torstai 31. joulukuuta 2015

Katsaus vuoteen 2015

Hyvää vuoden viimeistä päivää kaikille!

Tänään on siis uudenvuodenaatto ja hyvä aika muistella viimeisen vuoden aikana tapahtuneita asioita. Vaikka tuntuu välillä, että vuodessa ei ole tapahtunut paljoakaan asiaa miettiessä, tapahtumia tulee mieleen. Aion nyt siis muistella kuluneen vuoden hyviä ja huonoja hetkiä.

Tammikuussa elämä taisi pyöriä aika lailla vanhojentanssiharjoitusten merkeissä, sillä kyseinen päivä oli silloin edessä helmikuussa. Samaan aikaan olisi pitänyt myös lukea historian yo-kirjoituksiin, mutta niinhän siinä kävi, että tuli pari muuttujaa ja lukeminen jäi olemattomaksi.
Niin, helmikuussa oli tuo ikimuistoinen päivä, eli perjantai 13, vanhojenpäivä. Päivä jätti jälkeensä hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: aamupäivä oli mahtava, mutta ruokailun jälkeen onnistuin sairastumaan ja loppupäivä meni vähän pilalle tämän takia. Mutta ainakaan en oksentanut kesken tanssien ja pystyin kuitenkin osallistumaan päivään. Kyseisen päivän jälkeen jouduinkin sitten sairaalaan ensimmäisen kerran. Pääsin sieltä tyypillisesti jo maanantaina pois ja jouduin saman vaivan takia uudestaan sinne jo torstaina. Upeaa toimintaa Poks, kiitos tästä. Jouduinkin tällä kertaa viettämään viikon sairaalassa- melkein koko hiihtoloman. Sen lisäksi pelkäsin epäonneni jatkuvan enkä sen takia pääsisi mukaan vanhojen risteilylle. Onneksi kuitenkin pääsin. Siitä reissusta on riittänyt paljon puhuttavaa jälkikäteen, enkä olisi todellakaan halunnut jättää reissua väliin.
Sitten olikin maaliskuu siinä vaiheessa, että vanhenin taas yhden vuoden. 18vuotta mittarissa, ei sillä että se olisi mikään merkittävä juttu ollut elämässäni. Oli myös aika osallistua ensimmäistä kertaa yo-kirjoituksiin, ei tämäkään kokemus ollut sellainen, joka nyt olisi erityisesti jäänyt mieleen, mutta mainitaan nyt kuitenkin.

Sitten ei ollutkaan mitään erityisen mainittavia asioita, muuta kuin se, että aika alkoi kulua mielestäni paljon aiempaa nopeammin. Nopeasti kului koko lukion toisen vuoden kevät ja yhtäkkiä olikin jo toukokuu. Olin myös ilmoittautunut autokouluun ja se alkoi muistaakseni toukokuun puolivälissä. Auton rattiin pääsin ensimmäistä kertaa toukokuun lopussa. Tämä kokemus ei varmasti unohdu ikinä, oli sen verran pelottava reissu. Sitten olikin aika lähteä kesälaitumille- tai siis kesälukioon opiskelemaan ja lukemaan yo-kokeisiin. Kesän aikana ehdin myös ajelemaan autolla ja sain suoritettua kaikki autokoulun teoriatunnit sekä myös pääsin teoriakokeesta läpi. Elokuun lopussa oli sovittuna ensimmäinen inssi ja eihän se läpi mennyt.
Vuorossa oli aika lailla mielenterveyttä turmeleva syyskuu. Stressiä, stressiä ja stressiä. Kirjoitukset ja muutama inssin uusinta. Pettymyksiä ja lisää pettymyksiä. Jos pitää valita vuoden kamalin kuukausi, niin se oli kyllä syyskuu.
Lokakuussa oli kuitenkin valonpilkahduksia: inssi meni läpi ja olin avustajana Teit meistä kauniin-elokuvassa. Molemmat ikimuistoisia tapahtumia ja erityisesti inssin läpäiseminen toi suuren helpotuksen, sillä en ollut stressannut varmaan mitään ikinä yhtä paljon.

Marraskuussa tuli taas hieman paskaa niskaan, mutta pelkkää pahaa makua siitä ei jäänyt kuitenkaan. Omaa typeryyttäni ajoin mutkaan liian kovaa ja lensin ilmassa, en tiedä kuinka pitkään, mutta pitkältä se aika tuntui. Oli varmaan kyseessä ihan kohtalainen matka, sillä ehdin mennä ympäri ja auto meni lunastukseen. Itse selvisin kuitenkin melkein naarmuitta. Oli marraskuussa kuitenkin hyvääkin tai ainakin mielialani parani huomattavasti kuukauden lopussa.

Joulukuu jatkaa aika samalla linjalla kuin edeltäjänsäkin eli hyvä fiilis jatkuu. Yhden asian olen kuitenkin huomannut muuttuneen radikaalisti vuoden aikana: koulumotivaatio on laskenut sadasta lähes nollaan. Tuntuu, että ei millään jaksaisi enää opiskella, vaikka koulua ei tosiaankaan ole paljon jäljellä. Toisaalta tämä on ehkä hyväkin: ei tule ainakaan vaikeuksia irroittautua lukioelämästä, kun oppii inhoamaan sitä.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille parempaa ensi vuotta, myös itselleni. Onnea tulevalle vuodelle 2016!


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu ohi (onneksi)

Moi,
Ylimääräisestä vapaa-ajasta huolimatta en ole kirjoittanut tänne mitään hetkeen, joten nyt päätin taas muistuttaa olemassaolostani. Täällä sitä ollaan taas yhden joulun verran vanhempana. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa, sillä useammin en kestäisi. Loma on parasta joulussa, mutta ei sitäkään jaksa loputtomasti. Alkaa nimittäin jossain vaiheessa ottaa päähän jatkuva kotona oleminen ja haluaisi nähdä jo kavereita. Koulu alkaa kuitenkin vasta 4.päivä tammikuuta, eli ennätyksellisen myöhään. Yleensä kouluun on menty heti uudenvuoden jälkeen, mutta nyt viikonloppu siirtää sitäkin tapahtumaa eteenpäin.

Voisin käyttää aikaani täällä siihen, että kertoisin millaisia joululahjoja sain, mutta uskon, että ketään ei kiinnosta. Joten, antaa sen asian olla.

Lunta ei tänä vuonna saatu jouluksi, mutta eipä tuo nyt itseäni mitenkään haitannut. Opin vihaamaan jouluaaton lumisateita ihan pienestä pitäen, sillä jonkunhan on aina pakko olla tekemässä lumitöitä. Silloin tuo kyseinen henkilö oli minun isäni. Muistan monta joulua, kun puhelin on soinut ja käsky käynyt auraamaan teitä ja se siitä koko perheeen yhteisestä joulunvietosta. Ainakaan tätä ongelmaa ei ollut kenelläkään tänä jouluna täällä Etelä-Suomessa.

Mitäköhän vielä kertoisi joulusta? Lyö jotenkin tyhjää koko ajan. Ai niin, ei tullut mantelia puurosta tänä vuonna. Viime vuonna sellaisen sain, enkä olisi tänä vuonna sellaista tarvinnutkaan, sillä viime vuonna toivomani mantelitoive on toteutunut. Enkä aio edelleenkään paljastaa mistä asiasta mahtoi olla kyse.

Mutta eiköhän tässä ollut kaikki tällä kertaa. Jatkan joululoman viettoa Haloo Helsinkiä kuunnellen.



torstai 17. joulukuuta 2015

Autokoulua ja Apulantaa

Moi,
Eli tosiaan, aivan kuin viimekertaisessa tekstissä kerroin, tällä viikolla oli vielä muutama autokoulujuttu eli ns harjoitteluvaihe. Kyseiseen vaiheeseen kuului yksi ajotunti eli palauttava ajo ja lisäksi ryhmäajo. Palauttavan ajon tarkoitus oli kartoittaa niitä asioita, joita ei vielä osaa ja pystyi niitä harjoittelemaan. Ryhmäajossa taas oli tarkoitus suunnitella ja toteuttaa matka toiselle paikkakunnalle. Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt nämä molemmat ovat takanapäin. Edessä olisi vielä syventävä vaihe, johon menen varmaan tammi- helmikuussa. Sen jälkeen autokoulu olisi sitten käyty ja taskussa kortti, jonka turvin saa ajella seuraavan 15vuoden ajan.

Tekis mieli taas vähän paasata aiheesta kolmivaiheinen autokoulu, mutta taidan säästää lukijat siltä -ainakin tällä kertaa.

Niin jos ei nyt  puhuta autokoulusta, niin mistä sitten? Lukio-opiskelustakin olen tainnut täällä jo paasata liian monta kertaa. Hän, joka ei ole vielä kyllästynyt lukemaan aiheesta, voi ilmoittautua allekirjoittaneelle.

Lopuksi voisin linkata tänne vähän Apulannan musiikkia. Kaikki seuraavat kappaleet löytyvät vuonna 2000 julkaistulta "Plastik"-nimiseltä levyltä.
Tervetuloa
Käännä se pois
Turvallista matkaa helvettiin
Odotus
Ei yhtään todistajaa
Maanantai
Terä
Noidanmetsästäjä
Tyhjää ikkunassa
Maailmanpyörä

maanantai 14. joulukuuta 2015

Viikkoraportti

Niin, päätin nyt kirjoittaa hieman viime viikosta, koska, no.. ei ole muutakaan. Maanantai: Ei kai tapahtunut mitään erityistä.
Tiistai: Sama meininki jatkuu
Keskiviikko: Lähdin kouluun liian aikaisin, mikä ei kyllä haitannut yhtään. Sainpahan jotain tehtyä.
Torstai: Autokoulu, siis harjoitteluvaiheen palautejakson oppitunti tai jotain sinne päin. Tällä viikolla olisi edessä myös ajotunti ja ryhmäajo, jossa siis lähdetään porukalla ajelemaan ennalta sovittuun kohteeseen.
Perjantai: Perjantai on aina perjantai. Päivä oli kai ihan jees. Ei kun, tekstitaidon vastaustekstin kirjoittaminen- tuskaa ja kyyneleitä.
Lauantai: Siivoaminen on kivaa... Ne jotka tuntevat minut, tietävät kyseessä olevan sarkasmin. Tunti ajan tappamista betonihelvetissä. (Ei sentään monistehelvetissä, joka löytyy joka ikisen kirjan välistä.)
Sunnuntai: Lisää siivoamista ja lisäksi ruuan laittoa. Illemmalla oli vuorossa James Bond-elokuvan katsomista. Siis ihan oikeasti elokuvateatterissa. :D Sunnuntai oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvä päivä.

Täytyy sanoa, että on kyllä harvinaisen järkevä teksti, kun katsoo tätä jälkikäteen, mutta olkoon. Kiitos, anteeksi ja näkemiin tällä kertaa.

