Vain elämää ei sen enempää

Moi kanssaeläjät,
Viime viikkoina olen miettinyt elämääni, siis lähinnä tulevaa. Olen pyöritellyt ajatuksia omassa päässäni ja ajattelin vihoviimein avata sanaista arkkuani myös tänne blogin puolelle. Alkaa nimittäin tuntua siltä, että ajatukset olisi hyvä saada ulos päästä myös näin kirjallisessa muodossa. Tällä hetkellä olen siis työttömänä, mikä on mielestäni täyttä paskaa. Siis oikeasti, vihaan sitä, että ei ole mitään "oikeaa" tekemistä. Aluksi tämä oli ihan ok, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut, alkaa ottaa päähän. Omaa syytänihän tämä tietysti osittain on, mutta toisaalta, en voi tämän kaupungin surkealle työtilanteelle mitään. Olen hakenut töitä, mutta laihoin tuloksin. Siksi olenkin alkanut miettiä, että opiskelupaikka ei olisi yhtään huono juttu. Vielä parempi olisi, jos opiskelut voisi aloittaa mahdollisimman pian eli siis tammikuussa.
Olen miettinyt sekä restonomi- että tradenomikoulutuksia. Näistä ensimmäinen tarkoittaisi kotoa muuttamista, sillä tässä kotikaupungissani ei ole mahdollista opiskella kyseistä alaa. Tradenomikoulutus on täällä tarjolla monimuoto-opiskeluna, mikä tarkoittaisi muutamaa koulupäivää kuukaudessa. En oikein lämpene ajatukselle, joten vaihtoehdoksi taitaa jäädä restonomiopinnot. Matkailu-ja ravintola-ala on kuitenkin se, mikä minua on kiinnostanut jo aiemmin. Kyseinen ala on kuitenkin monipuolinen eli vaihtoehtoja riittää. Voi erikoistua esimerkiksi matkailuun tai ruuanlaittoon.
Restonomiopintojen takia minun ei onneksi tarvitsisi lähteä kokonaan toiselle puolelle Suomea, mikä olisi kamalaa. Välimatkaksi nykyiseen asuinpaikkaani tulisi vain vähän reilu 100km, mikä on olematon matka verrattuna matkaan Joensuuhun, johon olin aiemmin lähdössä. Sieltä ei olisikaan reissattu joka viikko käymään kotona :D Sen näkee sitten, mitä tapahtuu, mutta jos haen restonomiksi, niin varmasti tulen käymään kotona melko usein. Junat ja bussit kuitenkin kulkee.
Pakko se on kuitenkin joskus kotoa pois muuttaa ja olen sitä kyllä miettinyt viime aikoina enemmän ja vähemmän tosissani. Olisi omaa tilaa ja vastaisi itse omista asioistaan, aikuistuisi ihan kunnolla. Kyllä vielä tulee sekin päivä, jolloin olisin valmis muuttamaan takaisin kotiin helpomman elämän toivossa, mutta nyt ei tunnu siltä. Ehkä joskus kolmekymppisenä sitten.
Sitten vielä lopuksi, täysin asiaankuulumattomana lisänä haluan muistuttaa kaikkia, että Teit meistä kauniin-elokuva tuli ensi-iltaan tällä viikolla. Se kertoo siis lempibändini Apulannan alkutaipaleesta. Vielä en ole elokuvaa nähnyt, mutta huomenna tulee muutos tähän asiaan. Onhan sitä jo odotettu melkein vuoden verran.
Mutta nyt olen puhunut ja haluan jättää teidät odottamaan seuraavaa avautumistani. No ei, ei sitä kannata odottaa, en tiedä milloin tulee taas kirjoiteltua mitään. Lupaan vain sen verran, että aion jatkaa blogin pitämistä.

Elokuun eloa

Moi pitkästä aikaa,
Viime päivityksestä onkin jo kulunut kiitettävän kauan, mutta uskokaa pois, ei ole ollut mitään mistä kertoisin. Eikä nytkään ole mitään erityistä syytä kirjoittaa, mutta ei ole muutakaan tekemistä. Olen taas kipeänä, kuume oli noussut yön aikana ja nyt on melko huono olo. Tämän kesän aikana olen ollut kipeänä useammin kuin muistan ikinä olleeni. Mutta ei siitä sen enempää.
          Olen tässä elokuussa tehnyt sentään muutakin kuin vain sairastanut. Autokoulun syventävä vaihe on liukkaankelin rataa vaille valmis. Saisi senkin pois alta niin ei tarvitse sitä enää muistaa. Sen jälkeenhän autokoulu on ohi, vihdoinkin. Tämän kuun lopussa on nimittäin inssin vuosipäivä. Aika on mennyt melko nopeasti, vaikka alun perin suunnittelin suorittavani autokoulun paljon lyhyemmässä ajassa, mutta sama se, kunhan sen suoritan.
          Huomenna menen keskustelemaan tulevaisuudestani työkkäriin, jos tämä tauti ei nyt mene ihan mahdottomaksi. Toivottavasti saisin edes hyviä neuvoja, sillä niitä ei kai voi olla liikaa. Jotain olisi kuitenkin tehtävä, kotona oleilu ei kannata. Toivottavasti saisin myös jotain vinkkejä ammatinvalintaan, joku ala olisi kuitenkin valittava.

Loppuun haluan lisätä vähän musiikkia: Tuure Kilpeläinen: Kanna mukanasi unelmaa
Unelmia pitäisi kuitenkin olla, niin siksi tämä valinta.

Minä lähden Pohjois-Karjalaan, tai sitten en

Moi,
Tosiaankin, vihdoin selvisi yhteishaun lopullinen tulos: Opiskelupaikan olisin Joensuusta saanut. Tein ehkä tyhmästi tai sitten en, mutta en ottanut paikkaa vastaan. Pakko myöntää, että taisi mennä se kuuluisa jänis housuihin. Muuttomatkasta olisi tullut melko pitkä ja muutenkin aloin miettiä, että ehkä välivuoden pitäminen ei ole hullumpi juttu. Olisi sitten enemmän rahaakin säästössä, kun tekisi töitä ennen opiskeluja. Todennäköisesti en hae enää uudestaan samalle alalle, eihän siinä mitään järkeä olisikaan. Vuosi aikaa rakentaa varasuunnitelmaa, uskoisin keksiväni jotain.
Voin todeta tässä elämässä oppineeni yhden asian: Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Sen verran monta kertaa olen löytänyt itseni tilanteista, joihin en olisi ikinä uskonut päätyväni. Tätä kannattaa soveltaa myös ammatinvalintaan. Hyvänä esimerkkinä tämän hetkinen työpaikkani, joka on siis päiväkoti. Vähän aikaa sitten muistaakseni vielä suunnilleen pelkäsin lapsia... Nyt olen lasten keskellä kahdeksan tuntia päivässä ja hyvin olen viihtynyt noin pääsääntöisesti. Ei siis kannata sulkea mitään ovia sanomalla ei koskaan.
Huomenna tulee täyteen kaksi viikkoa, kun olen ollut töissä. Heinäkuu jo puolivälissä ja enää kaksi viikkoa töitä edessä. Sitten pitää taas keksiä jotain, eli siis alkaa armottomaan työnhakuun, että olisi jatkossakin jotain järkevää tekemistä.
Lopuksi haluan toivottaa onnea kaikille ihmisille valitsemillaan tai jonkun toisen määräämillä poluilla.

Mä joka päivä töitä teen...

Moi,
Tosiaankin nyt on jo heinäkuu ja alkoi kesätyöt. Olen töissä päiväkodissa, jossa työtehtäviini kuuluu lähinnä lasten kanssa olemista ja erilaisia siivousjuttuja. Ensimmäinen työpäivä oli kieltämättä hieman kaoottinen, sillä luonnollisesti kaikki oli minulle vierasta. Nyt kun muutama päivä on mennyt niin alkaa muistaa jo ihmisten nimiä ja osaa toimia paremmin. Itse jännitin eniten sitä, miten tulisin lasten kanssa toimeen, sillä siitä on kauan kun olen viimeksi ollut tekemisissä noin pienten lasten kanssa. Yllättäen kaikki sujuikin ihan hyvin ja minut otettiin avosylin (kirjaimellisesti) vastaan. En ole siis lasten mielestä pelottava vaikka ajattelin niin. Yksi asia minua kuitenkin hieman ärsyttää. Minulla kun ei ole auktoriteettiä. Saan siis komennella mielin määrin eikä viesti silti aina mene perille. Ja vaikka kuinka ärsyttäisi, pitää pitää mölyt mahassa. Kiroileminen kielletty, kaikilta.

On kuitenkin ihan kiva, että on töitä. Saa muutakin ajateltavaa kuin niitä samoja ajatuksia, jotka ovat pyörineet päässä jo liian kauan. Saa vähän sisältöä elämään ja on pakko herätä aikaisin aamulla. Muuten nukkuminen menisikin hieman sekaisin. Valvoisin myöhään ja nukkuisin vielä myöhempään. Nyt herätyskello soi klo 6.45 ja nukkumaan on mentävä "normaaliin" aikaan. Onpahan jotain tekemistä tämän "kauneimman kesän" keskellä. Terveisin se, joka oli tänään lapaset kädessä ulkona.

Sitten muutama sana yhteishausta. Olen varasijalla, yhä, vielä ja varmaan sille tielle myös jään. Ikävää odottelua kestää pahimmillaan elokuun puoleenväliin. Suunnittele tässä nyt sitten yhtään mitään, kun en edes tiedä pääsenkö opiskelemaan. Olen toki kehittänyt varasuunnitelman mahdolliselle välivuodelle. Töitä, töitä ja töitä. Siinä se vuosi varmaan kätevästi kuluu, jos sattuu työpaikan löytämään. Pitää vain odotella, että kesätyöläiset siirtyvät takaisin opiskeluidensa pariin, että hakuun tulisi lisää työpaikkoja. Tällä hetkellä kun tarjolla ei ole juuri muuta kuin puhelinmyyntiä. Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, jotka tätä työtä tekevät. Itse tuskin saisin myytyä mitään, vaikka kuinka yrittäisin.

Vielä pari sanaa nykyisestä terveydentilastani. Olen ollut puoli vuotta ilman minkäänlaista flunssaa ym kulkutautia ja yo-kirjoitusten jälkeen en ole tehnyt oikein mitään ihmeellistä. Ja juuri kun työt alkoi, onnistuin sairastumaan. Tai no, sain olla kaksi päivää täysin terveenä töissä. Tällä hetkellä kuumemittari näyttää 38astetta ja olo ei ole erityisen hyvä. Pitää vaan vetää parit pillerit naamaan, niin toivottavasti kuume lähtisi. Aamulla ei ollut kuumetta kun töihin lähdin, mutta kun pääsin kotiin, tilanne oli toinen. En todellakaan haluaisi olla sairaana juuri nyt. Tämäkin tauti olisi voinut tulla pari kuukautta aiemmin tai jättää kokonaan tulematta. Mutta nyt taitaa olla tuoreimmat kuulumiset päivitetty ja on parasta siirtyä lepäämään, että huomennakin olisi suunnilleen elävien kirjoissa.

Hyvää juhannusta!

Hyvää keskikesän juhlaa kaikille!
       Allekirjoittanut aloitti juhannuksen vieton jo tiistaina ja lähti risteilylle. Oli kyllä ikimuistoinen reissu, vaikka nenässä leijaili jatkuvasti erilaisten puhdistusaineiden haju. Tämä johtui tietysti kamppailusta norovirusta vastaan, muttei siitä sen enempää. Ei kyseistä asiaa tullut hirveästi ajateltua reissun aikana, kun oli parempaakin tekemistä. Nyt on kuitenkin kotiuduttu reissusta ja univelat maksettu.
       Kohta alkaa heinäkuu ja kesätyöt. Vihdoin jotain "oikeaa" tekemistä. Jos ei muuta niin ainakin jonkinlaista säännöllisyyttä elämään. Ja tietysti rahaa ja työkokemusta.
       Juhannuksen kunniaksi kävin katsomassa kokkoa. Olisin voinut jättää kokon kyllä väliin, mutta tulipahan käytyä. Toki tänä vuonna ei satanut eikä ollut edes kylmä, joten ulkona seisoskeleminen ei haitannut. Tämä juhannus olikin siten lähes historiallinen: ei satanut melkein yhtään, ei edes räntää. Oli tämä päivä toki ihan mukava muutenkin kuin vain säiden puolesta. Ruuassa ei myöskään ollut valittamista.
       Asiasta kymmenenteen: Ensi viikolla pitäisi vihdoin tulla yhteishaun tulokset. Sitten selviää, minne elämä vie tässä seuraavan vuoden aikana vai viekö minnekään. Varmuutta ei ole, mutta kyllä se sitten selviää ajan kanssa. Eikä maailma siihen kaadu, jos opiskelupaikkaa ei saakaan. Pitää vaan osata käyttää mahdollinen välivuosi hyvin. Töitä olisi sitten alettava etsimään, mutta tosiaan, tämä vasta sitten kun tulokset tulee. Opiskelupaikan saaminen se vasta aiheuttaakin järjestelyitä, mutta niistä en jaksa nyt stressata. Pakko on myöntää, että jännittää muuttaa pois kotoa, vaikka se ei vielä varmaa olekaan. Toki se jossain vaiheessa tulee eteen, mutta silti. Olisihan se hienoa aloittaa ihan oma elämä. Mutta ainakin toistaiseksi oma elämä jatkuu nykyisessä osoitteessa.
       Nyt en enää yhtään tiedä, mikä tämän tekstin pointti oli vai oliko sitä, joten parasta lopettaa tältä kerralta. Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille.

Kesäyön valossa

Vielä on öisin valoisaa. Juhannuksesta eteenpäin alkaakin sitten pimentyä. Ja jos joku nyt alkaa ajatella, että olen hullu mainitessani tämän asian, voin sanoa, että ollaan Suomessa. Maassa, jossa on suurin osa vuodesta on pimeää ja kylmää, voi kai kerran vuodessa sanoa, että ei olekaan pimeää. Sitä nyt kuitenkin riittää taas pitkät tovit ympäri vuoden.

       Kesäyön valo on erityistä. On pimeää ollakseen päivä, mutta valoisaa ollakseen yö. Kuulostaapa runolliselta. Pitää myös muistaa käydä nukkumaan ennen kuin tulee liian valoisaa eli siinä ennen kolmea. Muuten voi olla vaikeaa nukahtaa, ainakin jos ei omista verhoja, jotka saa ikkunan eteen. Toisaalta kesällä yhden yön valvominen ei tunnu yhtä  raskaalta kuin talvella. Ehkä ei vain tarvitse unta yhtä paljon kesällä kuin talvella, jolloin tuntuu välillä, että olisi hyvä käydä talviunille. Mutta nyt ei jaksa välittää talvesta, eikä vissiin kielioppisäännöistäkään. Yleensä kyllä yritän, mutta nyt ei jaksa, vaikka tiedän sen olevan väärin monien mielestä ja myös väärin tekstiä kohtaan. 

       Seuraavaksi ajattelin kertoa tähänastisesta kesälomasta, vaikka siinä ei olekaan mitään erityistä kerrottavaa. Kakkua tulee tänä kesänä kuitenkin syötyä ennätysmäärä, eli kyllä tämä loma tästä iloksi muuttuu vielä. Kahdet vähän isommat ja yhdet vähän pienemmät juhlat ovat nimittäin tässä alkukesästä parin viikon välein. Eli jos ei muuta, niin ainakaan juhlavaatteet ei pölyty kaapissa. Huomenna ajattelin myös tehdä jotain, suunnittelin lähteväni pyöräilemään. En tiedä vielä minne, mutta spontaanisti tehdyt päätökset ovat joskus niitä parhaita, vaikka eivät aina toteutuskelpoisia. Pitänee ottaa eväät mukaan, jotta selviää. Kunto kun ei ole vielä tässä vaiheessa kesää sieltä parhaasta päästä. Mutta kuten aiemmin jo sanoin: Kyllä tämä tästä iloksi muuttuu. Onneksi on kuitenkin kesätyöt, jotka alkaa heinäkuussa. On edes jotain järkevää tekemistä. Uskokaa tai älkää, blogin kirjoittaminen keskellä yötä ei ehkä ole kaikkein järkevintä, mutta ainakin kivaa. 

Hyvää kesänjatkoa kaikille!

Lopuksi vielä kappale, johon on saatu mielestäni hyvin tallennettua kesäyön tunnelmaa.

Pariisin kevät: Kesäyö

Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla

...Ja lauantaina oli vihdoin aika laittaa se hattu päähän. Lukio on nyt lusittu ja elämä edessä. Näin minulle monet sanoivat valmitujaispäivänä. Onhan se totta, mutta ei siellä lukiossa nyt niin kamalaa ollut, että ryntäisin sieltä pelkkää riemua kiljuen ulos.
       On outoa, miten tajusin vasta äskettäin, että koulu todella loppui. Vaikka virallista koulua ei olekaan ollut enää pitkiin aikoihin, tuntuu silti omituiselta. Aina on ollut selkeä suunta siitä, mihin menee. Alakoulusta yläkouluun ja sieltä lukioon, mutta nyt suunta ei ole enää yhtä selkeä. Toivottavasti uusi suunta nyt kuitenkin löytyy tässä kesän aikana.
       Olen kuitenkin iloinen valmistumisen johdosta, mutta on myös ristiriitaisia tunteita, kuten varmasti monella muullakin. Tosin, ei ole kyllä ensimmäinen kerta elämässä eikä varmastikaan viimeinen.
Minulla piti olla enemmänkin asiaa tänne, mutta jotenkin tuntuu hankalalta kirjoittaa mitään. Eikä tämä hankaluus johdu liian rankasta juhlimisesta, lauantain univelat on jo maksettu. Ajatuksia on vain joskus vaikea muotoilla sanoiksi.
      Haluan kuitenkin vielä kerran onnitella kaikkia valmistuneita!

Markkinat ja kevätpäivät

Moi,
Saa nähdä onko Suomen kesä nyt tässä, näissä muutamissa lämpimissä päivissä. Toivottavasti ei. Suoraan sanottuna tuntuu epätodelliselta, että nyt voi olla näin lämmin. Epätodelliselta tuntui tänään aiemmin myös se, kuinka paljon tässä rakkaassa kotipaikassa voikaan olla ihmisiä. Siihen oli tietysti syynsä, nimittäin huutokauppa höystettynä huutokauppakeisari Aki Palsanmäellä ja jo perinteeksi muodostuneet markkinat. Pieni kylä, hyvä sää ja kaksi tapahtumaa samaan aikaan, niin onhan siinä jo syytä lähteä vähän katsomaan maailman menoa.
Meinasin itse jättää kokonaan menemättä huutokauppaan, mutta onneksi menin. Ei tule varmaan toista tilaisuutta lähiaikoina. Ja olihan se ihan kiinnostavaa näin ensikertalaisesta seurata, kuinka kauppa käy. Itse en mitään ostanut, vaikka olisi jotain ehkä voinut ostaakin.
Pääsykokeisiin lukemista olen törkeästi laiminlyönyt, mutta yritettävä kai olisi. Päätin edistää opiskelua ja siirryin ulos

Sininen on taivas

lukemaan. Kerrankin kun on siihen mahdollisuus. Täällä tosin keväisissä tunnelmissa oleva fasaanipariskunta vähän häiritsee, mutta ei voi mitään. Ensi viikolla sää voi olla jo aivan toinen, joten parempi nauttia nyt.

Lopuksi haluan vielä ilahduttaa kaikkia keväisellä kappaleella: The Beatles, Here comes the sun

Markkinaostokset

But nothing ever happens

Löysin kappaleen, joka kuvaa melko hyvin tunteitani tätä "työttömyyttä" kohtaan. Työtön on lainausmerkeissä, koska sellainen en virallisesti ole, vaikka siltä tuntuukin. Kappale on tämä: Fool´s Garden, Lemon tree . Laulussa lauletaan siis siitä, kuinka on tylsää ja odotetaan, että se loppuisi. Voin sanoa, että en ymmärrä, miten kukaan jaksaa tällaista "toimettomuutta" monia vuosia. Tosin, liian monien on pakko. Sanon näin, mutta en halua ottaa kantaa hallituksen keinoihin työttömyyden vähentämiseksi. 

Tänään päätin kuitenkin tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ja lähdin pyöräilemään. Olen toki yrittänyt myös lukea tuleviin pääsykokeisiin, mutta rajansa se on lukemisella ja kotona istumisellakin. Oli pakko päästä johonkin, vaikka en kovin kaukana käynytkään. Ehkä sitten kun kunto tästä paranee, voi alkaa pidentämään matkaa. 

Olisin halunnut purkaa turhaautumistani enemmänkin, mutta tuntuu, että sanottava loppuu. Ehkä ensi kuussa on sitten jotain mistä puhua, kun alkaa "seikkailu Suomen pääkaupungissa". (tulee varmaan kivaa) Niin, siis pääsykokeet on silloin. 

Minne maailma kuljettaa ja tuuli taivuttaa?

