maanantai 16. marraskuuta 2015

Lakki jo puoliksi päässä

Moi kaikki!
Tänään oli kauan odotettu päivä. Yo-tulokset nimittäin tulivat. Vielä pitäisi ilmoittautua viimeiseen urakkaan keväälle, mutta sitten se olisi vähän niin kuin siinä. Toki itse lukio vaatii vielä muutaman litran hikeä esseiden ja muiden mukavien pikkujuttujen kanssa, mutta lopussa se on tämäkin ihana aika. Eikä tätä välttämättä tarvitse tulkita sarkasmiksi.

Oli sitten ihan pakko jo käydä hankkimassa valkolakki. Ei tuntunut kyllä yhtöön fiksummalta se päässä kuin ilmankaan, mutta näkeepähän ihmiset sitten, että: "hei, toi on käyny lukion". Jos se nyt on mikään hieno juttu. Tosiasia on se, että vaikka valmistuisi filosofian tohtoriksi, on mahdollista jäädä ilman työpaikkaa. Tähän on yksinkertainen syy: Ei se koulutus, vaan ne paperit. Toki on ansio, jos on edes yrittänyt jotakin ja jopa saanut todistuksen kouraan. Pääsääntöisesti huonolla todistuksella on kuitenkin kaksi tarkoitusta: Ensin se esitellään sukulaisille ja sitten sillä voi pyyhkiä vaikka perseen. Toisin sanoen, huonolla todistuksella ei tee mitään, joten tsempatkaa hyvät ihmiset. Jos ei edes yritä, niin ei voi kun syyttää itseään, mutta jos on yrittänyt, niin on kai oikeutettua etsiä muitakin syyllisiä.
Omista yo-tuloksistani en nyt ala avautumaan enempää, mutta voinen kertoa, että ihan odotusten mukaan sujui. En ole ainakaan pettynyt.
Nyt menen kuitenkin jatkamaan ihanan aineistokirjoitelman suunnittelua. Jännä juttu, miten mitä tahansa muuta on helppo kirjoittaa, kuin sitä mitä pitäisi, eli esseetä. Saisin varmaan romaanin, runokirjan ja elokuvakäsikirjoituksen kasattua siinä ajassa, minkä olen käyttänyt kaikenlaisten esseiden suunnitteluun ja hiomiseen.
Näin lähellä se jo on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti