Tähän vuodenaikaan...

Huhtikuu -julma kuu. Onko näin? Tuntuu vähän siltä välillä. 

Olen stressannut viime aikoina kaikesta mahdollisesta. Onhan tässä ollutkin ihan tarpeeksi mietittävää. Koulujuttuja, työjuttuja ja viimeisimpänä muuttojuttuja. Koulua on vielä pari viikkoa jäljellä ja pahin on jo takana, kunhan selviää vielä yhdestä esitelmästä ja tentistä sekä työharjoitteluviikosta. Sitten alkaa kesä(loma)työt. Onneksi on pari viikkoa aikaa levätä ennen töitä. Mutta työt stressaavat minua nyt jo. Mietin liikaa, kuten aina, mutta en voi mitään muutakaan. Kaikki järjestyy aina jollain tavalla. 

Mainitsin äsken myös muuttojutut. Kyllä, taas kerran. Siihen tulokseen olen tullut, että olisi parempi asua jossakin muualla kuin täällä... Asuntoa olen etsinyt ja paria käynyt katsomassakin, mutta olen aika epävarma kaikesta... Tuntuu, että ei ole aikaa, kun on koulua ja sitten töitä, lisäksi yhden kuukauden irtisanomisaika. Hankalaa. Toisaalta juuri nyt olisi paras aika muuttaa, sillä asuntoja löytyy. Tuntuu vain ettei ole aikaa, mutta toisaalta, onko sitä ikinä? Sitä olen miettinyt. Olen tullut siihen tulokseen, että aikaa ei ole ikinä tarpeeksi, sitä täytyy vain varata jostain. Aikaa on, sitä pitää vain osata käyttää oikein. 

En tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella. Ehkä tämä tästä ajan kanssa selviää. Luulisin niin. Onneksi ei tarvitse miettiä kaikkea yksin ja apua on saatavilla, kun sitä tarvitsee. 

Ehkä pitäisi lopettaa tämä selittäminen taas tältä erää, kerron kuulumisiani taas joskus myöhemmin. 

Minä olen miettinyt...

Moi,
Mikä siinä onkin, että blogiin on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin koulun raporttipohjaan... Ei ole juuri nyt motivaatiota tehdä koulujuttuja, vaikka epäilemättä pitäisi. Hommaa on kasautunut kiitettävästi eikä se vähene täällä ihmettelemällä. Ihmettelen silti. Voisin alkaa valittamaan opiskelijaelämästä, mutta en halua tehdä sitä. Maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta ilman minun valituksiakin ja olenhan niin tehnyt jo aiemmin. En oikeastaan edes tiedä mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on. Ehkä haluan vain vähän avautua, vaikka mitään yksityiskohtaista en tänne aio kirjoittaa. 

Kotiutuminen uuteen kaupunkiin on jatkunut ihan hyvin, vaikka todettakoon ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Tämä on paljon sanotttu minulta, viihdyn kuitenkin hyvin edelleen. Ajatukseni tästä kaikesta (kuten muutosta) on heitellyt viime aikoina jonkin verran. Tavallaan olen iloinen ja toisinaan kyseenalaistan tämän kaiken. Ehkä tämä on vain joku vaihe, joka iskee kaikille suurten muutosten jälkeen. Se ei ole varsinaisesti pettymystä, mutta jotain sen suuntaista. Sellainen tunne, että odotukset eivät ole ihan täyttyneet. Tämä lienee normaalia ja kaikesta selviää. Luulen että tämä tunne menee ohi siten kuin tulikin eli itsestään. 

Musiikkia on tullut kuuneltua paljon viime aikoina, aiemmin olen keskittynyt lähinnä sanoituksiin, mutta nyt olen kiinnittänyt paljon huomiota myös itse musiikkiin. Olen miettinyt tätä monesti aiemminkin, mutta olisi hienoa harrastaa musiikkia ihan muutenkin kuin vain kuuntelemalla. Laulaa en kyllä osaa, vaikka sitä teenkin aina kun kukaan ei kuule (toivottavasti, anteeksi naapurit). Soittaminen saattaisi olla oma juttuni, saisi ilmaistua itseään sitten sitäkin kautta tämän blogin ja muun kirjoittamisen lisäksi. Minulla ei ole mitään musiikkitaustaa enkä osaa edes nuotteja, mutta motivaatiota olisi. Pitänee miettiä tätä ihan tositarkoituksella varsinkin kun nyt olen sen tännekin kirjoittanut... Tällaista olen miettinyt siis kaiken muun lisäksi, eikä tässä ole todellakaan kaikki, mutta kaikkea en tänne kerro. 

Katselin muuten tässä viikonloppuna yhtä ohjelmaa tv:stä ja siellä eräs kappale teki minuun suuren vaikutuksen. Taisin muutaman kyyneleenkin vuodattaa kun kuulin kyseisen laulun. Tämä on siis Ellinooran versio Ultra bran kappaleesta "Minä suojelen sinua kaikelta". Aiemmin en ole kyseisestä yhtyeestä perustanut, mutta tämä kyllä kolahti ihan kunnolla. Toinen kappale, jota kuuntelen tällä hetkellä hyvin usein on Juha Tapion ja Johanna Kurkelan "Rakastettu". "Jaksoin kaiken ja lisää/vaikka niin moni nääntyi/olin varma mä hallitsen virtaa/kunnes kohti se kääntyi" Enempää en laita näitä poimintoja tai joudun kirjoittamaan tähän koko kappaleen sanasta sanaan. Huomionarvoista on se, että normaalisti musiikkimakuni on hieman erilainen, mutta kun kappale on tarpeeksi hyvä niin genrerajat kaatuvat rytinällä. 
Tällä erää oli taas kaikki tässä, en tiedä vieläkään tämän tekstin tarkoitusta, mutta toivottavasti se jollekin valkenee, edes itselleni jossain kohtaa. 
Kiitos ja kuittaus, ensi kertaan.

Onko Mikkeliin menijöitä? Täällä on ainakin yksi...

Moi,
En ole kuollut, vaikka en ole tätä päivittänytkään pitkiin aikoihin. Tässä on ollut vähän kaikenlaista...sellaista ihan pientä etten sanoisi. Töitä, pääsykokeet, muutto ja uusi koulu sekä uusi asuinpaikka. Riittänee selitykseksi, miksi en ole blogia päivittänyt.
Niin, hain tosiaan opiskelemaan restonomiksi Kaakkois-Suomen ammattukorkeakouluun ja täällä sitä nyt ollaan. Omassa kämpässä tällä hetkellä tätä tekstiä kirjoitan. Aika hienoa. Opiskelupaikka siis napsahti kohdalle ja koulu alkoi vuoden alussa. Omillani olen nyt sitten asunut jo kaksi viikkoa. Nopeasti on aika mennyt, vaikka koulu ei ole vielä ihan kunnolla päässyt alkuun. Ei ole ainakaan vielä lyöty eteen sellaista tappavaa kasaa tehtäviä... Mutta kuka tietää, kyllä se aika vielä tulee. On nyt nautittava vapaudesta.
Kouluakin on seuraavan kerran vasta reilun viikon päästä. Perjantaina suunnataan nokat kohti Helsinkiä ja käydään pyörähtämässä matkamessuilla: bussimatka 6tuntia, messuilla ollaan 4tuntia... Mutta eihän siinä mitään, bussimatkat on mukavia. Sitten ensi viikolla mennään töihin, vielä en tiedä mitä tulen viikon aikana tekemään, mutta se selvinnee maanantaina. Vielä ei ole alkanut kyllästyttää, kun on ollut niin vaihtelevaa ohjelmaa koulussa. Ihan hyvä, varmaan sitä ihan perinteistä opiskeluakin ehtii olla ihan tarpeeksi tässä koulutuksen aikana.