Moi,
Siitä onkin tovi, kun olen tänne mitään kirjoitellut. Se taisi olla penkkareiden jälkeen, joista on nyt jo kulunut melko pitkä aika. Tai no, kaksi kuukautta, mutta nämä kuukaudet ovat kyllä olleet toimintaa täynnä. Yo-kirjoitukset varmaan suurimpana yksittäisenä asiana ja tietenkin yhteishaku.
Yhteishaku siis loppui eilen (onneksi). Nyt ei voi enää muuttaa hakuvaihtoehtoja ja tulevaisuus on taas askeleen lähempänä. Joku voisi sanoa, että niinhän se aika kulkee koko ajan eteenpäin ja kaukana tulevaisuudessa olevat asiat lähestyvät koko ajan kellon käydessä, mutta itse haluan ajatella sen näin. Tulevaisuudella kuitenkin tarkoitetaan usein juuri tulevaa ammattia tai asuinpaikkaa ym.
Niin, ne hakuvaihtoehdot... Eivät ole salaisuuksia, joten voin kertoa. Sijalla yksi hain opiskelemaan metsätiedettä Helsinkiin. Toisena vaihtoehtona oli metsätiede Joensuussa ja kolmantena maantiede. Muutin järjestystä viime hetkellä, sillä aiemman suunnitelman mukaan oli tarkoitus laittaa maantiede ykköseksi. Jännittää kyllä, mitä syntyy asetelmasta "maalainen kaupungissa", mutta kai sieltä hengissä selviää. Toukokuussa edessä on pääsykokeet, joita on hyvä alkaa murehtimaan hyvissä ajoin. Onneksi kirjoitin maantieteen nyt keväällä, niin on se ala tuoreessa muistissa. Olen silti aikamoinen jännittäjä tällaisissa tilanteissa. Nyt täytyy oman osaamisen lisäksi jännittää myös omien kartanluku- ja suunnistustaitojen riittävyyttä, sillä Helsinki on aivan eri luokassa kuin kotiympäristöni. Mutta kaikkeen tottuu, kai.
Kotoa muuttaminenkin tulee sitten ajankohtaiseksi, jos opiskelupaikan satun saamaan. Vähän on ristiriitaiset ajatukset tästä. Toisaalta odotan sitä, toisaalta mietityttää, mutta pakko sen on joskus tapahtua. Ja kyllähän aina takaisin pääsee, jos tuntuu että omat siivet ei kanna. Toisaalta, jos on kerran muuttanut pois,"maitojunalla palaaminen" ei välttämättä houkuttele. Kerran se lähteminen kirpaisee, mutta kun aikaa kuluu, yksin asumiseen tottuu. Nyt on varmaan viisainta siirtyä lukemisen pariin ja jättää blogi taas "hetkeksi". Toivottavasti lyhyemmäksi kuin viimeksi.

Penkkarit 2016

Moi,
18.2.2016 tulee jäämään historiaan päivänä, jolloin koulu sitten ihan lopullisesti loppui eli penkkaripäivänä. Nyt voi suunnata hyvillä (ja vähän myös haikeilla) mielin lukulomalle. Koulukin taisi jäädä jopa pystyyn meidän jälkeemme, eli ei huolta.
Kolme vuotta meni nopeasti ja ne oli mukava lopettaa tällaiseen päivään. Oli hauskaa ja varmasti tullaan muistamaan tämä pitkään. Ei sitä joka päivä pääse traktorin lavalta heittelemään karkkia ihmisten niskaan. Eikä jokapäiväistä ole myöskään ruotsin kuuntelun alustavien (hyvien) pisteiden saaminen, mutta niistä en nyt kerro sen enempää. Ei ole myöskään kovin tavallista mennä naamiaisasussa kouluun, mutta tulipahan kokeiltua ja hauskaa oli. Ongelma oli vain se, että kolme kiloa karkkia tuntui loppuvan käsiin.
Ja kuten kaikkien juhlien, myös penkkareiden, jälkeen tulee sellainen tyhjä olo. Kysymys: "mitä seuraavaksi?" tulee ajankohtaiseksi. Pitäisi ainakin alkaa todenteolla lukemaan kirjoituksiin, mutta ehkä eo vielä tänään. Pitää keksittyä nyt tähän tunnelmaan ja alkaa ajatella koulujuttuja vasta myöhemmin.
Pitäkää hauskaa kaikki abit!
Ps: Kuha on varaani voi kirjoittaa ylioppilaaks!

Ei koskaan -mutta kuinkas sitten kävikään?

 Moi,
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että kirjoittaisin tänne asioista, joiden piti olla täysin varmoja ja muuttumattomia. Toisin sanottuna muistelisin "kultaista nuoruusaikaa" ja asioita, joista olen sanonut "en koskaan" ja joita olen luvannut. On ihan hauskaa muistella asioita, varsinkin, kun omat ajatukset ja mielipiteet ovat muuttuneet aika lailla. Näitä asioita vaan on loputon määrä, enkä takuulla muista kuin murto-osan, mutta ihan hyvin kai sekin.

Aloitan a:sta eli ammattihaaveista. Yläasteella oli epärealistisia toiveita tulevaisuuden suhteen. Haaveammattini oli jopa matikanopettaja jossain vaiheessa. Onneksi on lukio, joka palauttaa maan pinnalle, vai pitäisikö sanoa, että kaivaa välillä jopa kuoppaa maan alle. Oli minulla muitakin kummallisia ammattihaaveita, mutta en enää muista niitä kaikkia.
Joskus auvoisina yläasteaikoina "päätin" myös, etten koskaan enää ihastu keneenkään. Tämä tapahtui, kun tajusin, että ihastukseni kohde ei voisi mitenkään kiinnostua minusta. Toisin kävi tässäkin tapauksessa, ihan hyvä niin.

Lukion alussa en ollut vielä ollenkaan varma siitä, menenkö autokouluun vai en. Muistaakseni sanoinkin, että en hanki ajokorttia. Kuitenkin tuo kortti tällä hetkellä lompakosta löytyy.
Myös seuraavista asioista olen sanonut "ei koskaan": Facebookiin liittyminen, aamunavauksen pitäminen ja blogin perustaminen. Tätäkään ei siis olisi, jos tuo olisi toteutunut.

Olen myös sanonut, että olen rauhallinen kuski, enkä pitänyt tieltä suistumista liian kovan vauhdin takia minulle tyypillisenä onnettomuutena. Ja nyt kun mietin, muistaakseni olen kauhistellut ja sanonut, että en koskaan halua tietää, miltä tuntuu mennä auton kanssa katon kautta ympäri. Nyt tiedän. En suosittele.

Olen luvannut monesti pitää valitusvapaan päivän tai muuten vain päivän, jolloin ei saa miettiä negatiivisia asioita. Ei ole onnistunut. Sanoin muistaakseni myös, että kun pääsin sairaalasta kotiin, en enää valita ruuasta. Eipä sekään onnistunut. Sama koskee läksyjen tekemistä ja ennen kaikkea niiden lukemista, edes yhden jakson ajan. Mutta ei, niin ei.
Ensimmäisen sairaalareissun jälkeen ajattelin, että ei enää koskaan sairaalaan. Ei nenämahaletkua eikä tippakanyylia. Meni pari päivää ja olin taas edellä mainitussa tilanteessa. Näistä nenämahaletku oli asia, jota en osannut pelätä etukäteen, mutta tiputusta kylläkin. Olen nimittäin sanonut tästäkin asiasta "ei koskaan", sama koskee tähystykseen joutumista. Kaikki kuitenkin on koettu tähän päivään mennessä. Elämästä ei voi koskaan tietää.

Seuraava asia oli enemmän äitini heiniä, mutta kyllä minäkin joskus tämän olen sanonut: "ei oteta lemmikkejä kun sukulaiset on niin allergisia". Ensin tuli kissa ja sitten koira.

Sitten vielä yksi asia: En koskaan pääse englannin yo-kokeesta läpi. Toisin kuitenkin onneksi kävi.
Totuus taitaa olla se, että mitään ei kannata koskaan mennä vannomaan, sillä ei voi ikinä tietää. Toki asioita voi luvata, mutta vain sellaisia, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Eikä liian nuorella iällä kannata mennä sanomaan mitään koko elämää koskevia lupauksia. Mielipiteet muuttuu ja siitä kyllä saa kuulla myöhemmin, jos on ollut kovin ehdoton jotain asiaa kohtaan. Kannattaa miettiä asioita rauhassa, eikä vetää mitään kovin tarkkoja rajoja oman elämän kulusta liian aikaisin.