tiistai 8. joulukuuta 2015

En tiedä yhtään mistä kirjoittaisin, mutta se ei ole syy olla kirjoittamatta

Moi,
Tekstini otsikko on kuin otsikko uutisessa: kertoo kaiken oleellisen tiedon. Eli, jos tässä vaiheessa voin antaa neuvon, se menee näin: "Älä lue, jos et halua lukea tyhjänpäiväistä selittelyä". Tosiaankin, on ollut hankala viime päivinä keksiä aiheita teksteihin, joten en ole mitään tännekään kirjoittanut ainakaan yhtä usein kuin aiemmin. Onko siis mahdollista, että olen jo valittanut kaikesta mahdollisesta täällä? (on täällä tietysti muunlaisiakin tekstejä) En usko, että koskaan on mahdollista saada valitettua kaikesta mahdollisesta. Joistakin aiheista olen tietysti maininnut täällä jo useamman kerran. Näitä ovat esimerkiksi koulu ja lomat.
Jotain uutta olisi kiva keksiä, mutta luovuus ei kuki. Olisihan tietysti omassa elämässä kerrottavia asioita, mutta ensinnäkin: tämä on julkinen blogi ja toisekseen: ketä todella kiinnostaisi?  Henkilökohtaiset päiväkirjat ovat sitten ihan oma lukunsa, vaikka sellaista en olekaan pitänyt enää aikoihin. Otan kuitenkin tekstiaiheita ilolla vastaan, jos jollekin sellaisia tulee mieleen.
Tällä viikolla muuten taas autokoulu kutsuu (valitettavasti). Kyseessä on joku harjoitteluvaiheen teoriatunti, en tiedä sen tarkemmin. Olen varmasti tämänkin jo täällä sanonut mutta kerta kiellon päälle: kolmivaiheinen autokoulu on perseestä ja pelkkää rahastusta.
Tästäkään tekstistä ei tullut mitenkään kummoinen, mutta toivotaan, että tulee uusia ideoita niin asiat muuttuvat. Nyt on varmaan viisainta mennä takaisin läksyjen pariin.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Marraskuu takana, joulu edessä

Moips vaan kakille!
Niin tosiaan tapahtui, eli marraskuu jäi taakse ja vuotta on jäljellä kuukauden verran.
Nyt siis viimeistään joulukalenterit esiin, jos joku sellaisen sattuu omistamaan. Itselläni ainakin on ja ehdottomasti suklaakalenteri. Kuvakalentereista ei tule kuin vihaiseksi, jos puhutaan totta.
Joulukuu vaihtui ja muistin jopa kääntää kalenterin ajallaan
Tunnustautuuko joku täällä joulufaniksi? Itse en ole mikään suurin joulun ystävä, mutta ovathan ne ruuat hyviä, erityisesti kinkku. Ja on se lomakin ihan mukavaa vaihtelua. Jos ei muuta niin saa ainakin nukkua kunnolla. Tietysti on myös jouluisia perinteitä, joista voisin kertoa.

Perheelläni on ollut siis tapana, jo 18vuoden ajan, viettää jouluaattoa kotona isovanhempien kanssa. Aattona on ollut myös tapana käydä haudoilla viemässä kynttilöitä ja muistelemassa jo keskuudestamme poistuneita. Joulu on mielestäni juuri oikea aika tällaiseen. Toki haudoilla tulee muulloinkin käytyä.

Ruoka, yllättävää sinänsä, on joulun vietossa merkittävässä roolissa. Aattona olemme aina syöneet kotona, mutta joulupäivänä olemme olleet vuorostamme mummolla syömässä.

Sitä en tiedä, mistä nämä jouluperinteet ovat saaneet alkunsa. Tavallisiahan nämä toki ovat, mutta perinteitä kuitenkin. Itse ainakin koen, että joulu tulee juuri tällaisista, vuosittain toistuvista pperinteistä. Eri mieltä saa olla. Voi vaikuttaa hyvinkin tylsältä tavalta viettää joulua, mutta perinteensä kullakin.

Eiköhän tässä ollut taas tarpeeksi tekstiä vähäksi aikaa. Allekirjoittanut lähtee huomenna oikein "isolle kirkolle" eli suuntana koulutusmessut. Sanotaanko näin, että pää menee todennäköisesti tuolla enemmän sekaisin kuin se menisi juomalla alkoholia. :D Mutta siihen asti, moikka!