Hyvin olen viihtynyt täällä uudessa kodissa ja kaupungissa. Vielä on vähän hukassa missä täällä mitäkin on, mutta tärkeimmät löytyy jo. Niin ja baarit, ne on hallussa, vaikka en sellaisia harrastakaan. Seura tekee ilmeisesti kaltaisekseen, mutta ei se mitään, kunhan ei laita omia aivojaan narikkaan.
Toki olen jo ehtinyt käydä kotonakin koulun alun jälkeen. On alkanut jo tuntua kodilta, vaikka ei tähän vielä ihan täysin ole tottunut. Viikonlopun jälkeen on kuitenkin mukava palata tänne, jostain sekin kai kertoo... Voin kuitenkin sanoa, että on vapauttavaa asua omillaan. Perheen luona asuessa oli aina omat juttunsa ja konfliktinsa, varsinkin kun menee siellä viikonloppuna käymään. Nyt saa päättää itse, vaikka toki vapaudesta seuraa myös vastuuta. Vielä ei ole alkanut vastuu liikaa painaa, joten eiköhän tämä tästä. Toki aluksi mietitytti muuttaa, ei siksi että en olisi uskonut pärjääväni, vaan siksi, miten muut sen asian ottavat. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmaa tai ainakaan kukaan ei ole tullut asiaa ihmettelemään.
Nyt menen kuitenkin nauttimaan opiskelijaelämästä, jatkakaa te elämäänne kuka missäkin. (Jos tätä nyt kukaan lukee, mutta silti)
Ps: Violetti on väreistä kaunein :D

Vain elämää ei sen enempää

Moi kanssaeläjät,
Viime viikkoina olen miettinyt elämääni, siis lähinnä tulevaa. Olen pyöritellyt ajatuksia omassa päässäni ja ajattelin vihoviimein avata sanaista arkkuani myös tänne blogin puolelle. Alkaa nimittäin tuntua siltä, että ajatukset olisi hyvä saada ulos päästä myös näin kirjallisessa muodossa. Tällä hetkellä olen siis työttömänä, mikä on mielestäni täyttä paskaa. Siis oikeasti, vihaan sitä, että ei ole mitään "oikeaa" tekemistä. Aluksi tämä oli ihan ok, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut, alkaa ottaa päähän. Omaa syytänihän tämä tietysti osittain on, mutta toisaalta, en voi tämän kaupungin surkealle työtilanteelle mitään. Olen hakenut töitä, mutta laihoin tuloksin. Siksi olenkin alkanut miettiä, että opiskelupaikka ei olisi yhtään huono juttu. Vielä parempi olisi, jos opiskelut voisi aloittaa mahdollisimman pian eli siis tammikuussa.
Olen miettinyt sekä restonomi- että tradenomikoulutuksia. Näistä ensimmäinen tarkoittaisi kotoa muuttamista, sillä tässä kotikaupungissani ei ole mahdollista opiskella kyseistä alaa. Tradenomikoulutus on täällä tarjolla monimuoto-opiskeluna, mikä tarkoittaisi muutamaa koulupäivää kuukaudessa. En oikein lämpene ajatukselle, joten vaihtoehdoksi taitaa jäädä restonomiopinnot. Matkailu-ja ravintola-ala on kuitenkin se, mikä minua on kiinnostanut jo aiemmin. Kyseinen ala on kuitenkin monipuolinen eli vaihtoehtoja riittää. Voi erikoistua esimerkiksi matkailuun tai ruuanlaittoon.
Restonomiopintojen takia minun ei onneksi tarvitsisi lähteä kokonaan toiselle puolelle Suomea, mikä olisi kamalaa. Välimatkaksi nykyiseen asuinpaikkaani tulisi vain vähän reilu 100km, mikä on olematon matka verrattuna matkaan Joensuuhun, johon olin aiemmin lähdössä. Sieltä ei olisikaan reissattu joka viikko käymään kotona :D Sen näkee sitten, mitä tapahtuu, mutta jos haen restonomiksi, niin varmasti tulen käymään kotona melko usein. Junat ja bussit kuitenkin kulkee.
Pakko se on kuitenkin joskus kotoa pois muuttaa ja olen sitä kyllä miettinyt viime aikoina enemmän ja vähemmän tosissani. Olisi omaa tilaa ja vastaisi itse omista asioistaan, aikuistuisi ihan kunnolla. Kyllä vielä tulee sekin päivä, jolloin olisin valmis muuttamaan takaisin kotiin helpomman elämän toivossa, mutta nyt ei tunnu siltä. Ehkä joskus kolmekymppisenä sitten.
Sitten vielä lopuksi, täysin asiaankuulumattomana lisänä haluan muistuttaa kaikkia, että Teit meistä kauniin-elokuva tuli ensi-iltaan tällä viikolla. Se kertoo siis lempibändini Apulannan alkutaipaleesta. Vielä en ole elokuvaa nähnyt, mutta huomenna tulee muutos tähän asiaan. Onhan sitä jo odotettu melkein vuoden verran.
Mutta nyt olen puhunut ja haluan jättää teidät odottamaan seuraavaa avautumistani. No ei, ei sitä kannata odottaa, en tiedä milloin tulee taas kirjoiteltua mitään. Lupaan vain sen verran, että aion jatkaa blogin pitämistä.

Elokuun eloa

Moi pitkästä aikaa,
Viime päivityksestä onkin jo kulunut kiitettävän kauan, mutta uskokaa pois, ei ole ollut mitään mistä kertoisin. Eikä nytkään ole mitään erityistä syytä kirjoittaa, mutta ei ole muutakaan tekemistä. Olen taas kipeänä, kuume oli noussut yön aikana ja nyt on melko huono olo. Tämän kesän aikana olen ollut kipeänä useammin kuin muistan ikinä olleeni. Mutta ei siitä sen enempää.
          Olen tässä elokuussa tehnyt sentään muutakin kuin vain sairastanut. Autokoulun syventävä vaihe on liukkaankelin rataa vaille valmis. Saisi senkin pois alta niin ei tarvitse sitä enää muistaa. Sen jälkeenhän autokoulu on ohi, vihdoinkin. Tämän kuun lopussa on nimittäin inssin vuosipäivä. Aika on mennyt melko nopeasti, vaikka alun perin suunnittelin suorittavani autokoulun paljon lyhyemmässä ajassa, mutta sama se, kunhan sen suoritan.
          Huomenna menen keskustelemaan tulevaisuudestani työkkäriin, jos tämä tauti ei nyt mene ihan mahdottomaksi. Toivottavasti saisin edes hyviä neuvoja, sillä niitä ei kai voi olla liikaa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, kotona oleilu ei kannata. Toivottavasti saisin myös jotain vinkkejä ammatinvalintaan, joku ala olisi kuitenkin valittava.

Loppuun haluan lisätä vähän musiikkia: Tuure Kilpeläinen: Kanna mukanasi unelmaa
Unelmia pitäisi kuitenkin olla, niin siksi tämä valinta.

Minä lähden Pohjois-Karjalaan, tai sitten en

Moi,
Tosiaankin, vihdoin selvisi yhteishaun lopullinen tulos: Opiskelupaikan olisin Joensuusta saanut. Tein ehkä tyhmästi tai sitten en, mutta en ottanut paikkaa vastaan. Pakko myöntää, että taisi mennä se kuuluisa jänis housuihin. Muuttomatkasta olisi tullut melko pitkä ja muutenkin aloin miettiä, että ehkä välivuoden pitäminen ei ole hullumpi juttu. Olisi sitten enemmän rahaakin säästössä, kun tekisi töitä ennen opiskeluja. Todennäköisesti en hae enää uudestaan samalle alalle, eihän siinä mitään järkeä olisikaan. Vuosi aikaa rakentaa varasuunnitelmaa, uskoisin keksiväni jotain.
Voin todeta tässä elämässä oppineeni yhden asian: Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Sen verran monta kertaa olen löytänyt itseni tilanteista, joihin en olisi ikinä uskonut päätyväni. Tätä kannattaa soveltaa myös ammatinvalintaan. Hyvänä esimerkkinä tämän hetkinen työpaikkani, joka on siis päiväkoti. Vähän aikaa sitten muistaakseni vielä suunnilleen pelkäsin lapsia... Nyt olen lasten keskellä kahdeksan tuntia päivässä ja hyvin olen viihtynyt noin pääsääntöisesti. Ei siis kannata sulkea mitään ovia sanomalla ei koskaan.
Huomenna tulee täyteen kaksi viikkoa, kun olen ollut töissä. Heinäkuu jo puolivälissä ja enää kaksi viikkoa töitä edessä. Sitten pitää taas keksiä jotain, eli siis alkaa armottomaan työnhakuun, että olisi jatkossakin jotain järkevää tekemistä.
Lopuksi haluan toivottaa onnea kaikille ihmisille valitsemillaan tai jonkun toisen määräämillä poluilla.

Mä joka päivä töitä teen...

Moi,
Tosiaankin nyt on jo heinäkuu ja alkoi kesätyöt. Olen töissä päiväkodissa, jossa työtehtäviini kuuluu lähinnä lasten kanssa olemista ja erilaisia siivousjuttuja. Ensimmäinen työpäivä oli kieltämättä hieman kaoottinen, sillä luonnollisesti kaikki oli minulle vierasta. Nyt kun muutama päivä on mennyt niin alkaa muistaa jo ihmisten nimiä ja osaa toimia paremmin. Itse jännitin eniten sitä, miten tulisin lasten kanssa toimeen, sillä siitä on kauan kun olen viimeksi ollut tekemisissä noin pienten lasten kanssa. Yllättäen kaikki sujuikin ihan hyvin ja minut otettiin avosylin (kirjaimellisesti) vastaan. En ole siis lasten mielestä pelottava vaikka ajattelin niin. Yksi asia minua kuitenkin hieman ärsyttää. Minulla kun ei ole auktoriteettiä. Saan siis komennella mielin määrin eikä viesti silti aina mene perille. Ja vaikka kuinka ärsyttäisi, pitää pitää mölyt mahassa. Kiroileminen kielletty, kaikilta.

On kuitenkin ihan kiva, että on töitä. Saa muutakin ajateltavaa kuin niitä samoja ajatuksia, jotka ovat pyörineet päässä jo liian kauan. Saa vähän sisältöä elämään ja on pakko herätä aikaisin aamulla. Muuten nukkuminen menisikin hieman sekaisin. Valvoisin myöhään ja nukkuisin vielä myöhempään. Nyt herätyskello soi klo 6.45 ja nukkumaan on mentävä "normaaliin" aikaan. Onpahan jotain tekemistä tämän "kauneimman kesän" keskellä. Terveisin se, joka oli tänään lapaset kädessä ulkona.

Sitten muutama sana yhteishausta. Olen varasijalla, yhä, vielä ja varmaan sille tielle myös jään. Ikävää odottelua kestää pahimmillaan elokuun puoleenväliin. Suunnittele tässä nyt sitten yhtään mitään, kun en edes tiedä pääsenkö opiskelemaan. Olen toki kehittänyt varasuunnitelman mahdolliselle välivuodelle. Töitä, töitä ja töitä. Siinä se vuosi varmaan kätevästi kuluu, jos sattuu työpaikan löytämään. Pitää vain odotella, että kesätyöläiset siirtyvät takaisin opiskeluidensa pariin, että hakuun tulisi lisää työpaikkoja. Tällä hetkellä kun tarjolla ei ole juuri muuta kuin puhelinmyyntiä. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, jotka tätä työtä tekevät. Itse tuskin saisin myytyä mitään, vaikka kuinka yrittäisin.

Vielä pari sanaa nykyisestä terveydentilastani. Olen ollut puoli vuotta ilman minkäänlaista flunssaa ym kulkutautia ja yo-kirjoitusten jälkeen en ole tehnyt oikein mitään ihmeellistä. Ja juuri kun työt alkoi, onnistuin sairastumaan. Tai no, sain olla kaksi päivää täysin terveenä töissä. Tällä hetkellä kuumemittari näyttää 38astetta ja olo ei ole erityisen hyvä. Pitää vaan vetää parit pillerit naamaan, niin toivottavasti kuume lähtisi. Aamulla ei ollut kuumetta kun töihin lähdin, mutta kun pääsin kotiin, tilanne oli toinen. En todellakaan haluaisi olla sairaana juuri nyt. Tämäkin tauti olisi voinut tulla pari kuukautta aiemmin tai jättää kokonaan tulematta. Mutta nyt taitaa olla tuoreimmat kuulumiset päivitetty ja on parasta siirtyä lepäämään, että huomennakin olisi suunnilleen elävien kirjoissa.