Levykatsaus osa 2 "Ehjä"

Moi,
Kuten viimekertaisessa kirjoituksessani sanoin, elämäni on ollut hieman kiireistä tässä viimeaikoina. On ollut tehtäviä ja esseitä ym, mutta nyt löytyi sopiva hetki harhautua ulos koulumaailmasta ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin.
Aion siis kirjoittaa Apulannan "Ehjä" levystä. Kyseinen levy on julkaistu vuonna 1996, vuotta aiemmin kuin olen syntynyt. Levy on edeltäjäänsä paljon parempi kokonaisuus, ehjä, nimensä mukaan. Ehjä myös kuulostaa Apulannalta, toisin kuin edeltäjänsä, joten voidaan sanoa levyn onnistuneen paremmin. Tältä levyltä löytyy varmasti myös muille kuin Apulanta-faneille tuttua materiaalia, nimittäin kappale "Mitä kuuluu". Kaikki ovat sen varmasti jossain vaiheessa kuulleet, ainakin uskon niin.
        Omasta mielestäni parhaat palat levyltä ovat kappaleet "Minä olen voittaja" ja "Pvc-unelmia". Jälkimmäistä olen kuunnellut enemmän, sillä kappaleessa on jotakin, mikä vetoaa minuun. Huonointa kappaletta on hankala sanoa, sillä muut kappaleet muodostavat tasaisen kokonaisuuden. Voi sitten miettiä, onko se hyvä vai huono asia. Kuunnelkaa, jos haluatte ja päättäkää itse. Selvää on se, että bändi on kehittynyt ensimmäisestä levystä toiseen huomattavasti ja se on pelkästään hyvä asia.

Haluan vielä loppuun kertoa, että kirjoittaessani tätä tekstiä huusin seuraavat sanat: "Mikä ihme nyt on taas ongelmana", "mikä ihme kaikkia vaivaa" ja "muuttaisin pois, jos se olis mahdollista". Että sellaista tällä kertaa. Ja edelleenkään, kukaan ei kertonut mikä se "ongelma" lopulta oli, sillä sain vastaukseksi ainoastaan sanan: "mikäköhän". Mutta kaikesta huolimatta haluan toivottaa hyvää viikonloppua kaikille. Toivottavasti tämä tästä iloksi muuttuu ja selviää tuo mystinen riidan aihe.

"Tervetuloa mun maailmaan" Apulanta-levykatsaus osa 1

Moi!
Ajattelin nyt kirjoittaa hiukan minulle kertyneistä Apulannan levyistä, sillä kyseisen bändin musiikki sattuu olemaan lähellä omaa sydäntäni. En sitten tiedä, kuinka montaa muuta asia kiinnostaa.

Helvetin hyvä kuva

Ensimmäinen levy vie vuoteen -95. Kysessä on "Attack of the A.L people", joka on Apulannan ensimmäinen pitkäsoitto. Singlejä bändiltä on ilmestynyt kyllä jo ennen vuotta 1995.                            Tyylillisesti levy poikkeaa muusta tuotannosta, eikä välttämättä hyvällä tavalla. En itse pidä kyseisestä levystä kahta kappaletta lukuun ottamatta. Kyseessä ovat kappaleet "Päivästä toiseen" ja "Ilona".
Levy kuullostaa liikaa pop-musiikilta, mikä ei tunnu oikein sopivan Apulannan tyyliin. Lisäksi tuntuu, että muussa Apulannan musiikissa oleva asenne on kadonnut tältä levyltä jonnekin. Tai ehkä sitä ei ole ikinä ollutkaan. On tällä levyllä tietysti ainakin yksi juttu joka sopii bändin tapoihin ja se on asioiden tekeminen poikkeavalla tavalla. Enkä nyt viittaa tällä erilaiseen musiikkityyliin. Levyllä on 13kappaletta, jotka on jaettu ikään kuin A ja B-puoliksi. Levystä on siis haluttu tehdä perinteisen vinyylisinglejulkaisun näköinen, mikä ei ole tavallista. Kohtaan, jossa a-puoli vaihtuu b-puoleksi, on jopa jätetty tauko. Tämä siis siksi, että välittyisi kuva vinyylilevyn kuuntelemisesta. Nykyisinhän levyä ei tarvitse enää käännellä, vaan kaikki musiikki löytyy yhdeltä puolelta. :D Täytyykö nykyisin selittää käsite "vinyylilevy"? Jos joku ei tiedä, katsokoon googlesta.

Kirjoittelen seuraavasta levystä, kun taas kiireelliseltä elämältäni ehdin. Tai siis kun saan laiskuuden kuolemaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille ja onnea ensi viikolle!