Heippa kaikille!
Sunnuntaina tosiaan lähdettiin Kreikasta kohti kotia. Hotellihuoneen luovutus oli tavalliseen tapaan klo12 eli aikaa oli sunnuntaina tapettavaksi ihan riittävästi. Bussi tosiaan tuli hakemaan vasta puoli seitsemän jälkeen illalla. Kaiken lisäksi lento oli yli tunnin myöhässä ja se lähti vasta puoli yhdentoista jälkeen. Perillä Suomessa oltiin vähän puoli kolmen jälkeen yöllä. Sitten alkoi se matkan rankin osuus. Automme ei nimittäin koskaan päässyt menomatkalla Porvoota pidemmälle, joten meillä ei ollut tietenkään autoa lentokentällä.
Autosta vielä sen verran, että akun laturin hihna oli mennyt poikki ja tästä johtui akun merkkivalon syttyminen kojelautaan.
Lentokentältä matka jatkui neljän jälkeen bussilla nro61 kohti Tikkurilan juna-asemaa. Ja mitä on bussissa klo 4.10 kun ollaan Helsingissä? -No humalaisia ihmisiä tietenkin. Matka sujui onneksi hyvin, humalaisista ja väsymyksestä huolimatta. Juna lähti klo5.40 kohti Kouvolaa ja loppumatkasta sai tehdä tosissaan töitä että pysyi hereillä. Parasta olisi ollut tietysti nukahtaa, ja ajaa aseman ohi... Nyt kuitenkin ollaan turvallisesti kotona. Pieni romaani tästä taisi nyt tulla, mutta...
Sitten asiasta toiseen. Kävin tänään taas vähän ajelemassa autolla. Peruuttelua ja taskuparkkia ym. Ajokoe on näillä näkymin 28.8. Eli sitä odotellessa. Tässä kaikki tällä erää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti