäntäni. En sitten tiedä, kuinka montaa muuta asia kiinnostaa.

Helvetin hyvä kuva

Ensimmäinen levy vie vuoteen -95. Kysessä on "Attack of the A.L people", joka on Apulannan ensimmäinen pitkäsoitto. Singlejä bändiltä on ilmestynyt kyllä jo ennen vuotta 1995.                            Tyylillisesti levy poikkeaa muusta tuotannosta, eikä välttämättä hyvällä tavalla. En itse pidä kyseisestä levystä kahta kappaletta lukuun ottamatta. Kyseessä ovat kappaleet "Päivästä toiseen" ja "Ilona".
Levy kuullostaa liikaa pop-musiikilta, mikä ei tunnu oikein sopivan Apulannan tyyliin. Lisäksi tuntuu, että muussa Apulannan musiikissa oleva asenne on kadonnut tältä levyltä jonnekin. Tai ehkä sitä ei ole ikinä ollutkaan. On tällä levyllä tietysti ainakin yksi juttu joka sopii bändin tapoihin ja se on asioiden tekeminen poikkeavalla tavalla. Enkä nyt viittaa tällä erilaiseen musiikkityyliin. Levyllä on 13kappaletta, jotka on jaettu ikään kuin A ja B-puoliksi. Levystä on siis haluttu tehdä perinteisen vinyylisinglejulkaisun näköinen, mikä ei ole tavallista. Kohtaan, jossa a-puoli vaihtuu b-puoleksi, on jopa jätetty tauko. Tämä siis siksi, että välittyisi kuva vinyylilevyn kuuntelemisesta. Nykyisinhän levyä ei tarvitse enää käännellä, vaan kaikki musiikki löytyy yhdeltä puolelta. :D Täytyykö nykyisin selittää käsite "vinyylilevy"? Jos joku ei tiedä, katsokoon googlesta.

Kirjoittelen seuraavasta levystä, kun taas kiireelliseltä elämältäni ehdin. Tai siis kun saan laiskuuden kuolemaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja onnea ensi viikolle!

Katsaus vuoteen 2015

Hyvää vuoden viimeistä päivää kaikille!

Tänään on siis uudenvuodenaatto ja hyvä aika muistella viimeisen vuoden aikana tapahtuneita asioita. Vaikka tuntuu välillä, että vuodessa ei ole tapahtunut paljoakaan asiaa miettiessä, tapahtumia tulee mieleen. Aion nyt siis muistella kuluneen vuoden hyviä ja huonoja hetkiä.

Tammikuussa elämä taisi pyöriä aika lailla vanhojentanssiharjoitusten merkeissä, sillä kyseinen päivä oli silloin edessä helmikuussa. Samaan aikaan olisi pitänyt myös lukea historian yo-kirjoituksiin, mutta niinhän siinä kävi, että tuli pari muuttujaa ja lukeminen jäi olemattomaksi.
Niin, helmikuussa oli tuo ikimuistoinen päivä, eli perjantai 13, vanhojenpäivä. Päivä jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: aamupäivä oli mahtava, mutta ruokailun jälkeen onnistuin sairastumaan ja loppupäivä meni vähän pilalle tämän takia. Mutta ainakaan en oksentanut kesken tanssien ja pystyin kuitenkin osallistumaan päivään. Kyseisen päivän jälkeen jouduinkin sitten sairaalaan ensimmäisen kerran. Pääsin sieltä tyypillisesti jo maanantaina pois ja jouduin saman vaivan takia uudestaan sinne jo torstaina. Upeaa toimintaa Poks, kiitos tästä. Jouduinkin tällä kertaa viettämään viikon sairaalassa- melkein koko hiihtoloman. Sen lisäksi pelkäsin epäonneni jatkuvan enkä sen takia pääsisi mukaan vanhojen risteilylle. Onneksi kuitenkin pääsin. Siitä reissusta on riittänyt paljon puhuttavaa jälkikäteen, enkä olisi todellakaan halunnut jättää reissua väliin.
Sitten olikin maaliskuu siinä vaiheessa, että vanhenin taas yhden vuoden. 18vuotta mittarissa, ei sillä että se olisi mikään merkittävä juttu ollut elämässäni. Oli myös aika osallistua ensimmäistä kertaa yo-kirjoituksiin, ei tämäkään kokemus ollut sellainen, joka nyt olisi erityisesti jäänyt mieleen, mutta mainitaan nyt kuitenkin.

Sitten ei ollutkaan mitään erityisen mainittavia asioita, muuta kuin se, että aika alkoi kulua mielestäni paljon aiempaa nopeammin. Nopeasti kului koko lukion toisen vuoden kevät ja yhtäkkiä olikin jo toukokuu. Olin myös ilmoittautunut autokouluun ja se alkoi muistaakseni toukokuun puolivälissä. Auton rattiin pääsin ensimmäistä kertaa toukokuun lopussa. Tämä kokemus ei varmasti unohdu ikinä, oli sen verran pelottava reissu. Sitten olikin aika lähteä kesälaitumille- tai siis kesälukioon opiskelemaan ja lukemaan yo-kokeisiin. Kesän aikana ehdin myös ajelemaan autolla ja sain suoritettua kaikki autokoulun teoriatunnit sekä myös pääsin teoriakokeesta läpi. Elokuun lopussa oli sovittuna ensimmäinen inssi ja eihän se läpi mennyt.
Vuorossa oli aika lailla mielenterveyttä turmeleva syyskuu. Stressiä, stressiä ja stressiä. Kirjoitukset ja muutama inssin uusinta. Pettymyksiä ja lisää pettymyksiä. Jos pitää valita vuoden kamalin kuukausi, niin se oli kyllä syyskuu.
Lokakuussa oli kuitenkin valonpilkahduksia: inssi meni läpi ja olin avustajana Teit meistä kauniin-elokuvassa. Molemmat ikimuistoisia tapahtumia ja erityisesti inssin läpäiseminen toi suuren helpotuksen, sillä en ollut stressannut varmaan mitään ikinä yhtä paljon.

Marraskuussa tuli taas hieman paskaa niskaan, mutta pelkkää pahaa makua siitä ei jäänyt kuitenkaan. Omaa typeryyttäni ajoin mutkaan liian kovaa ja lensin ilmassa, en tiedä kuinka pitkään, mutta pitkältä se aika tuntui. Oli varmaan kyseessä ihan kohtalainen matka, sillä ehdin mennä ympäri ja auto meni lunastukseen. Itse selvisin kuitenkin melkein naarmuitta. Oli marraskuussa kuitenkin hyvääkin tai ainakin mielialani parani huomattavasti kuukauden lopussa.

Joulukuu jatkaa aika samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin eli hyvä fiilis jatkuu. Yhden asian olen kuitenkin huomannut muuttuneen radikaalisti vuoden aikana: koulumotivaatio on laskenut sadasta lähes nollaan. Tuntuu, että ei millään jaksaisi enää opiskella, vaikka koulua ei tosiaankaan ole paljon jäljellä. Toisaalta tämä on ehkä hyväkin: ei tule ainakaan vaikeuksia irroittautua lukioelämästä, kun oppii inhoamaan sitä.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille parempaa ensi vuotta, myös itselleni. Onnea tulevalle vuodelle 2016!