Elikkä tosissaan äiti sai päähänsä lähteä hieman matkustamaan. Kohteeksi valikoitui Rodos, joka on yksi surullisen kuuluisan Kreikan saarista. Vähän jännittää lähteä, kun ei tiedä mihin tämä tilanne vielä kehittyy. Niin, siis, lähtö on 26. heinäkuuta.
Jännitystä lisäävät surulliset uutiset, jotka tulivat muutama päivä sitten Tunisiasta. Täytyy vain toivoa, että tällaisia tapahtumia ei enää tapahdu, sillä syyttömät ihmiset niistä vain kärsivät.
No mutta, onhan se kiva päästä vähän katsomaan ulkomaailman ihmeitä. Viikko kuluu toivottavasti hyvässä säässä ja turvallisesti, ilman talouskriisin pahimpia vaikutuksia.
Nyt täytyy kuitenkin mennä nauttimaan Suomen kesäsäästä, joka on tällä hetkellä yllättävän hyvä :) lämpötila on yli 20astetta ja aurinko paistaa.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
torstai 18. kesäkuuta 2015
Loma/juhannussuunnitelmia?
Niin, onko niitä? Nyt kun koulukin loppui jo toistamiseen alle kuukauden sisään niin on pakko sanoa, ettei ole kyllä kummoisia suunnitelmia. Huomista juhannusaattoa olisi tarkoitus juhlistaa ihan perinteiseen tyyliin, eli syömällä, saunomalla ja kokkoa katsomalla. Sää ei kyllä lupaa hyvää millekään juhannustapahtumalle, mutta eihän sitä sokerista olla tehty, vai kuinka?
Ei voi kuin todeta, että onneksi on autokoulu. Jotain järkeä minunkin elämään vaikka onkin loma. Tosin, eilen oli viimeiset teoriatunnit joten se siitä säännöllisestä elämänrytmistä. En ole varma, olenko tänne kertonut, mutta suunnitelmien mukaan elokuussa pitäisi olla kortti taskussa. Eihän siihen onneksi ole enää pitkä aika. Siinä ajassa toisaalta kesäloma ehtii jo kulua loppuun, mutta sille ei voi mitään eikä haittaa.
Mutta joo, ei kai tässä muuta. Hyvää juhannusta kaikille. Älkää vilustuko!

torstai 11. kesäkuuta 2015
Ahdistus iskee
Niin, aika vaikuttava pino kirjoja, joiden sisältö pitäisi kai olla jo päässä, tai ainakin sen pitäisi sinne pian mennä. Kävin hakemassa tänään vielä postista muutaman kirjan lisää tuohon pinoon. Mutta mikäs siinä, tarkoitukseni ei ollut puhua pelkästään yo-kokeista.
Tänään se nimittäin iski, jos voi sanoa: "kuin salama kirkkaalta taivaalta" nimittäin jonkinlainen kauhun tunne tulevaisuutta ajatellen. Vuoden päästä tähän aikaan lukio on ohi ja pitäisi olla selvät suunnitelmat siitä mihin haluaa elämäänsä kuluttaa. Kotoa muuttaminenkin saattaa tulla ajankohtaiseksi. Tätä kaikkea kun miettii alkaa ajatella kuinka lyhyt ja samaan aikaan pitkä aika yksi vuosi on. Kun ajatellaan tulevaisuutta, yksi vuosi tuntuu kamalan lyhyeltä ajalta, johon mahtuu paljon eri tapahtumia. Ajasta vuosi sitten tuntuu sen sijaan olevan aika kauan, vaikka aika on myös mennyt nopeammin kuin koskaan. Toisaalta tuntuu että tulevaisuuteen on pitkä aika, vaikka todellisuudessa aika tuleekin menemään nopeasti. Puhumattakaan siitä ajasta, kun lukio alkoi. Täytyy sanoa, että paljon on tapahtunut, hyvässä ja pahassa. Enimmäkseen onneksi kuitenkin hyvässä.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Kesälomakuulumisia
Kesäloma... Onneksi se ei ole vielä alkanut tuntua lomalta. On kesälukio ja autokoulu joten tekemistä on riittänyt tähän asti ja riittää onneksi juhannukseen asti. Ei tarvitse tylsistyä kotona, kun tekemistä ei kuitenkaan riitä koko kesäksi. Sitten kun juhannus on mennyt niin voikin varmaan alkaa lukemaan yo-kirjoituksiin. Psykologiaa, englantia ja matikkaa. Tulee vielä todella "hauskaa" olemaan, mutta sille nyt ei enää voi mitään. Ilmoittautuminen on jo virallista. Ei sillä että olisi alkanut kaduttaa, mutta vaikealta suoraan sanottuna tuntuu.
On kesässä toki muutakin kuin opiskelu. (Uskomatonta mutta totta) Muutamat juhlat on edessä kesän aikana. Rippijuhlat ja syntymäpäivät ja voisi sitä kai kahvit keittää, jos sen ajokortin jonain juhlallisena päivänä saan. Sitä odotellessa, näkemiin tällä kertaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)